-
·
Latikan toipuminen aikataulussa
Liigakauteen valmistautuvassa kettuleirissä on yksi erityisen onnellinen treenaaja – luottopuolustaja Tuomas Latikka on alavatsavammansa päässyt jälleen harjoitussorvin ääreen. Mies onkin loistanut tyytyväisyyttään kilpaa kevätauringon kanssa. – Ensimmäistä kertaa syksyn Inter–pelin jälkeen pystyy nyt liikkumaan kunnolla, kyllähän se tuntuu hyvälle, Latikka hehkuttaa. – Niinkin sinällään ankea juttu kuin se, että voi mennä kuntosalille ja…
-
·
Eput tuplabuukkauksen takia ensi vuodelle
Mahtavan vastaanoton saanut, keskiviikkona julkistettu Eppu Normaalin stadionkonsertti on jouduttu perumaan ainakin tämän kesän osalta. – Meillä oli budjetti kasassa, bändi buukattuna, lava, pa ja kaikki jo varattuna, mutta keikkamyynnin puolella tapahtui inhimillinen virhe. Toinen jo perutuksi ilmoitettu keikka järjestetään sittenkin melkein samaan aikaan, joten emme näin isoa tapahtumaa voi tehdä heti viereen, JJK:n toimitusjohtaja…
-
·
Kettuväriä eurokentillä!
JJK:n hallituksen asiantuntijajäsen Teuvo Holopainen edustaa jälleen jyväskyläläisväriä aivan jalkapallomaailman terävimmällä huipulla. Holopainen on nimetty UEFA-otteludelegaatiksi UEFA Champions Leaguen puolivälieräotteluun Chelsean ja Benfican välillä. Ottelu pelataan Lontoon Stamford Bridgellä ensi keskiviikkona eli 4.4.2012 ja se alkaa Suomen aikaan kello 21.45. TM
-

·
Nyt kannattaa vetää, veikata, lotota, kenota ja kaikkea muutakin – tuet samalla JJK:ta!
Seuramme on mukana VALOn (Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry) ja Veikkauksen yhteistyössä, jolla sinä voit suoraan tukea seuramme toimintaa. Pelaamalla seuramme nettisivujen tai mobiilikanavan kautta saat voittosi suoraan pelitilillesi ja pystyt seuraamaan omaa pelaamistasi. Samalla tuet seuramme toimintaa. Seuramme saa verkkokumppanuudesta palkkion, joka perustuu seuran sivuston ja mobiilikanavan kautta tapahtuneeseen Veikkauksen pelien pelaamiseen. …
-
·
Suomen cupin 6. kierroksella vastaan IFK Mariehamn
JJK kohtaa Suomen Cupin 6. kierroksella IFK Mariehamnin. IFK kaatoi Kakkosessa pelaavan Klubi 04:n tiistai-iltapäivän ottelussa lopulta vasta jatkoajalla: helsinkiläiset menivät heti tauon jälkeen johtoon ja sinnittelivät johdossa aivan varsinaisen peliajan loppuminuuteille asti. Petteri Forsellin kaksi maalia veivät kuitenkin ahvenanmaalaiset jatkoon. IFK Mariehamn tulee olemaan kotijoukkue seuraavalla kierroksella – Kettupaidoille on siis luvassa kauden…
-
·
Nieminen U21-maajoukkueeseen
Kettupaitojen vuonna 1992 syntynyt toppari Samu Nieminen on mukana alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, joka kohtaa ensi viikolla harjoitusmaaottelussa Azerbaidzhanin. Pikkuhuuhkajien joukkuetta tullaan vielä täydentämään, mutta JJK-kasvatti on yksi niistä kymmenestä pelaajasta, jotka päävalmentaja Mika Laurikainen on jo nimennyt joukkueeseensa. Aiemmin maaliskuussa Nieminen oli alle 20-vuotiaiden mukana Portugalissa kaksoismaaottelussa isäntämaata vastaan ollen avauksessa molemmissa otteluissa. …
-

·
Superjunnulauantain tuloksia
Vehkalammella vietettiin JJK-junnujen superlauantaita keväisen vaihtelevassa säässä – taivaalta ehti päivän mittaan sadella kaikenlaista, mutta se ei nuoria jalkapalloilijoita haitannut! SM-karsintaotteluiden osalta päivän aloittaneet JJK:n A-juniorit ottivat vahvalla esityksellä komean 3-0-voiton OLS:sta. Maalinteossa kotijoukkueesta onnistuivat Aram Hasanzada, Jarkko Kosunen ja Juuso Haapasaari. B-juniorit puolestaan kärsivät omassa SM-karsintaottelussaan jo toisen perättäisen niukan 0-1-tappion, kun OLS…
-

·
Viva Italia – kuppipenkit matkalla Keski-Suomeen
JJK:n jo syksyllä valaistunut kotistadion saa tuota pikaa viime silauksen rutkasti kehittyneille olosuhteilleen. Täysperävaunullinen rekka lähti eilen perjantaina Pohjois-Italiasta kohti Keski-Suomea, kuormanaan reilut 2000 uudenuutukaista kuppipenkkiä. Jos matkaan ei tule ennustettua enempää mutkia, Jyväskylän Ihantolantiellä kuullaan jo maanantaina ehtaa milanonmurretta kuormaa purettaessa. Jyväskylän kaupunki on myös täysvalmiudessa kuppipenkkien suhteen ja asennus käynnistyy heti kun penkit…
-
·
JJK-junnuilla huomenna superlauantai Vehkalammella!
Vehkalammella vietetään huomenna lauantaina JJK:n osalta varsinaista juniorien juhlapäivää – tulessa ovat sekä A-, B- että C-juniorit! Nyt onkin ainutlaatuinen tilaisuus nähdä samalla kerralla JJK:n tulevaisuuden tähdet kaikissa kolmessa vanhimmassa ikäluokassa, kun Vehkalampi 1 on paikallisten C-junioreiden hallussa koko päivän, viereisellä Vehkalampi 2:lla taas A- ja B-juniorit tahkoavat omia SM-karsintojaan. Vehkalampi 1: Kai Pahlman-karsinnat 9.30…
-
·
Cup-arvonta tänään suorana lähetyksenä klo 13:00
Kettupaitojen klaarattua eilisen kamppailunsa Kokkolassa tyylipuhtain 0-5 numeroin cup-jännitys kohoaa Keski-Suomessa. Seuraavan kierroksen vastustaja arvotaan tänään klo 13:00 ja arvonta näytetään suorana lähetyksenä Huuhkaja.tv:ssä. Kettujen mahdolliset vastustajat Suomen Cupin seuraavalle eli kuudennelle kierrokselle: FC Honka Jaro KuPS TPS / MYPA IFK Mariehamn / Klubi 04 Haka / NoPS FC Lahti / MaKu Baltika FC…