-

Muutoksia seuran hallituksessa – Tom Nevanpäästä JJK Jyväskylä ry:n uusi puheenjohtaja
Torstaina 28.11.2019 kokoontunut JJK Jyväskylä ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous on nimennyt seuran hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Tom Nevanpään. Jalkapalloympyröissä varsin tunnettu Tom Nevanpää on päättänyt palata seuratyöhön. Suomen Palloliiton Keski-Suomen piirin puheenjohtajan toimen lisäksi Nevanpää on mm. Suomen Palloliiton liittohallituksen jäsen. Uutena henkilönä seuran hallitukseen valittiin myös muuramelainen Ville Väyrynen. Janne Särkkä, Timo Kuulasmaa sekä edellisessä yhdistyksen kokouksessa…
-

Jonne Porkka palaa vahvistamaan JJK:n puolustusta
JJK saa jälleen riveihinsä yhden paluumuuttajan, kun viime kaudella Kakkosta Mikkelin Pallo-Kissojen avausmiehistössä pelannut Jonne Porkka palaa Kettupaitaan. Vuonna 1997 syntynyt Suolahden Urhon kasvatti Jonne Porkka siirtyi kasvattajaseurastaan JJK:hon 15-vuotiaana. Vasenjalkainen laitapuolustaja nousi pian yhdeksi joukkueensa luottopuolustajista ja kuuluikin A-nuorten SM-sarjan ja Kolmosessa pelanneen JJK:n reservijoukkue Villikettujen avausmiehistöön kausilla 2015-2016. Pääasiassa B- ja A-juniori-ikäisistä pelaajista…
-

Niklas Kauppinen ja Vertti Lepo jatkavat JJK:ssa
Lisää upeita pelaajauutisia joukkuetta rakentavasta kettuleiristä: Niklas Kauppinen ja Vertti Lepo jatkavat JJK:ssa myös kaudella 2020! JJK:n oma kasvatti, vuonna 2001 syntynyt Niklas Kauppinen on toivottu vahvistus kettujen hyökkäyspäähän kaudelle 2020. Kauppisen sopimus sisältää myös option seuraavasta kaudesta. Taitava ja terävä hyökkäyspään taistelija on iskenyt junioripeleissä komean määrän maaleja ja teki ensimmäisen sopimuksensa edustusjoukkueen kanssa syksyllä 2018,…
-

JJK:hon palannut Joni Vesalainen: kausikorttimyynti hyvässä vauhdissa
Seitsemän vuoden jälkeen JJK:hon palannut ”vanha kettu” Joni Vesalainen korostaa yhteisön merkitystä ja kertoo ensi kauden kausikorttien käyvän kaupaksi hyvää vauhtia. JJK:n riveihin liittyi marraskuun alussa nimekäs paluumuuttaja, kun suomalaiselle urheilukansalle varsin tuttu mies Joni Vesalainen teki lähes seitsemän vuoden jälkeen paluun kettuseuraan puolipäiväiseksi myynti -ja markkinointijohtajaksi. Paluu JJK:hon kypsyi Vesalaisen mielessä viimeisten kuukausien aikana…
-

Severi Vielma palaa Kettupaitaan!
JJK saa ensi kaudelle Kakkoseen kovan paluumuuttajan ja aimo tukun Veikkausliiga-kokemusta, kun JJK-kasvatti Severi Vielma palaa Kettupaitaan! Sopimus sisältää option kaudesta 2021. 24-vuotias keskuspuolustaja Severi Vielma on JJK-kannattajille varsin tuttu pelimies viime vuosilta. Kanadan Halifaxissa syntynyt ja pikkupoikana Jyväskylään muuttanut Vielma aloitti jalkapallon 5-vuotiaana JJK:n kortteliliigassa. Tuolloin pelipaikaksi valikoitui ensin maalivahti ja juniorivuosien aikana Vielma…
-

Juho Luoma ja Joonas Madetoja jatkosopimuksiin
JJK on solminut 1+1 vuoden jatkosopimukset Juho Luoman ja Joonas Madetojan kanssa. Basam Elfadlin miehistössä päättyneellä kaudella oikean pakin tonttia hallinnoinut Luoma ja loppukaudesta niinikään laitapakin paikalle asettunut Madetoja vahvistavat siis Kettupaitoja tulevallakin kaudella. Kettukasvatti Juho Luoma on vuonna 2000 syntynyt monipuolinen puolustuspään pelaaja, jolle tuleva kausi on toinen edustusjoukkueen paidassa. Luoma viihtyy pääasiassa oikean…
-

Sami Nissinen ja Eeli Liukkonen jatkavat JJK:ssa
JJK on vahvistanut rivejään kahdella tärkeällä palasella, kun seuran omat kasvatit Sami Nissinen ja Eeli Liukkonen jatkavat Kettupaidassa myös kaudella 2020. Kakkosen kauteen valmistautuva JJK on rakentanut Kakkosen miehistöä kaikessa hiljaisuudessa joukkueen viettäessä ansaittua lomaansa. Seura on solminut tärkeät pelaajasopimukset kahden lupaavan oman kasvatin, topparin tontilla viihtyvän Sami Nissisen sekä keskikenttämies Eeli Liukkosen kanssa. Sopimukset sisältävät myös option kaudesta…
-

Mikko ”Manu” Manninen jatkaa upeaa uraansa Kettupaidassa!
Upeita uutisia kettuleiristä: Mikko ”Manu” Manninen on allekirjoittanut jatkosopimuksen JJK:n kanssa, joten jyväskyläläisyleisö pääsee nauttimaan kettutaikurin otteista kentällä myös tulevalla kaudella Kakkosessa. Sopimus sisältää option myös kaudesta 2021. Seuraikonin asemaan JJK:ssa nousseen Mikko Mannisen tarina on monelle varsin tuttu. Korpilahden Martista JJK:hon vuonna 1996 siirtynyt urheilun monilahjakkuus pelasi kaudet 2005-2010 Veikkausliigan huipulla kahmien mitaleita FC…
-

Edustusjoukkueen avoimet harjoitukset marraskuussa
Basam Elfadlin luotsaama JJK aloittaa Kakkosen kauteen valmistautumisensa avoimilla harjoituksilla 4.11. alkaen. Sarjavoiton ja nousun Kakkoseen kaudelle 2020 napannut JJK aloittaa valmistautumisensa Kakkosen kauteen avoimilla harjoituksilla 4.11. alkaen. Päävalmentajana tulevallakin kaudella jatkava Basam Elfadl kannustaa kaikkia Kettupaidassa pelaamisesta kiinnostuneita mukaan harjoituksiin: – Harjoitukset ovat kaikille, jotka ovat valmiita kehittämään itseään ja sitoutumaan joukkueeseen. Jos olet…
-

Kapteeni Robin Saastamoinen jatkaa JJK:ssa kaudella 2020
Mahtavia uutisia kettuleiristä: Kolmosen maalipörssin kärkimies, kapteeni Robin Saastamoinen jatkaa JJK:ssa kaudella 2020 Syysloman kunniaksi kuuluu kettuleiristä upeita uutisia: ensimmäinen ja varsin toivottu kiinnitys Kettupaitaan kaudelle 2020 on päättyneellä kaudella joukkueessa kapteeninnauhaa kantanut Robin Saastamoinen. Sopimus sisältää option myös kaudesta 2021. Lahden FC Reippaasta JJK:hon viime talvena siirtynyt, Veikkausliiga-kokemustakin kerännyt Saastamoinen on alunperin lähtöisin Mäntsälästä.…