-

Kirvesoja jatkaa – Veeti Paanaselle sopimus
Aivan kauden kynnyksellä saadaan kettuleiristä vielä varsin odotettuja huippu-uutisia: Ville Kirvesoja jatkaa JJK:ssa myös kaudella 2022. Omista nuorista sopimuspelaajien joukkoon nousee Veeti Paananen. Ville Kirvesoja on solminut kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen JJK:n kanssa ja vahvistaa näin kettujen keskikenttää myös tällä kaudella. 25-vuotias oma kasvatti teki paluun viininpunaiseen paitaan parin Mikkelin Pallo-Kissoissa vietetyn kauden jälkeen kaudelle…
-

Kettujen kaudet käyntiin tänään Kolmosessa ja Nelosessa
JJK:n kausi pääsee tänään käynnistymään niin Miesten Itäisessä Kolmosessa kuin Nelosessakin. JJK/2 kohtaa Viitaniemessä Kuopion Elon klo 19 alkaen ja Cityketut (JJK/3) isännöivät puolestaan Palokassa paikalliskamppailussa Holstin Dynamoa klo 19:45. Kolmosessa pelaavan joukkueen runko koostuu pääasiassa JJK:n U21-ikäluokan pelaajista ja mukana nähdään myös pelaajia niin edustusjoukkueesta kuin B-nuoristakin. Kolmosen AC-lohkossa nähdään tänä vuonna kolme jyväskyläläisjoukkuetta…
-

Harjurokin tähtinä Happoradio ja Mariska
Elokuussa päästään nauttimaan elävästä musiikista aivan kaupungin sydämessä, kun toista kertaa järjestettävä Harjurokki valtaa Jyväskylän ikioman maamerkin, aina aurinkoisen Harjun! Lauantaina 20.8.2022 järjestettävän Harjurokin pääesiintyjänä toimii suomirockin kärkikastiin kuuluva Happoradio ja illan aloittaa valloittava Mariska. Happoradion yli 20-vuotiselle taipaleelle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat mm. Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che…
-

JJK kaatoi Komeetat lukemin 0-4
JJK kohtasi kauden viimeisessä harjoitusottelussaan paikallisvastustaja Jyväskylän Komeetat. Kettupaidat veivät kenraaliharjoituksena Kakkosen kauteen toimineen kamppailun selvin numeroin 0-4. Kotalammella, Keltinmäessä sijaitsevalla Comets Parkilla nähtiin lauantai-iltapäivänä viihdyttävä ja maalirikas harjoituspeliderby kahden jyväskyläläisjoukkueen kesken. Kohtaamisesta historiallisen teki se tilastokummajainen, etteivät JJK:n ja vuonna 2010 perustettujen Komeettojen edustusjoukkueet ole kohdanneet kertaakaan aiemmin edes harjoituskentällä. Pelin käsikirjoitus meni ensimmäisellä…
-

Launtain kenraalissa vastassa Komeetat
JJK kohtaa lauantain harjoitusottelussa vieraskentällä paikallisvastustaja Komeetat. Ottelu pelataan Comets Parkissa klo 14 alkaen. Kevät on edennyt vihdoin siihen vaiheeseen, että Kettupaidoilla on edessään viimeinen harjoitusottelu ennen ensi viikolla käynnistyvää Kakkosen kautta. Vastaan asettuu omalla kotikentällään yksi C-lohkon nousijajoukkueista, Jyväskylän Komeetat. Komeetat on nimensä mukaisesti noussut lennokkaasti parissa vuodessa Nelosesta Kakkoseen. Kaudella 2021 Komeetat nappasivat…
-

JJK murskavoitolla jatkoon Suomen Cupissa
JJK eteni perjantaina Suomen Cupin 4. kierrokselle kukistamalla Lahdessa selvin 1-6-lukemin entisiä huippujalkapalloilijoita vilisseen Jalkarannan Palloseuran ikämiehet värikkään ottelun jälkeen. Mukkulahallin runsaslukuisen yleisön edessä pelattu ottelu herätti laajalti huomiota etukäteen, sillä kotijoukkue oli täynnä ammattiuransa lopettaneita, mutta meritoituneita nimiä niin Suomen kuin ulkomaankin kentiltä. JaPS:n avauskokoonpanossa pelanneet Konsta Hietanen, Drilon Shala, Erfan Zeneli, Kari Arkivuo…
-

Suomen Cup käyntiin perjantaina Lahdessa
JJK saa kilpailukautensa virallisesti käyntiin perjantaina, kun se kohtaa Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelussa lahtelaisen Jalkarannan Palloseuran ikämiehet. Kettupaidat lähtevät otteluun takanaan vakuuttava 2-0-voitto MP:tä vastaan viime lauantain harjoitusottelusta. Kettulauma pääsi ensimmäistä kertaa vuoden 2022 puolella pelaamaan Vehkahalliin, kun se isännöi jo pienimuotoiseksi pre-season perinteeksi muodostuneessa harjoitusottelussa Mikkelin Palloilijoita viime lauantaina. Sarjatasoa ylempänä pelaava MP…
-

JJK isännöi lauantaina Mikkelin Palloilijoita
JJK isännöi tänään Vehkahallissa harjoitusottelun merkeissä Ykkösessä pelaavaa MP:tä klo 15:15 alkaen. Suomen Cup käynnistyy puolestaan JJK:n osalta viikon kuluttua perjantaina kiinnostavalla ottelulla, kun JaPS/M35 isännöi kettuja Lahden Mukkulahallissa. JJK ja MP kohtasivat viimeksi vuosi sitten Viitaniemessä pelatussa harjoitusottelussa, joka päättyi tasaisen väännön jälkeen 1-1-tulokseen. Mikkeliläiset vei ensin johtoon kettukasvatti Arjan Goljahanpoor ja kotijoukkueen tasoituksen…
-

Honar Abdi palaa Kettupaitaan
JJK saa kovan luokan paluumuuttajan, kun 26-vuotias puolustaja Honar Abdi tekee paluu Kettupaitaan JJK:ssa Veikkausliigaa ja Ykköstä kaudet 2015-2018 pelannut laitapuolustaja Honar Abdi tekee paluun Kettupaitaan kolmen muualla vietetyn vuoden jälkeen. Abdi on hyökkäävä laitapuolustaja, joka pystyy molempijalkaisena pelaamaan kummallakin laidalla ja myös topparin tontti on tullut miehelle tutuksi. Luontevin pelipaikka on kuitenkin oikean laitapakin paikka…
-

KPV vahvempi Kettupaitoja lukemin 2-1
JJK pääsi korkkaamaan ulkokentät tämän kevään osalta, kun se piipahti KPV:n vieraana Kokkolan aurinkoisella Keskuskentällä. Kotijoukkue vei harjoitusottelun lukemin 2-1. Tappiosta huolimatta Kettupaitojen esitys ylemmän sarjatason joukkuetta vastaan oli lupaava. KPV (Kokkolan Pallo-Veikot) on kuulunut Ykkösen keskikastin joukkueisiin pudottuaan Veikkausliigasta kauden 2019 päätteeksi ja antoi näin sopivan kovan haasteen Ykköseen nousua tavoittelevalle JJK:lle tässä vaiheessa…