Legendat kohtaavat ennen JJK-MP ottelua

17.08.2023
JJK ja MP kohtasivat viimeksi kesäkuussa Mikkelissä (📸 Jukka Laitinen)

JJK palaa perjantaina viiden viikon mittaiseksi venähtäneen vieraspeliputkensa jälkeen jälleen kotikentälleen, kun se isännöi Harjun sametilla sarjan kärkipaikkaa kärkkyvää MP:tä. 100 vuotta jyväskyläläistä jalkapalloilua -teemalla pelattavan juhlaottelun esiottelussa puolestaan Jyväskylän futislegendat kohtaavat MP:n legendat klo 16:45 alkaen.

Vaikka JJK ja perjantain vierasjoukkue MP löytyvätkin sarjataulukon ääripäistä, on JJK ollut mikkeliläisille vaikea vastustaja kuluneella kaudella. Joukkueet ovat kohdanneet pre-season mukaan lukien kolmesti, joista Kettupaidat ovat voittaneet kaksi ja taipuneet kerran tappioon. Matsit ovat olleet tiukkoja taistoja, joista ei ole tapahtumia puuttunut.

JJK ja MP kohtasivat edellisen kerran kesäkuun alussa Mikkelin Urskilla. Edellinen kohtaaminen oli tuolloin vielä tuoreessa muistissa, kun joukkueet kohtasivat vain viikkoja aiemmin Suomen Cupin merkeissä toisensa. JJK vei cupissa jatkopaikan rankkarikisan päätteeksi, mutta ottelu muistetaan varmasti rankkarikisaakin paremmin sitä varjostaneesta kotijoukkueen surusta, sillä se pelattiin vain muutama päivä MP:n pelaajan, Joona Juntusen menehtymisen jälkeen.

Jos meni cupin ratkaisu pilkuille, ei Ykkösen matsistakaan lopulta puuttunut draamaa. Kotijoukkue MP vei maalikarkelot nimiinsä lukemin 4-3 viimeisteltyään voitto-osuman aivan ottelun loppuhetkillä. MP siirtyi ensimmäisen kerran johtoon 7. minuutilla, mutta JJK kiri rinnalle ja ohitse hyvällä ensimmäisen jakson loppupuolen esityksellään. Oskar Pihlaja osui ensin kahdesti ja perään Robin Saastamoinen vei ketut jo 1-3-johtoon. Toiselle jaksolle kotijoukkue marssi kuitenkin isännän ottein ja rynnisti itsensä takaisin johtoasemaan eikä antanut vierailijansa enää yllättää.

JJK:n ja MP:n välinen kohtaaminen on kauden neljäs ja joukkueet ovat muutenkin toisilleen varsin tuttuja. MP:tä valmentavan Juha Pasojan lisäksi mikkeliläisten riveissä pelaa kettukasvatti, toppari Väinö Vehkonen ja JJK:n miehistöstä puolestaan Reetu Räsänen, Aatu Manninen sekä Arjan Goljahanpoor ovat kaikki pelanneet useamman kauden myös MP-paidassa.

MP on ollut yksi Ykkösen tämän kauden parhaista joukkueista ja on parantanut reilusti edelliskausien sijoitustaan (9. kaudella 2021 ja 8. kaudelle 2022). Vaisusti sujuneen pre-seasonin jälkeen mikkeliläisjoukkue löysi hyvän vireen ja porskuttaa 19 pelaamansa ottelun jälkeen sarjan kakkosena kolmen pisteen päässä piikkipaikkaa pitävästä Gnistanista.

Viime kierroksilla myös sinipaitojen peli on kuitenkin hieman yskähdellyt, eikä se ole onnistunut voittamaan tai tekemään maalia kolmeen otteluun. Viime kierroksella MP jäi kotonaan maalittomaan tasapeliin SalPa:a vastaan ja joutuu lähtemään JJK-peliin ilman kahta tärkeää palasta, kun sekä punakorttia katsellut Niklas Orjala että korttitilinsä täyteen saanut Benjamin Urgenc ovat perjantain ottelusta sivussa pelikiellon vuoksi. Hurjaan iskuun tällä kaudella päässyt nuori hyökkääjä Santeri Stenius on joukkueensa paras maalintekijä ja jakaa maalipörssin kärkisijan 10 osumallaan Gnistanin Joakim Latosen kanssa.

Myös Steniuksella on Harjulla perjantaina vastassa myös tuttuja naamoja, kun hyökkääjän vanha pelikaveri Aleksi Tarvonen pääsee tekemään ensiesiintymisensä JJK:n paidassa siirryttyään KTP:stä kettuseuraan kauden loppuun ulottuvalla lainasopimuksella. Maanantaina Jyväskylään saapunut Tarvonen on JJK:n päävalmentaja Toni Lehtisen mukaan esittänyt kuluneen viikon aikana varsin lupaavia otteita harjoituksissa ja on oikein tervetullut lisä tehoja hyökkäyspäähänsä kaivanneelle kettumiehistölle.

