Kettujen joukkueen rakennus Kolmoseen on käynnissä

24.02.2019

 

Pientä hiljaiseloa viettäneessä JJK:ssa rakennetaan parhaillaan uutta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Kettupaitojen treeniviikko päättyi harjoitusotteluun, jossa vastaan asettui paikallisvastustaja FCK/HoDy YJ.

Huhtikuun loppupuolella käynnistyvään Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen kauteen parhaillaan valmistautuva JJK sai lauantai-iltana Vehkahallissa pelatussa harjoitusottelussa vastaansa kaudella 2019 yhtä sarjatasoa alempana Nelosessa pelaavan FCK/HoDy yhdistelmäjoukkueen. Ottelu oli alusta saakka Kettupaitojen hallinnassa ja päättyikin lopulta JJK:n 3-0 -voittoon. Maalintekijöinä Vertti Lepo, Juliano Pereira sekä Eeli Liukkonen.

Kettupaidassa esiintyivät lauantain kamppailussa edellä mainittujen maalintekijöiden lisäksi seuraavat pelurit: Aati Riihimäki (MV), Tuukka Korhonen, Masa Malen, Sami Nissinen, Juho Luoma, Aatu Manninen, Rasmus Ervasti, Juuso Seuri, Aleksis Lehtonen ja Tatu Österlund (MV) 

Treenikentällä vedetään nyt henkeä hiihtoloman ajan ja tositoimiin palataan viikon kuluttua. Joukkueen taustalla pelikentän ulkopuolella ollaan niin ikään uuden edessä ja rivejä järjestellään parhaillaan tulevaisuutta silmällä pitäen.

Lisätietoja JJK Jyväskylä ry:n toiminnasta, pelaajistosta sekä muista tulevista kuvioista luvassa pian. Mikäli olet kiinnostunut olemaan mukana seuran toiminnassa jonkinlaisessa roolissa, otathan yhteyttä: jjk(at)jjk.fi