-

Huikaiseva torstai-illan jännäri – JJK ja FC KTP lisäajan osumalla tasalukemiin 2-2
JJK ja FC KTP tarjosivat hurjan trillerin Harjulla torstai-iltana. Se sisälsi muun muassa neljä maalia, pari tolppaa, epäonnistuneen pilkun ja tasoitusosuman ajassa 90+3′. Tasapeli jätti jossiteltavaa, sillä JJK hallitsi tapahtumia ajoittain suvereenisti. Toisaalta tasapelin myötä ero AC Kajaaniin kaventui jälleen pisteellä. Sinisissä paidoissa vierasjoukkuetta saattelemassa kentälle Konneveden Urheilijat, jotka olivat viettämässä Harjulla kauden päättäjäisiä ja…
-

FF Jaro jatkaa voittokulkuaan – JJK jäi lauantaina askeleen verran jälkeen
Hurjassa vireessä oleva FF Jaro voitti JJK:n kotikentällään 3-0. Ottelussa nähtiin lähinnä tarkkaa pelaamista, eikä kumpikaan juhlinut maalipaikoilla. Jaro oli kuitenkin astetta terävämpi maalien edustoilla ja iski tarvittavat osumat irtopalloista. FF Jaro on ollut tällä kaudella kettupaidoille pysäyttämätön vastus. Kuva ottelusta 4. heinäkuuta, jolloin Jaro voitti Harjulla 0-1. JJK lähti haastavista asetelmista vierasotteluun FF Jaroa…
-

Huikea voitto sarjakärjestä! – EIF kaatui lukemin 3-1 Super-Sunnuntaissa
JJK nappasi sunnuntaina upean voiton sarjakärki EIF:stä 3-1 (1-1)! Ennen kaikkea voitto tuli ehjän, aggressiivisen ja taktisesti järkevän peliesityksen myötä. Ennen ottelun alkua haastattelussa oli Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Liikuntapääkaupunki Jyväskylä toimi otteluisäntänä sunnuntain matsissa. JJK sai vieraakseen sunnuntaina Harjulle Hope-hyväntekeväisyysotteluun EIF:n Tammisaaresta. Sarjakärki EIF on ollut läpi kauden tasaisen vakuuttavassa vireessä, sillä ennen JJK-kohtaamista…
-

Klubi 04 – JJK päättyi pistejakoon – Jossiteltavaa jäi molemmille
Klubi 04 ja JJK tasasivat pisteet lauantai-iltana lukemin 2-2. JJK:lta osuivat Felix Gustavsson sekä Mikko Manninen. Tasapeli ei ilahduttanut suuremmin kumpaakaan joukkuetta, kuten ei viime kohtaamisenkaan tasapeli. Kuva Harjulta 29.6., jolloin ottelu päättyi 1-1. JJK matkasi lauantaina kliseisesti sanottuna todelliseen kuuden pisteen otteluun Helsinkiin Klubi 04:n vieraaksi. Klubi 04 oli ennen ottelua JJK:n perässä kolmella…
-

KPV tehokkaampi Kokkolassa – Kettupaidat kärsivät tappion lukemin 4-1
JJK lähti lauantaina rohkealla pelisuunnitelmalla haastamaan Veikkausliiga-nousua tavoittelevaa KPV:tä. Toisen puoliajan kaksi erikoistilannemaalia käänsivät kuitenkin ottelun lopulta melko selvin numeroin kotijoukkueelle. Edellisen kerran JJK ja KPV olivat kohdanneet Harjulla 26. kesäkuuta. JJK matkasi lauantaina Kokkolaan, jossa vastassa oli Veikkausliiga-nousua tavoitteleva KPV. Ottelun myötä käynnistyi Ykkösen kauden viimeinen kolmannes. Ennen lauantai-iltapäivän kohtaamista KPV oli sarjataulukossa kolmantena…
-

