-
·
Suomen Cupissa komea voitto KPV:sta!
JJK varmisti paikkansa Suomen Cupin 6. kierroksella ottamalla melkoisen suvereenin esityksen jälkeen kokkolalaisesta KPV:sta 0-5-voiton. Maalintekijöinä häärivät Tamás Gruborovics kolmesti, Jani Virtanen ja Antto Hilska kertaalleen. KPV lähti otteluun yritteliäästi, mutta joutui kuitenkin käytännössä saman tien taipumaan puolustuskannalle. Alkuminuuttien jälkeen JJK otti ohjat vakaasti käsiinsä, eikä niistä enää luopunut. Vartin jälkeen KPV sai kuitenkin paikantyngän,…
-
·
Suomen Cup: KPV – JJK tänään kello 17.30
JJK aloittaa omalta osaltaan Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelulla Kokkolassa KPV:n vieraana. Edellisen kerran Kettupaidat kävivät kokkolalaisten vieraana lokakuussa 2009 liigakarsinnoissa. JJK voitti tuolloin vihreäpaidat tiukkojen käänteiden jälkeen 3-2 – kokkolalaisten paidassa pelanneen Lasse Linjalan tehtyä toisen KPV:n maaleista – ja oli lopulta otteluparissa parempi yhteismaalein 5-3. Pelin henki on tänäänkin selvä: JJK lähtee…
-

·
Hyvää syntymäpäivää Jyväskylä!
Koko JJK-perhe onnittelee lämpimästi rakasta kotikaupunkiaan Jyväskylää 175-vuotissyntymäpäivien johdosta! Kasvetaan, menestytään ja pidetään toisistamme huolta yhdessä seuraavatkin 175 vuotta!
-

·
Kesän otteluohjelmaan kaksi muutosta
Kovaa vauhtia lähestyvä liigakausi sai JJK:n osalta tänään kaksi täsmennystä kun KuPS- ja TPS-kotiotteluiden ajankohtia rukattiin kevyesti. Muuttuneet ottelupäivät uusine ajankohtineen: JJK – KuPS maanantaina 11.6. klo 18:30 (alkuperäinen ottelupäivä 20.6.) JJK – TPS sunnuntaina 29.7. klo 18:30 (alkuperäinen ottelupäivä 28.7.) Kettuseuran toimitusjohtaja Joni Vesalainen on tyytyväinen otteluohjelman viilaamiseen – ja toisaalta siihen…
-
·
Tapaninen perää tasaisuutta
Joulukuussa vuoden jatkosopimuksen Kettupaitoihin kirjoittaneella laitapuolustaja Antto Tapanisella on meneillään mukava talvi: treenaaminen ja pelaaminen sujuu nyt pitkästä aikaa kivuttomasti. Erittäin lupaavasti alkanut kausi 2010 jäi JJK-kasvatilta väliin pahan loukkaantumisen vuoksi. Nyt 23-vuotiaalla Tapanisella on takanaan ehjä kausi 2011, joka päättyi komeasti pronssiin ja jyväskyläläisittäin historialliseen europelipaikkaan. Kulunut kausi oli kuitenkin vielä…
-

·
JJK vauhdittaa sairaanhoitajien rekrytointia Jyväskylän seudulle
JJK vauhdittaa sairaanhoitajien rekrytointia Jyväskylän seudulle. JJK, Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu ovat sopineet yhteistyöstä, jossa sairaanhoitajien rekrytointiosasto on jalkapallohenkinen valtakunnallisilla Sairaanhoitajapäivillä Helsingissä 22.–23.3. 2012. Messuosaston sisällöissä korostetaan Jyväskylän seudun erinomaisia työelämän, koulutuksen ja vapaa-ajan mahdollisuuksia. JJK-teeman kautta nousee esille seudun vahva harrastus- ja vapaa-ajantoiminta. – Jyväskylä tunnetaan liikuntakaupunkina ja esimerkki urheiluseurojen vahvasta…
-
·
Jyväskylän Jaguaarit mukaan Suomen Käsipalloliiton sarjatoimintaan
Helmikuun ensimmäisellä viikolla Jyväskylässä vietettiin ”käsipalloviikkoa” yhteistyönä Suomen Käsipalloliiton, JJK:n ja käsipallon SM-Liiga -seurojen HIFK:n ja Cocksin kanssa. Tuosta viikosta poikineet ajatukset ovat johtaneet siihen, että Jyväskylän Jaguaarit ja Suomen Käsipalloliitto ovat sopineet, että Jaguaarit osallistuu käsipallon miesten III-divisioonaan kaudella 2012 – 2013. Päälajinaan amerikkalaista jalkapalloa Vaahteraliigassa pelaava Jaguaarit aloittaa innoissaan uuden lajin. –…
-

·
Suomen Cup JJK:n osalta vauhtiin: torstaina vastassa KPV Kokkolassa
Kettupaitojen kevään ottelutaival jatkuu torstaina 22.3. Suomen Cupin merkeissä, kun 5. kierroksen ottelussa vastaan asettuu kokkolalainen KPV. Kaudella 2012 Kakkosen Pohjoislohkossa pelaava KPV on JJK:lle tuttu vastustaja Ykkösen kausien lisäksi parin vuoden takaisista liigakarsinnoista, joissa JJK oli vihreänuttuja parempi yhteismaalein 5-3. Ottelu pelataan torstaina 22.3.2012 kello 17.30 alkaen Kokkolassa Santahaan tekonurmikentällä.…
-
·
JJK ja Warkaus JK seurayhteistyöhön
JJK ja varkautelainen Warkaus JK ovat solmineet kautta 2012 koskevan sopimuksen seurayhteistyöstä. Sopimuksen myötä nuoret pelaajat voivat liikkua kauden aikana seurojen välillä molempiin suuntiin. Warkaus JK pelaa tulevalla kaudella Kakkosen Pohjoislohkossa. Viime kaudet kolmilohkoisena pelattua Kakkosta tullaan kaudella 2012 pelaamaan neljässä kymmenen joukkueen lohkossa: Eteläinen, Läntinen, Itäinen ja Pohjoinen. Pohjoislohkossa pelaavat Warkaus JK:n lisäksi…
-

·
Millä nimellä JJK:n uudistunut stadion kastetaan? Vielä ehtii mukaan arvontaan!
Myönnetään – kukapa meistä ei olisi haaveillut omasta urheilustadionista? Nyt jokaisella yrityksellä on siihen loistava mahdollisuus kun JJK arpoo kotistadioninsa markkinointinimen koko tulevalle kaudelle. Arpajaisiin on helppo osallistua ostamalla JJK:n Nettikettu-näkyvyyspaketti hintaan 200€ (alv 0%.) Nettikettu-näkyvyyspaketilla saat yrityksesi nimen ja verkkolinkin kotisivuillemme. Kaikkien Nettikettujen kesken arvomme kotistadionimme markkinointinimen koko vuodelle 2012 ja palkinto sisältää niin logosuunnittelun,…