-

Kotiavauksessa vastassa SJK Akatemia
JJK pääsee vihdoin käynnistämään Ykkösen kautensa myös kotipelien osalta, kun se isännöi lauantaina Viitaniemessä SJK Akatemiaa klo 17 alkaen. Uutisen lopusta löytyy lisää infoa myös Viitaniemessä pelattavasta ottelutapahtumasta ja sen hieman poikkeavista järjestelyistä. JJK ja SJK Akatemia ottavat lauantaina mittaa toisistaan Ykkösen kolmannen kierroksen ottelussa. Joukkueet lähtevät kamppailuun käytännössä eri päistä sarjataulukkoa, kun JJK:lla on…
-

JJK eteni Suomen Cupissa jatkoon kaadettuaan IPS:n
VOITTO! 🚂 JJK eteni Suomen Cupissa neljännelle kierrokselle kukistamalla Imatralla pelatussa kamppailussa IPS:n lukemin 0-2. Kohtaaminen oli ensimmäinen seuran edustusjoukkueiden välillä. Varsin nuorekkaan JJK-miehistön avauksesta peräti viisi pelaajaa oli tänään alle 18-vuotiaita ja avauskokoonpanon keski-ikäkin ylsi nippa nappa 19 vuoden tuntumaan. Maalinteon aloitti Arttu Leivonen Gentrit Kovaqin tarjoilusta vasurillaan ottelun 23. minuutilla ja loppunumerot niittasi…
-

Suomen Cup käyntiin Imatran Palloseuran vieraana
JJK hyppää Suomen Cupin junan kyytiin muiden Ykkösen joukkueiden tapaan suoraan kolmannelta kierrokselle keskiviikkona, kun se matkustaa Imatralle IPS:n vieraaksi. Seurojen edustusjoukkueet eivät ole ennen kohdanneet, joten vastakkain on kaksi toisilleen hyvinkin tuntematonta joukkuetta. Kolmosen B-lohkossa pelaavan Imatran Palloseuran edustusjoukkue on perustettu vuonna 2009 ja se on pelannut Kolmosessa kaudesta 2010, ainoastaan lohko on vaihtanut…
-

Miika Mahlamäelle maajoukkuekutsu
U16-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) isännöivät UEFA Development -turnausta toukokuun alussa. Minihuuhkajat kohtaavat Eerikkilässä pelattavassa turnauksessa Unkarin, Walesin sekä Kreikan – kyseessä on ikäluokan vuoden ensimmäiset maaottelut. U16-poikien päävalmentaja Erkka V. Lehtola on valinnut odotetusti miehistöönsä mukaan myös KeuPa:n kasvatin, JJK:n keskikentällä häärivän Miika Mahlamäen. Onnittelut kutsusta! Turnauksen otteluohjelma:To 4.5. 13:00 Kreikka – WalesTo 4.5.…
-

Ei pisteitä matkaan Oulunkylästä
JJK taipui perjantaina hyvästä esityksestään huolimatta 2-0-tappioon sarjakärki Gnistanin vieraana. Kovan vastuksen kotijoukkueelle antaneet Kettupaidat aloittivat kamppailun varsin pirteästi ja hallitsivat peliä, kun taas kotijoukkueella oli isoja vaikeuksia saada omaa peliään toimimaan. Pienellä ja vähän pomppuisella kentällä peli muistutti paikoin enemmän pystypainia kuin jalkapalloa, mutta Ogelille saapuneet niin koti- kuin vierasjoukkueenkin kannattajat näkivät varsin viihdyttävän…
-

Gentrit Kovaqi tekee paluun Kettupaitaan – perjantaina vastassa Gnistan
JJK:n puolustusosasto saa vahvistusta, kun JJK-kasvatti Gentrit Kovaqi palaa Kettupaitaan kesäkuulle asti ulottuvalla sopimuksella. HJK:sta siirtyvä Kovaqi on käytettävissä jo perjantaina, kun JJK matkustaa sarjan ennakkosuosikki Gnistanin vieraaksi Helsinkiin. 24-vuotias Gentrit Kovaqi tekee paluun Kettupaitaan neljän kauden jälkeen. Kaudella 2018 Ykkösessä pelanneeseen JJK:n edustusjoukkueeseen noussut Kovaqi on pelannut kuluneen neljän kauden aikana kymmeniä otteluita Ykköstä…
-

Pistetili auki sarjan avauskierroksella tasapelin myötä
JJK avasi pistetilinsä heti Ykkösen avauskierroksella pelaamalla maalittoman tasapelin KPV:n vieraana. Molemmilla joukkueilla oli tasaisessa, mutta viihdyttävässä väännössä omat paikkansa siirtyä johtoon, mutta maaliin asti ei palloa yrityksistä huolimatta saatu. Lähimpänä Kettupaidoista kävi lopulta Robin Saastamoinen, joka kolisutteli tolppaa vielä ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella. Kettuvahti Ville Viljala pelasi hyvän pelin ja piti maalinsa koskemattomana. JJK:n peli…
-

JJK lähtee haastajan roolissa lauantaina alkavaan Ykköseen
Neljän kauden jälkeen paluun Miesten Ykköseen tekevä kettulauma lähtee viikonloppuna alkavaan kauteen haastajan roolissa. Menestyksekkään Kakkosen kauden 2022 runko on pysynyt pitkälti kasassa ja joukkue on myös vahvistunut muutamalla uudella pelaajalla. Kausi käynnistyy lauantaina KPV:n isännöimällä vieraspelillä. JJK:n lisäksi Ykkösessä pelaa tällä kaudella 11 muuta joukkuetta ja suurin osa pelireissuista suuntautuu tälläkin kaudella kohti rannikkoseutua.…
-

Tule mukaan JJK:n kauden aloitustapahtumaan perjantaina
JJK viettää kauden aloitustapahtumaansa Keski-Suomen museon tiloissa perjantaina 14.4.23 klo 14 alkaen. Kaikille avoimessa tilaisuudessa voit tavata seuraväkeä ja kuulla joukkueen kuulumisista ja tavoitteista alkavan jalkapallokauden alla JJK:n päävalmentaja Toni Lehtisen sekä pelaajien suulla. KeMun 100 vuotta palloilua -näyttely juhlistaa JYPin ja JJK:n emoseuran Jyväskylän Palloilijoiden 100-vuotista taivalta ja esittelee sen historiaa ja vaiheita. Näyttelyn…
-

Eetu Venäläinen vahvistamaan JJK:n hyökkäystä
JJK vahvistaa hyökkäyspäätään vielä aivan kauden kynnyksellä, kun huippukauden RoPS:n paidassa pelannut Eetu Venäläinen siirtyy Kettupaitaan. Vuonna 2004 syntynyt hyökkääjä Eetu Venäläinen vaihtaa Rovaniemen Jyväskylään ja saapuu vahvistamaan Kettupaitojen hyökkäystä kauden mittaisella sopimuksella. Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva Venäläinen siirtyi JIPPO:sta Rovaniemelle 16-vuotiaana ja pelasi itsensä vakuuttavin ottein viime kaudella RoPS:n vakioavaukseen. Nuori hyökkääjä viimeisteli Kakkosen C-lohkon…