-

Otteluraportti: LehPa:n kanssa pisteet jakoon 1-1-tuloksella
JJK isännöi viikon toisessa ottelussaan sunnuntaina kotikentällä Lehmon Palloa. Pisteet jaettiin lopulta 1-1-tuloksella, JJK:n maalin iski Niklas Kauppinen. JJK hallitsi ottelua, mutta LehPa hyökkäsi terävillä vastaiskuilla ja pystyi toisaalta tiiviillä puolustamisellaan pitämään Kettupaidat pääosin pois vaarallisimmilta maalipaikoilta. Kotijoukkue sai reilun vartin jälkeen niskaansa kylmän suihkun, kun vieraiden Otso Kosonen pääsi puolustukselta karkuun ja teki LehPa:lle…
-

Tänään kotiottelussa vastassa LehPa – Samuel Lehtimäki uusi sopimuspelaaja
Sunnuntaina tavataan taas Harjulla! JJK:n kotiottelut saavat jatkoa, kun sunnuntaina 30.6. vieraaksi saapuu lehmolainen sarjanousija LehPa klo 15 alkavassa kamppailussa. Pohjois-Karjalasta Kontiolahden Lehmosta kotoisin oleva Lehmon Pallo eli LehPa on yksi tämän kauden uusista tuttavuuksista Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa ja jyväskyläläiskatsojille muutenkin hieman eksoottisempi seura. LehPa on vuonna 1977 perustettu jalkapallon erikoisseura, joka on toiminut…
-

Otteluraportti: JPS kaatui keskiviikon paikallisottelussa 1-4-tuloksella
JJK kohtasi keskiviikkoillan paikallisottelussa Viitaniemessä JPS:n. Vierasjoukkueena pelannut kettulauma otti derbystä lopulta 1-4-voiton, maalintekijöinä Eeli Liukkonen, Niklas Kauppinen, Leevi Kemppainen ja Aatu Manninen. Isäntien ainokaisesta vastasi Anton Virkalahti. JJK aloitti terävästi, mutta myös kotijoukkue pääsi pian peliin mukaan ja ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan aktiivista ja tasaista derbykamppailua. Vaikka maalivahtien ei tarvinnut venyä, nähtiin molemmissa päissä…
-

Keskiviikkona vierasottelu JPS:n vieraana Viitaniemessä
JJK:n pelit jatkuvat keskiviikkona Jyväskylässä, mutta vierasottelulla. Kotipeliputken katkaisee paikallisottelu tutulla kentällä mutta vierasjoukkueena: JJK kohtaa JPS:n Viitaniemessä keskiviikkona klo 19 alkaen. Kotikentällekin palataan jälleen tämän viikon aikana, sillä JJK isännöi LehPa:a tämän viikon sunnuntaina 30.6. Tuo ottelu alkaa jo klo 15. Edellisen pelinsä JJK pelasi reilu viikko sitten sunnuntaina, kun Kings SC kaatui Harjulla…
-

Matti Lähitie ja Kari Vatanen nimetty JJK:n Hall of Fameen
JJK haluaa huomioida seuran eteen vuosien aikana ansiokkaasti ja suurella kettusydämellä toimineita henkilöitä. JJK:n ”Hall of Fame” maininnan saava henkilö on voinut toimia seurassa monenlaisessa roolissa, esim. pelaajana, valmentajana, muuna joukkue- ja seuratoimihenkilönä tai talkoolaisena. Ensimmäiset Hall of Fame –nimeämiset julkistettiin Harjulla pelatussa tämän kauden ensimmäisessä kotiottelussa 31.5. ja lisää nimiä julkistetaan kauden mittaan kotiotteluiden…
-

Otteluraportti: Paluu voittokantaan selkein 6-0-lukemin Kings SC:sta
JJK sai sunnuntaina vieraakseen Kings SC:n. Lopputuloksena oli paluu voittokantaan selkeällä 6-0-tuloksella, kun Rasmus Ervasti ja Leevi Kemppainen osuivat kahdesti ja Sami Nissinen sekä Eeli Liukkonen kertaalleen. Ottelun käsikirjoitu oli kaiken aikaa selkeä: Kings keskittyi puolustamaan, JJK hallitsi ja etsi välejä vieraiden puolustuksesta. Jo parin minuutin jälkeen Rasmus Ervasti iski pallon ylärimaan ja Robin Saastamoinen…
-

Juha Lätti, Juha Pasoja, Ville Priha ja Joni Vesalainen nimetty Hall of Fameen
JJK haluaa huomioida seuran eteen vuosien aikana ansiokkaasti ja suurella kettusydämellä toimineita henkilöitä. JJK:n ”Hall of Fame” maininnan saava henkilö on voinut toimia seurassa monenlaisessa roolissa, esim. pelaajana, valmentajana, muuna joukkue- ja seuratoimihenkilönä tai talkoolaisena. Ensimmäiset Hall of Fame –nimeämiset julkistettiin Harjulla Kurkimäen Kisaa vastaan pelatussa ottelussa perjantaina 31.5. ja lisää nimiä julkistetaan kauden mittaa…
-

Otteluraportti: Derbystä niukka tappio – paikalla yli tuhatpäinen yleisö
Kolmosen odotettu paikallisottelu ja kärkikamppailu JJK:n ja FC Blackbirdin välillä päättyi lopulta vieraiden niukkaan loppuhetkien 0-1-voittoon Vesa-Matti Alhosen maalilla. Paikalle derbyä seuraamaan oli saapunut upeasti yli 1000 katsojaa! JJK sai vastaansa kauden toistaiseksi kovimman haasteen, kun sarjakärki FC Blackbird saapui Harjulle kolmantena majailleen kettulauman vieraaksi. Böördi aloittikin kärkijoukkueen ottein, kun jo toisella minuutilla aukeni…
-

Odotettu paikalliskamppailu: JJK – FC Blackbird, keskiviikkona 12.6. klo 19
JJK:n kotiotteluputki saa jatkoa, kun keskiviikkoillan odotetussa kamppailussa vieraaksi saapuu tuttu paikallisvastustaja, mustavalkoraitapaitainen FC Blackbird! Kettupaidat ovat yltyneet varsin kovaan vireeseen kotona pelaamissaan otteluissa ja saldona onkin kolmesta kotipelistä kolme voittoa maalierolla 18-0. Matti Artimon vartioima maali on pysynyt puhtaana ja sekä kapteeni Robin Saastamoinen että Eeli Liukkonen ovat molemmat iskeneet kettukannattajien edessä peräti 7…
-

Janne Korhonen, Eero Markkanen ja Jori Särkkä nimetty Hall of Fameen
JJK haluaa huomioida seuran eteen vuosien aikana ansiokkaasti ja suurella kettusydämellä toimineita henkilöitä. JJK:n ”Hall of Fame” maininnan saava henkilö on voinut toimia seurassa monenlaisessa roolissa, esim. pelaajana, valmentajana, muuna joukkue- ja seuratoimihenkilönä tai talkoolaisena. Ensimmäiset Hall of Fame –nimeämiset julkistettiin Harjulla Kurkimäen Kisaa vastaan pelatussa ottelussa perjantaina 31.5. ja lisää nimiä julkistettiin eilisessä ottelussa…