-

Päävalmentaja Toni Lehtisen mietteitä puolivälin krouvissa
Joulukuussa 2021 JJK:n peräsimeen päävalmentajaksi saapunut Toni Lehtinen on viettänyt nyt jyväskyläläisessä kettuseurassa puolentoista vuoden verran ja vaikka reissaamista Seinäjoella olevan perheen ja Jyväskylän välillä kertyykin vuoden aikana reilusti, on mies sopeutunut hyvin uuteen ympäristöönsä. Keväällä nimensä jatkosopimuspaperiin kirjoittanut Lehtinen nähdään Jyväskylässä myös ensi kaudella. Nyt kun kausi 2023 on edennyt puoliväliin, nappasimme miehen juttutuokiolle.…
-

·
JJK lähtee hakemaan revanssia Salon Palloilijoista
Lauantain alkuillassa kaksi sarjanousijaa ottaa mittaa toisistaan, kun JJK isännöi aina aurinkoisella Harjulla Salon Palloilijoita. Joukkueita erottaa tällä hetkellä sarjataulukossa vain yksi piste, joten kyseessä on niin sanottu kuuden pisteen ottelu. JJK ja SalPa ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kertaalleen, tuolloin seurahistorian ensimmäinen kohtaaminen päättyi vahvasti kotinurmellaan esiintyneen salolaisjoukkueen selkeään 3-0-voittoon. Etenkin ensimmäisellä jaksolla…
-

·
JJK taipui viime hetken maalilla sarjakärki Gnistanille
Harjun lauantai-illassa nähtiin maalirikas, värikäs ja tunteellinenkin taisto, kun sarjakärki Gnistan vei pisteet lukemin 2-3. Ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa nähty 18-vuotias hyökkääjä Eetu Venäläinen kiitti vastuusta ja iski JJK:n molemmat osumat. Vaikka huippuiskussa oleva ja kokeneita nimimiehiä vilisevä Gnistan lähti lauantain otteluun selvänä suosikkina, on JJK juurikin yksi niistä harvoista joukkueista, joka on tällä kaudella aiemminkin…
-

·
Sarjakärki Gnistan vierailee Harjulla lauantai-illan kamppailussa
Yksi kauden odotetuimpia kohtaamisia nähdään lauantai-iltana, kun Kettupaidat isännöivät sarjakärki Gnistania klo 19. Vierasjoukkueen riveissä pelaavat JJK-kasvatit Eero Markkanen, Topi Järvinen ja Jiri Koski tekevät paluun Harjulle vastustajan paidassa. Ennen Ykkösen ottelua on tarjolla myös nostalgisia hetkiä, kun JJK:n ja Huiman -85 ikäluokan joukkueet kohtaavat esiottelussa klo 17 alkaen. JJK:n kahden ottelun viikko huipentuu lauantai-illan…
-

·
JJK onnittelee Lassi Hietasta merkkipäivän johdosta!
JJK:n monivuotinen puheenjohtaja ja yksi seuran historian merkittävimmistä taustavaikuttajista Lassi Hietanen täyttää tänään pyöreitä vuosia. JJK haluaa onnitella vuosia suurella kettusydämellä seuran eteen toiminutta perustajajäsentään 70-vuotispäivänä! Kuvat: Jussi Reinilä
-

·
JJK-85 ja Huima-85 kohtaavat lauantain juhlaottelussa Harjulla
VIHDOINKIN! Huiman ja JJK:n -85 syntyneiden joukkueet taistelevat futiskentän herruudesta Harjulla lauantaina, JJK-Gnistan ottelun esiotteluna 17.00 alkaen. Pitkäaikaiset kiistakumppanit kohtaavat vihdoinkin. Vanhoilta vuosilta on hampaankolossa paljon selvittämättömiä asioita. Tämän vuoksi molemmat joukkueet ovat aloittaneet treenaamisen jo kun hanget vielä kantoivat. Aikanaan 13-vuotiaat nappulat taistelivat keskenään yhteisillä pelimatkoilla muun muassa Italiassa. Tuolloin pelaajat ja vanhemmat tutustuivat…
-

·
JJK ei pystynyt yllättämään huippuvireistä SJK Akatemiaa
Seinäjoella nähtiin maalirikas ottelu, kun SJK Akatemia ja JJK iskivät kaikki neljä osumaansa pelin ensimmäisen nelivitosen aikana. Kotijoukkue piti pisteet OmaSP Stadionilla lukemin 3-1. Yhä tappioitta kotikentällään porskuttava SJK Akatemia nousi voitolla sarjassa kolmannelle sijalle ja sai kaipaamansa revanssin hävittyään joukkueiden välisen kohtaamisen huhtikuussa Viitaniemessä. Kotijoukkueen erikoistilanteet ja etenkin kulmapotkut olivat myrkkyä kettulaumalle ja Akatemia…
-

·
Loimuan kuukauden junioreiksi Kaius Helin ja Tobias Rottensteiner
JJK palkitsee pääyhteistyökumppaninsa Loimuan kanssa kilpakauden aikana Loimuan kuukauden juniorin JJK:n eri ikäkausijoukkueista. Loimuan kuukauden juniori -palkinnon saajaksi toukokuulta 2023 valittiin JJK:n 2016-syntyneiden joukkueessa pelaava Kaius Helin ja samasta ikäluokasta kesäkuun junioriksi puolestaan Tobias Rottensteiner! Kuukauden juniorit palkittiin Harjulla JJK-KPV ottelun yhteydessä Loimuan asiakkuuspäällikkö Erno Lehtisen sekä JJK:n edustusjoukkueen pelaajan Aatu Mannisen toimesta. Perustelut palkitsemisille…
-

·
Kahden pelin viikko käynnistyy tiistaina Seinäjoelta
Kettupaidoilla on edessään jälleen kahden pelin viikko, kun ensin tiistaina matkustetaan Seinäjoelle ja lauantaina isännöidään puolestaan kotikentällä sarjakärki Gnistania. JJK ja SJK Akatemia ovat ottaneet tällä kaudella mittaa toisistaan jo kahdesti. Kevään Ykköscupissa Kettupaidat veivät ottelua vieraskentällä ja johtivat tauolla peliä lukemin 1-3, mutta Akatemia pääsi nousemaan pelin viimeisten minuuttien osumilla tasoihin. JJK käynnisti myös…
-

Veikkaus: Kesäkuun kuukurkistus ja kuukauden pelaaja julkaistu
Uutinen toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa Veikkausuutisten julkaisema kesäkuun kuukurkistus vetää yhteen Ykkösen kuukauden tapahtumat ja kertoo, kuka pelaaja on valittu kuukauden parhaaksi pelaajaksi pelaajien tekemässä äänestyksessä. Ykkösen kesäkuun kuukurkistuksen voit lukea Veikkausuutisista klikkaamalla tästä linkistä.