JJK varmisti paikkansa Suomen Cupin 6. kierroksella ottamalla melkoisen suvereenin esityksen jälkeen kokkolalaisesta KPV:sta 0-5-voiton. Maalintekijöinä häärivät Tamás Gruborovics kolmesti, Jani Virtanen ja Antto Hilska kertaalleen.

 

KPV lähti otteluun yritteliäästi, mutta joutui kuitenkin käytännössä saman tien taipumaan puolustuskannalle. Alkuminuuttien jälkeen JJK otti ohjat vakaasti käsiinsä, eikä niistä enää luopunut. Vartin jälkeen KPV sai kuitenkin paikantyngän, kun vihreäpaitojen kärjessä aloittanutta pelaaja-valmentaja Henri Mynttiä rikottiin keskialueella. Tilanteesta seuranneesta vapaapotkusta ei kuitenkaan seurannut sen suurempaa vaaranpaikkaa JJK-maalille.

 

Kettupaidat saivat pallon KPV-maaliin ensimmäisen kerran, kun 16 minuuttia oli pelattu: Antto Hilska haisteli hienosti tilanteen loppuun asti ja laittoi karat sisään Gruborovicsin tulisen kudin jäljiltä – tilanne oli kuitenkin vihelletty paitsioksi.

 

Ensimmäistä maalia saatiin odotella lähes puoli tuntia – ja sitten niitä tulikin tuplaten. Ensin maestro Virtanen latasi komean vedon oikealta laidalta takayläkulmaan kun 24 minuuttia oli pelattu ja vain pari minuuttia myöhemmin pallo vihellettiin ensimmäisen kerran pilkulle. Keskialueen pallonriiston jälkeen Janne Turpeenniemi kaadettiin hienon nousunsa päätteeksi rangaistusalueella ja Gruborovics upotti pallon varmasti maaliin. Näin puolen tunnin pelin jälkeen oltiin 0-2-lukemissa. 

 

KPV joutui loukkaantumisten takia tekemään kaikki kolme vaihtoaan jo ennen taukoa ja tämäkin sekoitti osaltaan isäntien peliä. Ensimmäisen puoliajan loppu menikin taukoa odottavissa ja osin loukkaantumisten takia rikkonaisissa tunnelmissa.

 

Toisen puoliajan alussa JJK iski jälleen ja naulasi tylysti ottelun pakettiin muutamassa minuutissa. Kun toista puolikasta oli takana vain pari minuuttia, pelattiin pallo oikealla laidalla näppärästi Antto Hilskalle, joka luovi boksiin ja sijoitti pallon tyylikkäästi oikeasta etuyläkulmasta sisään tehden näin jo kevään kolmannen maalinsa.

 

0-3-maalista ehti kulua vain hetki, kun JJK:lle tuomittiin illan toinen rangaistuspotku: tällä kertaa Juha Pasoja oli noussut KPV:n boksiin ja tuli kaadetuksi. Pilkulle asteli jälleen Gruborovics, eikä hän erehtynyt tälläkään kertaa: 0-4.

 

Lisämaaleja saatiin odotella loppuminuuteille asti, mutta ottelu oli kaiken aikaa täysin JJK:n hallinnassa. Kettupaidat saivat nautiskella pallon kanssa mielin määrin ja paikkoja olisi ollut vaikka maalimäärän tuplaamiseenkin. Kotijoukkueelle voi kuitenkin nostaa hattua rehdistä pelaamistesta ja reilusta loppuun asti yrittämisestä, vaikka joukkeiden tasoero näkyikin kentällä selvästi – melko rumista lukemista ja jyrän alla olemisesta huolimatta peli pysyi loppuun asti todella siistinä, eivätkä isännät sortuneet turhautuneisiin rikkeisiin tai minkäänlaiseen sikailuun.

 

Loppulukemat 0-5 niittasi Gruborovics, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä kuusi minuuttia ja viimeisteli näin hattutemppunsa. Keskikenttämonitaituri pääsi pariinkin kertaan kokeilemaan rangaistusalueen rajalta ja lopulta veto painui ohi KPV-vahti Joonas Myllymäen.

 

Numerot kuvaavat varsin hyvin ottelun kulkua ja voisivat olla vielä selkeämmätkin – hyviä maalipaikkoja JJK:lla riitti tuhlattavaksi asti, eikä Janne Korhonen maalillaan joutunut paria keskityspallon poimimista kummempiin töihin. Voiton myötä JJK:n Cup-juna jatkaa suunnitellusti kulkuaan ja sen seuraava pysäkki ratkeaa perjantai-iltapäivänä kello 13.00 suoritettavassa arvonnassa. Myös otteluajankohta selviää myöhemmin.

 

 

KPV – JJK 0-5 (Virtanen 24′, Gruborovics 26’rp, 50’rp, 84′ Hilska 48′)

Korhonen; Markkula (72′ Hanslian), Pasoja, Nieminen, Turpeenniemi; Innanen, Gruborovics, Tuomanen (62′ Poutiainen), Manninen; Virtanen, Hilska (57′ Linjala).


 

TM