-

KäPa katkaisi JJK:n pitkän tappiottoman putken kotikentällä
JJK taipui 1-2-tappioon vierailija KäPan viedessä pisteet mukanaan etelän suuntaan. Samalla katkesi JJK:n lähes kolmen vuoden mittaiseksi venynyt tappioton putki kotikentällä. Otteluun lähti kaksi nousijajoukkuetta, joiden molempien runko koostuu pitkälti omista, nuorista kasvateista. Siinä missä JJK:n puolustus on ollut rautainen maalinteon ollessa haastavaa, on vierasjoukkueen kausi käynnistynyt päinvastaisella tavalla: maalinteko sujuu, mutta puolustuspää on vuotanut.…
-

Lauantaina Harjulla vastassa KäPa – Cupissa jatkoon rankkareilla
JJK eteni keskiviikkona jatkoon Suomen Cupissa kukistettuaan rangaistuspotkukilpailun jälkeen Mikkelin Palloilijat. Tiivis ottelutahti saa jatkoa jo lauantaina, kun Harjulle saapuu vieraaksi nousijajoukkue KäPa klo 16 alkaen. JJK eteni keskiviikkona Suomen Cupissa viidennelle kierrokselle kukistamalla vieraskentällä MP:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Kotijoukkue MP siirtyi johtoon ottelun 8. minuutilla, kun joukkueen kapteeni Niila Forsell leikkasi vasemmalta boksiin ja Musan…
-

Suomen Cup jatkuu keskiviikkona Mikkelissä
JJK lähtee keskiviikkona hakemaan Suomen Cupin viidennen kierroksen paikkaa Mikkelistä. Otteluun valmistautuminen sai ikävän käänteen, kun suru-uutinen MP:n pelaajan Joona Juntusen poismenosta tavoitti viikonloppuna jalkapalloväen. Keskiviikon kamppailu pelataan Joonan muistoa kunnioittaen. JJK ja MP ovat kohdanneet viime vuosina useampaankin kertaan jo perinteeksi muodostuneiden harjoitusotteluiden merkeissä, vaikka edellisen kerran joukkueet pelasivatkin samalla sarjatasolla peräti kahdeksan vuotta…
-

JJK ja HIFK pistejakoon maalittomassa väännössä
Kausi 2023 avattiin myös Harjun osalta, kun JJK isännöi HIFK:ia lauantai-iltapäivän paahteisessa auringossa. Hyvätunnelmaisessa ottelussa oli vauhtia ja tapahtumia ja kummatkin joukkueet kolistelivat maalikehikoita. Maaleja ei kuitenkaan lopulta nähty ja näin pisteet jaettiin 0-0-lukemin. JJK:n ja HIFK:n välinen lauantain kohtaaminen oli ensimmäinen sitten kauden 2018. Maalivirettään vielä etsivien joukkueiden välisestä paremmuudesta ei kuitenkaan saatu selvyyttä,…
-

·
JJK isännöi Harjulla Helsingin IFK:ta
Pitkä odotus on vihdoin takana ja kettulauma päästetään irti tämän kauden osalta myös omalle kotikentälleen. Ja mikäs sen hienompi tapa korkata kotinurtsi, kun aina aurinkoisella Harjulla vastaan astelee Veikkausliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut, nimekkäitä pelaajia vilisevä HIFK. JJK ja lauantain vastustaja HIFK ovat kumpainenkin tälle kaudelle uusia tulokkaita Miesten Ykkösessä. JJK voitti oman Kakkosen lohkossa…
-

·
Sydänmaa siirtyy määräaikaisella lainasopimuksella Vaajakoskelle
Matias Sydänmaa siirtyy FC Vaajakosken miehistöön määräaikaisella lainasopimuksella, joka ulottuu tämän kauden loppuun saakka. JJK:lla on kuitenkin sopimuksen mukaan mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin riveihinsä kesän siirtoikkunan auettua. Aiemmin talvella uutisoitiin JJK ja FC Vaajakosken välisestä yhteistyöstä valmentajarintamalla, kun JJK:ssa valmentajana toimiva Jori Särkkä aloitti myös FCV:n maalivahtivalmentajana. Nyt seurat tiivistävät yhteistyötään myös pelaajaliikenteen muodossa, kun…
-

JJK:lle tappio SalPan vieraana
JJK:n ja Salon Palloilijoiden seurahistorian ensimmäinen kohtaaminen päättyi vahvasti kotinurmellaan esiintyneen salolaisjoukkueen selkeään 3-0-voittoon. Kotijoukkue teki peliin lähdettäessä pieniä muutoksia totuttuun formaatioonsa, mutta tuli kuitenkin otteluun odotetun fyysisesti ja onnistuikin kaksinkamppailuissa vastustajaansa paremmin. SalPa siirtyi 1-0-johtoon vajaan vartin pelin jälkeen, kun Roope Pyyskänen pääsi pommittamaan suoraan pompusta tarkan laukauksen verkon perukoille. Kun JJK:lla oli isoja…
-

Lauantaina Salossa vastassa uusi tuttavuus SalPa
Salon Palloilijat eli tuttavallisemmin SalPa isännöi lauantaina toista sarjanousijaa JJK:ta Ykkösen neljännellä kierroksen ottelussa. Molemmilla on kolmelta ensimmäiseltä kierrokselta plakkarissaan neljä sarjapistettä, joten odotettavissa on tasainen taisto pisteistä haastajan roolissa kauteen lähteneiden joukkueiden välillä. JJK ja lauantain kotijoukkue SalPa eivät tiettävästi ole aiemmin kohdanneet sarjaottelussa. Salolaisseura pelasi yhtäjaksoisesti parin kymmenen vuoden ajan Kakkosessa pudottuaan Ykkösestä…
-

Miika Mahlamäelle hieno maajoukkuedebyytti
Suomen U16-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) käynnistivät Eerikkilässä pelattavan UEFA Development -turnauksensa torstaina hienolla 2-0-voitolla Unkarista. Suomen paidassa maajoukkuedebyyttinsä pääsi tekemään JJK:n keskikenttäpelaaja, KeuPa:n kasvatti Miika Mahlamäki, joka urakoi isot minuutit avauskokoonpanossa. Minihuuhkajat kohtaavat Eerikkilässä pelattavassa turnauksessa Unkarin lisäksi Walesin sekä Kreikan ja kyseessä on ikäluokan vuoden ensimmäiset maaottelut. Minihuuhkajien helmikuun leiri oli ensimmäinen tapahtuma,…
-

JJK avasi kotikautensa komeasti kaatamalla SJK Akatemian
JJK avasi Ykkösen kotikautensa runsaslukuisen yleisön edessä Viitaniemen liikuntapuistossa varsin komealla tavalla, kun sarjakakkonen SJK Akatemia kaatui 2-0-lukemin! Isännillä oli vajaan tunnin tietämillä todellinen tehohetki, sillä molemmat maalit syntyivät parin minuutin sisään: kauden maalitilin avasi Mikko Manninen ja heti perään maalintekoa jatkoi Robin Saastamoinen. JJK aloitti ottelun hyvin ja hallitsi ensimmäistä paria kymmentä minuuttia. Sen…