-
·
Neljän syötön Virtanen kiitteli Korhosta pisteistä
Sunnuntaina huimassa iskussa ollut JJK-hyökkääjä Jani Virtanen oli ottelun jälkeen ymmärrettävästi tyytyväinen mies. Neljän maalisyötön ilta oli Jampalle ensimmäinen laatuaan. Kiitos voitosta lähti kuitenkin 4-0 -voitossa kenties hieman yllättävään suuntaan. – Aika hyvin meillä pysyi pakka kasassa, mutta toisen jakson alussa tuli pari läheltä piti -tilannetta. Onneksi Janne pelasi maalissa taas jälleen kerran loistavasti ja…
-
·
Virtanen ja Wusu johtivat Kettupaitojen MYPA-murskajaisia
HJK:a vastaan ei vielä osunut, mutta MYPA ei saanut Jani Virtasta kuriin. JJK kaatoi MYPAn Harjulla mallikkaan esityksen päätteeksi maalein 4-0 (3-0). Ottelun hahmoja olivat Jani Virtanen, joka mestaroi syötöillään kaikki täysosumat, sekä kolmesti viimeistellyt Babatunde Wusu. Kettupaidat aloitti jälleen ryminällä. Virtanen murtautui toisella peliminuutilla kouvolalaisten rangaistusalueelle, eteni päätyrajalle ja antoi komean ulkosyrjäkeskityksen Wusun otsaan…
-

·
JJK-MYPA: Latikka ja Tapaninen avaavat puolustuksen laidoilla
JJK:n voittomaalin edellisessä kotiottelussa Interiä vastaan iskenyt varakapteeni Tuomas Latikka palaa Honka-ottelun huilin jälkeen sunnuntaina avauskokoonpanoon. Myös puolustuksen vasemmalle laidalle tulee muutos, kun Antto Tapaninen korvaa pelikieltoaan sovittavan Niko Markkulan. – Antto on tullut koko ajan paremmin ja paremmin mukaan niin peleissä kuin treeneissäkin. Inter- ja Honka-pelit ovat olleet häneltä hyviä esityksiä. On nähty sitä…
-

·
Waari: Wusulla ratkaisun avaimet käsissään
JJK taisteli torstaina tärkeän pisteen Hongan vieraana. MyPa puolestaan hävisi kotonaan heikkotasoisen ottelun rangaistuspotkumaalilla MIFK:ta vastaan. Sunnuntaina JJK:lla on erinomainen mahdollisuus täyteen pistepottiin. Honkaa vastaan JJK menetti kahdesti johtoaseman, mutta pistekin oli sarjatilanteen kannalta arvokas. Molemmat joukkueet loivat ottelussa runsaasti maalintekopaikkoja ja kentällä oli yllättävän paljon tilaa. Toisella jaksolla Honka hallitsi palloa ja JJK hyökkäsi…
-
·
JJK-MYPA: Vastaan tulee kevätkierrokselta nahkansa luonut kouvolalaisnippu
Kettupaidat isännöi Harjulla tänään iltapäivällä MYPAa. Kevätkierroksella vastaava ottelu päättyi kauden kotiavauksessa isäntien 1-0 -voittoon. Heikompia muistoja on kakkoskierrokselta, jolloin JJK hävisi Myllykoskella sekavan esityksen päätteeksi 2-1. – Selkeästi mielessä on se edellinen kohtaaminen, jolloin nähtiin meiltä huono esitys ja huono tulos. Siitä ollaan yritetty oppia, ettei saataisi luopua niin helposti omasta tavasta pelata, päävalmentaja…
-
·
Hongan verkkoon osunut Kari vaatii omiltaan parempaa syöttöpeliä
Kettupaitojen terrierimäinen laitapelaaja Tommi Kari on päässyt viime viikkoina hyvään iskuun. Torstaina mies iski tärkeän avausmaalin Hongan verkkoon jo toisella peliminuutilla. Kari piti joukkueen ilmettä Espoossa hyvänä, mutta pelillisesti kehitettävää löytyi reilusti. – Näkee, että joka jätkä tajuaa näiden syksyn pelien hengen, että joka tilanteessa pitää taistella täysillä. Ilme oli tosi hyvä. Mutta meidän syöttöpeliin…
-
·
JJK-MYPA: Mitä veikkaa julkkistulosvetovieraamme, hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen?
JJK kohtaa sunnuntaina tärkeässä Veikkausliigaottelussa MYPAn. Julkkistulosvetovieraana on tällä kertaa kasvo suoraan valtakunnan huipulta, kun hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen asettaa arvovaltansa peliin hyvän asian puolesta. Virkkusen perheessä usko Kettupaitojen kotitaikaan on kova. – Jouduin kysymään ekaluokkalaiselta pojaltani apua. Hän on talomme varsinainen urheilutietäjä. Hän sanoi, että tulos on ainakin 2-0, 3-0 tai voi olla jopa…
-

·
Hilska odottaa nälkäisenä näyttöpaikkaa liigajoukkueessa
Kesä-elokuun lainalla Ykkösen FC Hämeenlinnassa viettänyt JJK-kuopus Antto Hilska on palannut Kettupaitojen harjoitusvahvuuteen positiivisin miettein. Lainapesti sujui mallikkaasti. – Tosi hyvä maku siitä jäi, sain hyviä pelejä alle ja pelitkin sujui ihan hyvin. Tietenkin maaleja olisi voinut tulla enemmän, kertaalleen kymmenessä hämeenlinnalaisten riveissä pelaamassaan ottelussa osunut Hilska toteaa. Hyökkääjistä eniten on Kettunutussa pelannut Jani Virtanen,…
-
·
JJK-MYPA: Viikonlopun tapahtuma-aikataulu
JJK kohtaa MYPAn sunnuntaina Veikkausliigan 24. ottelukierroksen mittelössä. Tarjolla on jälleen Kettuaiheista seurattavaa koko viikonlopuksi! Pe 14.00-17.30 Kävelykadulla myynnissä erikoishintaisia lippuja (pelaajia paikalla klo 16-17.30) La 10.30-14.30 Kävelykadulla myynnissäerikoishintaisia lippuja (pelaajia paikalla klo 10.30-12.30) Su 13.00 Junnu VIP-kutsuvierastilaisuus alkaa Su 13.20-14.00 Esiottelu JJK-96 – Huima/Urho Su 13.25 Pääportin lipunmyynti aukeaa Su 13.30 Pääportti avataan, sisäänpääsy stadionille alkaa…
-
·
Osta liput MYPA-otteluun alehintaan suoraan pelaajilta!
JJK:n pelaajat myyvät 10 euron hintaisia aluelippuja sunnuntain MYPA-peliin kävelykadulla perjantaina kello 16-17.30 ja lauantaina kello 10.30-12.30. Samat liput maksavat portilla 14 euroa, joten Kettutähtiä tapaamalla teet silkkaa säästöä! Myynnissä on lippuja myös pääkatsomoon. Kauppakadulla tavattavissa perjantaina Niko Markkula, Anssi Virén, Tamás Gruborovics, Antto Tapaninen ja Jarkko Okkonen. Lauantain aamuvuorossa päivystävät 10.30 ja 11.30 välisen…