-

Ketuille kolme uutta sopimusta – Nissinen, Liukkonen ja Ervasti jatkavat JJK:ssa
JJK on vahvistanut rivejään solmimalla tärkeät pelaajasopimukset kolmen lupaavan oman kasvatin, topparin tontilla viihtyvän Sami Nissisen sekä keskikenttämiesten Eeli Liukkosen ja Rasmus Ervastin kanssa. Raamikas puolustaja Sami Nissinen on nuoresta iästään huolimatta kerännyt kokemusta miesten peleistä niin Ykkösen, Kakkosen kuin Kolmosenkin tasolta ja on tärkeä palanen JJK-puolustukseen. Nuorten maajoukkuerinkiin kuuluva vuonna 2000 syntynyt toppari on…
-

Kauden 2019 otteluohjelma selvillä
Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen otteluohjelma kaudelle 2019 on selvillä. Sarja pelataan Itä- ja Keski-Suomen piirin yhteisenä 11 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Kotiotteluita kertyy kymmenen ottelun verran, joista suurin osa pelataan Kettupaidoille vanhalla tutulla, aina aurinkoisella Harjun Stadionilla. Kausi käynnistyy kotiotteluiden osalta keskiviikkona 15.5. Toivalan Urheilijoita (ToU) isännöiden Viitaniemessä ja samaan paikkaan myös päätämme kauden lokakuisena iltana, kun…
-

Kauppinen ja Saastamoinen ensimmäiset sopimuspelaajat
Kolmosen kauteen joukkuetta rakentava JJK vahvistuu kahdella hyökkäyspään pelaajalla, kun sekä Robin Saastamoinen että Niklas Kauppinen ovat tehneet sopimukset seuran kanssa. Lahden FC Reippaasta Kettupaitaan siirtyy vuonna 1993 syntynyt, Veikkausliiga-kokemustakin kerännyt hyökkääjä Robin Saastamoinen. Isokokoinen Saastamoinen on alunperin lähtöisin Mäntsälästä. Juniorivuosinaan Lahteen päätynyt Saastamoinen on pelannut FC Lahden, FC Lahti Akatemian, FC Kuusysin ja viimeisimpänä…
-

Lähde mukaan JJK Jyväskylä ry:n toimintaan!
JJK Jyväskylä ry kutsuu Harjun stadionilla maanantaina 11.3.2019 klo 18 järjestettävään tilaisuuteen kaikki, jotka ovat halukkaita lähtemään mukaan seuran toimintaan jonkinlaisessa roolissa aina tapahtumien järjestelyistä, makkaranmyynnistä, tulospalvelusta ja järjestyksenvalvonnasta seuran taustalla toimimiseen. Osaatko keittää kahvia? Oletko aina halunnut olla kuuluttajana jalkapallopelissä? Osaatko auttaa ottelutapahtumien kehittämisessä ja/tai olla mukana toteuttamassa niitä? Apu on tarpeen aina perinteisistä…
-

Basam Elfadl JJK:n päävalmentajaksi Miesten Kolmoseen
Modernia valmentajatyyppiä edustava Basam Elfadl on uutta alkua rakentavan kettuseuran luonnollinen valinta edustusjoukkueen päävalmentajaksi Itä- ja Keski-Suomen Kolmoseen kaudelle 2019. Elfadl opiskelee Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä ja on ollut mukana JJK:n valmennuksessa jo vuoden 2013 syksystä toimien valmennustehtävissä useammassa juniori-ikäluokassa, viimeisimpänä B-nuorten valmennustiimissä. Kaudella 2018 Elfadl toimi myös Villikettujen pelaajavalmentajana Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa. Joukkueen rakentaminen…
-

Kettujen joukkueen rakennus Kolmoseen on käynnissä
Pientä hiljaiseloa viettäneessä JJK:ssa rakennetaan parhaillaan uutta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Kettupaitojen treeniviikko päättyi harjoitusotteluun, jossa vastaan asettui paikallisvastustaja FCK/HoDy YJ. Huhtikuun loppupuolella käynnistyvään Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen kauteen parhaillaan valmistautuva JJK sai lauantai-iltana Vehkahallissa pelatussa harjoitusottelussa vastaansa kaudella 2019 yhtä sarjatasoa alempana Nelosessa pelaavan FCK/HoDy yhdistelmäjoukkueen. Ottelu oli alusta saakka Kettupaitojen hallinnassa…
-

JJK Keski-Suomi Oy ylimääräinen yhtiökokous – Ei taloudellisia edellytyksiä jatkaa toimintaa
Viimeiset 10 vuotta edustusjoukkueen toiminnasta on vastannut JJK Keski-Suomi Oy. Jyväskyläläiset jalkapalloihmiset ovat tukeneet yhtiön toimintaa toista miljoonaa euroa omista varoistaan. Ilman ulkopuolista isoa sponsoria, olosuhteiden pitää tukea paremmin toimintaa. Viime vuosien Harjun remontti, Hippos2020 -hankkeen päätöksen venyminen sekä katsojamäärien putoaminen Veikkausliigakaudella 2017 kauden 2016 Ykkösen kaudesta ovat lisänneet ahdinkoa. JJK Keski-Suomi Oy:n yhtiökokous on…
-

Väinö Vehkosen uusi osoite on HJK!
JJK ja HJK ovat sopineet lupaavan topparin Väinö Vehkosen siirtymisesta Helsinkiin! Viime kaudella upeasti JJK:n edustusjoukkueessa debytoinut Väinö Vehkonen, 17, siirtyy kaudeksi 2019 HJK:n riveihin. Nuori vasenjalkainen toppari Vehkonen keräsi viime kaudella kokemusta Ykkösestä 15 ottelussa pelaten kaikissa täydet 90 minuuttia. Vehkosen otteet herättivät paljon kiinnostusta kaupungin ulkopuolella jo kauden aikana. Luonnollisesti seura olisi halunnut…
-

Tomi Petrescu – JJK:sta 15-vuotiaana maailmalle, Veikkausliigan mestaruus TamU:ssa ja lopulta upea kotiinpaluu
Historiallisia saavutuksia nuorten maajoukkueissa, debyytti Englannin Championshipissä 16-vuotiaana, Italia, Kreikka, Romania, Veikkausliigan mestari, Ykkösen mestari… Viime viikolla 32-vuotias Tomi Petrescu ilmoitti laittavansa toistaiseksi nappulakengät naulaan. Tässä artikkelissä tiivistettynä huikean kansainvälisen ja kotimaisen uran pelanneen JJK-kasvatin tarina! Tomi Petrescu aloitti jalkapalloilun 5-vuotiaana JJK:n edeltäjän, JyP-77:n junioreissa. Kuten jo aiemmin julkaistussa Mikko Mannisesta kertoneessa artikkelissa tuli esille,…
-

Mikko Manninen – Korpilahdelta FC Hakan ja TPS:n kautta jyväskyläläisen futiksen esikuvaksi
Taiteilija, taituri, esimerkki, kalamies, valmentaja.. Tällä viikolla uutisoitiin kahden JJK-legendan siirtymisestä muihin tehtäviin. Mikko Manninen aloittaa joulukuun alussa JyPK:n naisten liigajoukkueen päävalmentajana sekä seuran valmennuspäällikkönä. Tomi Petrescu pistää nappikset naulaan ja keskittyy toistaiseksi siviilityöhön. Jalkapallon ystävät varmasti näiden kahden herran tarinat tuntevat, mutta kerrataan vielä. Tässä artikkelissa tiivistettynä Mikko ”Manu” Mannisen huikea ura Veikkausliigassa ja…