• Chuya Uwano siirtyy Kettupaitaan

    Chuya Uwano siirtyy Kettupaitaan

    JJK on solminut pelaajasopimuksen japanilaisen Chuya Uwanon kanssa. Kaudesta 2022 asti Suomessa pelannut laitapelaaja on harjoitellut ja pelannut kettumiehistön mukana viimeisen parin kuukauden ajan ja on vakuuttanut päävalmentaja Brian Pagen tekemisellään. Japanissa pelaajauransa aloittaneen Uwanon tie on kulkenut Puolan ja Maltan kautta Suomeen, missä mies on pelannut kolmessa eri seurassa ennen saapumistaan Jyväskylään. Otteluita on…

  • Juho Luoma jatkaa Kettupaidassa

    Juho Luoma jatkaa Kettupaidassa

    Kettuleiristä kuuluu odotettuja ja erittäin iloisia sopimusuutisia: Juho Luoma on kirjoittanut nimensä jatkosopimukseen ja kipparoi näin joukkuettaan Ykkösessä myös kaudella 2024. Vuonna 2000 syntynyt puolustaja Juho Luoma on edustanut JJK:ta uransa ensiaskelista saakka ja on kuulunut edustusjoukkueen kantaviin voimiin aina noustuaan sinne kaudella 2019. Luoma on monikäyttöinen, älykäs ja luotettava puolustaja, joka on tullut tutuksi…

  • JJK nappasi Jyväskylän talviherruuden kaatamalla FCV:n

    JJK nappasi Jyväskylän talviherruuden kaatamalla FCV:n

    FC Vaajakoski isännöi viime viikonloppuna Kettupaitoja talven toisessa derbyssä. JJK vei ottelun nimiinsä lukemin 1-2 ja helmikuisen kohtaamisen päätyttyä maalittomiin tasalukemiin otti JJK voitoin myötä itselleen niin sanotusti kaupungin talviherruuden. Joukkueet kohtaavat toisensa tulevalla Ykkösen kaudella vähintään kahdesti: FCV isännöi kauden ensimmäistä derbyä kesäkuussa ja Harjulla pelataan puolestaan elokuun puolen välin tienoilla. Runkosarjan jälkeen edessä…

  • Sääntömääräinen vuosikokous torstaina 4.4.2024

    Sääntömääräinen vuosikokous torstaina 4.4.2024

    JJK Jyväskylä ry:n sääntömääräinen vuosikokous 2024 pidetään torstaina 4.4.2024 klo 18:00. Vuosikokous järjestetään OP Kodin tiloissa, osoitteessa Kauppakatu 22 (Kauppakeskus Forum, 3.krs) Osallistumisoikeus kokoukseen on kaikilla JJK Jyväskylä ry:n vuoden 2024 jäsenmaksunsa maksaneilla henkilöillä. Kutsut ja kokouksen esityslista on lähetetty jäsenille sähköpostitse. LisätietojaTom NevanpääPuheenjohtajaJJK Jyväskylä rytom.nevanpaa(at)jjk.fi+358 50 586 0368

  • Lauantaina vastassa FCV – Antti-Pekka Kesonen Kettupaitaan

    Lauantaina vastassa FCV – Antti-Pekka Kesonen Kettupaitaan

    Ykkösen sarjakausi starttaa kolmen viikon kuluttua ja Kettupaidoilla onkin kalenterissaan enää kaksi harjoitusottelua ennen virallista kauden aloitusta. Ensimmäinen näistä kahdesta ottelusta pelataan lauantaina Vehkahallissa, kun FC Vaajakoski isännöi talven toista derbyä. Kettuleiristä kuuluu pelipäivän aattona myös sopimusuutisia: Kokenut Antti-Pekka Kesonen saapuu vahvistamaan JJK:n keskikenttää. Vuonna 1994 syntynyt Kesonen on alun perin FC Blackbirdin kasvatti, vaikka…

  • KuPS Akatemia kaatui harjoitusottelussa

    KuPS Akatemia kaatui harjoitusottelussa

    JJK jatkoi viikonloppuna voittojen tiellä kaatamalla tulevan kauden vastustajansa KuPS Akatemian lukemin 1-0. Pelin ainokainen osuma oli komeaa katsottavaa ja sen täräytti verkon perukoille Sherman Osso Manu Mannisen tarjoilusta! JJK otti melko odotetusti ottelussa pallonhallinnan itselleen nuoren KuPS-miehistön kärkkyessä omaa iskun paikkaansa. Kettumiehistö sai rakenneltua paikan puolikkaita, mutta aivan viimeiset ratkaisut olivat aavistuksen osoitteettomia tai…

  • JJK isännöi lauantaina KuPS Akatemiaa

    JJK isännöi lauantaina KuPS Akatemiaa

    JJK isännöi lauantain harjoitusottelussa tulevan kauden vastustajaansa KuPS Akatemiaa. Ottelu pelataan Vehkahallissa klo 17:15 alkaen. Kettupaitojen rakas vihollinen KuPS pudotti JJK:n jatkosta viime kesän Suomen Cupissa, mutta nyt vastaan asettuu liigaseuran reservijoukkue, joka nousi kaudeksi 2024 Ykköseen. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat kaudella 2020 pelatessaan samassa Kakkosen lohkossa. Tuolloin kuopiolaiset tosin pelasivat vielä virallisesti nyt jo…

  • Jonne Uronen vahvistaa kettujen maalivahtiosastoa

    Jonne Uronen vahvistaa kettujen maalivahtiosastoa

    JJK:n maalivahtiosasto saa kokeneen vahvistuksen, kun 28-vuotias Jonne Uronen siirtyy Mikkelistä kettujen maalin suulle. Vuonna 1995 syntynyt Jonne Uronen on Mikkelin Palloilijoiden kasvatti, joka nousi kaudella 2020 kasvattajaseuransa ykkösmaalivahdiksi ja pelasi kausien 2020 ja 2021 aikana lähemmäs 50 Ykkösen ottelua MP:n maalilla. Vaikka Uronen onkin kohdannut JJK:n useampaan otteeseen vastustajan riveissä, on nykyjoukkueessa tuoreelle kettuveskalle…

  • Suruviesti tavoitti kettuperheen

    Suruviesti tavoitti kettuperheen

    JJK:n on tavoittanut suruviesti: seuran hallituksen jäsen ja pitkäaikainen tukija Harri Hämäläinen on nukkunut pois. Harrin muistoa kunnioittaen JJK pelaa lauantain ottelunsa surunauhoissa. Ottelun alussa vietetään myös hiljainen hetki. Koko kettuperhe ottaa osaa omaisten suureen suruun.

  • Aika kiittää vanhoja kettuja

    Aika kiittää vanhoja kettuja

    Tatu Hoffren, Vertti Lepo, Ville Kirvesoja, Jonne Porkka ja Antti Åke ovat kukin ilmoittaneet seuralle jättävänsä Kettupaidan ainakin tältä erää, sillä siviilielämän tuulet vievät miehiä muihin suuntiin. Kokeneella viisikolla on vyöllään yhteensä reilusti yli 300 ottelua JJK:n edustusjoukkueessa. JJK kiittää pelaajia yhteisistä vuosista ja toivottaa paljon tsemppiä tulevaan!