Vahva alku, heikko toinen puoliaika – AC Oulu voitti kettupaidat toistamiseen tänä kesänä lukemilla 2-1
JJK meni AC Oulua vastaan nopeasti johtoon Mikko Mannisen komealla soololla. Toisella puoliajalla kettupaidat olivat kuitenkin vaisuja, joten oululaiset veivät lopulta kaikki kolme pistettä mukanaan. JJK ja AC Oulu ovat molemmat tahoillaan olleet liikkeellä Älä Kiusaa -kampanjan myötä. Menossa mukana myös saattajina toimineet JJK:n kesän Kortteliliigan lapset. JJK joutui tekemään lauantai-illan AC Oulu -ottelun kokoonpanoonsa…
-

JJK haki Kajaanista äärettömän tärkeän vierasvoiton – Suoraniemen maali ja tasapainoinen esitys riittivät!
JJK taisteli AC Kajaanin kustannuksella maukkaan vierasvoiton. Maalin teki Samu Suoraniemi. Paavo Valakarille komea nollapeli ensimmäisessä ottelussa Ykkösen tasolla, JJK-debyytissä. Edellisen kerran JJK ja AC Kajaani olivat kohdanneet kesäkuussa Harjulla. Silloin pisteet jaettiin 2-2 tasapelin myötä. JJK matkasi lauantaina äärettömän tärkeään Ykkösen otteluun AC Kajaanin vieraaksi. Ennen lauantain kierrosta sarjataulukon tilanne Ykkösessä oli se, että…
-

JJK ja FC Haka tarjosivat Harjulla värikkään lauantai-illan – Tasapeli lopulta melko oikeutettu tulos
JJK kohtasi Harjulla viime lauantai-iltana FC Hakan. Molemmilla puoliajoilla nähtiin molemmilta joukkueilta yksi osuma. Lopulta pisteet jakoon tuloksella 2-2 kettupaitojen päätöshetkien kovasta rynnistyksestä huolimatta. JJK pääsi lauantai-iltana irti kotistadionillaan Harjulla peräti kuukauden tauon jälkeen. Vastassa oli FC Haka Valkeakoskelta, jonka JJK oli kaatanut vieraissa kesäkuun alussa lukemin 0-2 Saku Leppäsen ja Tomi Petrescun osumilla. Molemmille…
-

JJK haastoi sarjakärjen mainiosti – HIFK-vierailulta mukaan tärkeä vieraspiste
JJK haki mainion esityksen päätteeksi arvokkaan vieraspisteen Helsingistä. Ottelu sarjakärki HIFK:ta vastaan päättyi 2-2. Mikko Ala-Porkkunen ja Jasin Abahassine iskivät kettupaitojen maalit. JJK haastoi sarjakärki HIFK:n ryhdikkäästi perjantai-iltana Helsingissä ja ansaitsi mukaansa vieraspisteen. Kuva JJK:n kotiottelusta HIFK:ta vastaan 1. kesäkuuta. JJK matkasi perjantaina Helsinkiin sarjakärki HIFK:n vieraaksi. Helsinkiläiset ovat pelanneet alkukauden vakuuttavasti, etenkin kotikentällään Telia…
-

Toistamiseen turhauttava reissu Kotkaan – FC KTP voitti 3-1
JJK hävisi toistamiseen tällä kaudella Kotkassa. Loppulukemat 3-1. JJK:n maalista huikealla vapaapotkulla vastasi Saku Leppänen. Toinen tappio Kotkassa tällä kaudella – mietteliääksi se luonnollisesti vetää.. JJK:n ottelut pariviikkoisen sarjatauon jälkeen jatkuivat lauantai-iltana Kotkassa. Kettupaidoille vierailu merikaupunkiin oli kauden toinen. Toukokuussa pelatun ottelun tuomisina oli ollut 2-1 vierastappio. Silloin kotijoukkue FC KTP meni johtoon jo ottelun…