– Tarvonen tuo meidän loppukauden taisteluihin ja tärkeisiin peleihin paljon kokemusta sekä rutiinia. ”Tarella” on paljon hyviä ominaisuuksia. Hän on hyvä jalalla, mutta myös ilmassa ja pystyy juoksemaan linjan taakse. Maalintekotaitoakin mieheltä jo todistetusti löytyy. Tarella on ollut haastava kausi alkukauden loukkaantumisen suhteen ja me pystytäänkin nyt tarjoamaan hänelle täällä isoa roolia. Hän on sopeutunut nyt jo parissa päivässä hyvin meidän ryhmään, on kaikin puolin ammattilainen ja huipputyyppi, Lehtinen kuvailee uutta Kettupaitaa.

Tehoja JJK myös kaipaa, sillä sen tappioputki on venähtänyt kuuden ottelun mittaiseksi ja se pitää sarjataulukossa peräpäätä. Runkosarjaa on jäljellä perjantain peli mukaan lukien neljän ottelun verran, jonka päätteeksi pelataan vielä kuuden viimeisen joukkueen kesken yksinkertainen viiden ottelun mittainen jatkosarja, jossa runkosarjan pisteet jäävät voimaan. Pisteitä on siis jaossa kaiken kaikkiaan 27, joten Kettupaidoilla on pistekantaan palaamalla vielä riittävästi aikaa kääntää kurssi ja pelata itsensä yhdeksän joukkoon, mikä tarkoittaisi sarjassa säilymistä.

– MP:tä vastaan meidän keskinäiset ottelut niin talvella, cupissa kuin itse sarjassakin ovat kaikki ovat olleet tiukkoja, yhden maalin marginaalilla ratkaistuja pelejä. Molemmat tarvitsevat kipeästi ottelusta pisteitä ja voitosta taistellaan varmasti loppuun asti. Ollaan tietysti myös tyytyväisiä siitä, että päästään kohtaamaan MP nyt vihdoin myös kotikentällä kolmen Mikkelissä pelatun pelin jälkeen, Lehtinen kiittelee.

Jyväskylän legendat vs Empeen legendat esiottelussa

Jyväskyläläinen seurapalloilu viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi käynnistyi näyttävästi keväällä, kun Keski-Suomen museon vaihtuvassa näyttelyssä esiteltiin paikallista urheilukulttuuria. ”100 vuotta palloilua – JYP ja JJK liikuttavat” -näyttely kertoi vuonna 1923 perustetusta Jyväskylän Palloilijoista ja sen perillisistä. Vaikka kantaseura Jyväskylän Palloilijoiden toiminta on lakannut, sen nykyisiä soihdunkantajia ovat nyt 100 vuotta myöhemmin JJK sekä jääkiekkoseura JYP.

Jyväskyläläisen seurapalloilun juhlavuosi on huomioitu myös JJK:ssa, sillä joukkueen valkoisen vieraspelipaidan kylkeä on koristanut pitkin kautta Jyväskylän Palloilijoiden vanha sinivalkoinen logo. Perjantain MP-ottelussa pelataankin sinivalkoisin värein: JJK omassa valkoisessaan ja MP tutussa sinisessä peliasussaan.

Ennen Ykkösen ottelua Harjulla nähdään myös historianlehtien havinaa esiottelun muodossa, kun jyväskyläläiset jalkapallolegendat kohtaavat MP:n omat legendat klo 16:45 alkaen. Otteluun on kutsuttu pitkä rivi vanhoja, tuttuja nimiä.

Jyväskylän joukkueeseen nimettyjä pelaajia ja valmennusjohtoa ovat mm. Tommi Kari, Sukru Uzuner, Pasi Laaksonen, Tuomas Latikka, Tomi Petrescu, Janne Särkkä, Tamás Gruborovics, Anssi Viren, Matti Lähitie, Heikki Vesalainen, Esa Kuusisto, Markku Kekäläinen, Pekka Luhtanen, Janne Pakarinen ja monet muut.

MP:n legendojen pöytäkirjaan merkitään puolestaan Mikkelistä saatujen ennakkohuhujen mukaan mm. Jussi Jääskeläinen, Antti-Pekka Nikula, Ilkka Mäkelä, Eetu Muinonen, Tibor Gruborovics, Miika Oinonen, Markku Raatikainen, Esa Viitanen, John Allen ja monta muuta legendaarista empeeläistä.

Oikeutta ottelussa jakaa Ilkka Koho ja kuuluttajana toimii niin ikään legendaarinen ääni Timo Nieminen.

Esiottelu pelataan klo 16:45 ja illan päättää Ykkösen matsi JJK – MP (klo 18:30). Liput ovat myynnissä ennakkoon jjk.fi sivun oikean reunan JJK Shopissa sekä stadionin portilla klo 16:30 alkaen.

Tervetuloa viihtymään Harjulle!