FF Jaro jatkaa voittokulkuaan – JJK jäi lauantaina askeleen verran jälkeen

16.09.2018

Hurjassa vireessä oleva FF Jaro voitti JJK:n kotikentällään 3-0. Ottelussa nähtiin lähinnä tarkkaa pelaamista, eikä kumpikaan juhlinut maalipaikoilla. Jaro oli kuitenkin astetta terävämpi maalien edustoilla ja iski tarvittavat osumat irtopalloista.


FF Jaro on ollut tällä kaudella kettupaidoille pysäyttämätön vastus. Kuva ottelusta 4. heinäkuuta, jolloin Jaro voitti Harjulla 0-1.

JJK lähti haastavista asetelmista vierasotteluun FF Jaroa vastaan, vaikka alla olikin upea kotivoitto sarjakärki EIF:stä. Jälleen nimittäin sairastelut ja pienet vaivat olivat syöneet miehistöä, joten kokoonpanoa erityisesti puolustuslinjan osalta jouduttiin taas kerran muuttamaan. JJK jatkoi kaikesta huolimatta Jaro-otteluun kolmen topparin linjalla, joka oli toiminut mainiosti EIF-voitossa. Severi Vielman ja Felix Gustavssonin vierellä pelasi 2000-syntynyt JJK-kasvatti Sami Nissinen. Hän oli debytoinut aiemmin kesällä vaihtopenkiltä, mutta nyt kyseessä oli Nissisen ensimmäinen kerta avauskokoonpanossa Miesten Ykkösessä. Myös laitapuolustajien, tai oikeammin wing-backien, roolitukset menivät uusiksi. Toisella laidalla jatkoi EIF-ottelun tapaan Jarkko Heimonen, mutta toiselle laidalle siirrettiin kapteeni Tommi Kari, kun myös Samu Suoraniemi oli poissa. Ilves-yhteistyön kautta Pietarsaaren reissuun ei apuja tällä kertaa saatu. Kun Kari siirrettiin viilettämään oikeaan laitaan, aloittivat keskikentän keskustassa Saku Leppänen ja Aatu Manninen.

JJK:n vaihtopenkillä FF Jaroa vastaan mukana oli puolustaja Joona Itkonen. 24-vuotias laitapuolustaja/toppari on tuttu kasvo JJK-paidasta monelta kaudelta. Viimeksi hän on pelannut edustusjoukkueen riveissä Ykkösen kaudella 2016. Tällä kaudella Itkonen on edustanut reservijoukkue Villikettuja seitsemässä ottelussa, mutta kuuluu siis loppukauden ajan ykkösjoukkueen rinkiin.

FF Jaro on pelannut viime ottelut loistavasti, sillä alla oli voitot sarjakärjessä kamppailevista KPV:stä ja HIFK:sta sekä sitä ennen Klubi 04:stä. Kun nyt kaatui JJK, kasvoi pietarsaarelaisten voittoputki neljään otteluun. FF Jaro pääsi lähtemään JJK:ta vastaan käytännössä parhaalla miehistöllään. Avauskokoonpanosta löytyivät myös siirtoikkunan lopun huippuhankinnat; viime kauden Ykkösen maalipörssin voittaja, hyökkääjä Felix De Bona sekä yli 100 Veikkausliiga-ottelua pelannut ja Suomen mestaruuden voittanut keskikenttäpelaaja Anthony Dafaa.


Sami Nissinen (numero 8) teki debyytin Ykkösen tasolla kesäkuussa KPV:tä vastaan tultuuan vaihdosta laitapuolustajan tontille. Nyt 2000-syntynyt kettukasvatti nähtiin ensimmäistä kertaa avauksessa.

JJK aloitti ottelun hyvin. Jarkko Heimosen noususta JJK sai ensimmäisen kulmansa 8. peliminuutilla ja heti perään uuden kulmapotkun, mutta niistä ei todellista vaaraa syntynyt. Myös FF Jaro sai ensimmäisen 20 minuutin aikana pari kulmapotkua ja vapaapotkua, mutta JJK selvitti ne melko vaivattomasti. Ottelun alun 25 minuuttia oli lähinnä armotonta keskialueen taistelua. Useat vapaapotkuvihellykset myös rikkoivat pelin tempoa. Oman mausteensa asetti sateen pehmittämä Pietarsaaren Keskuskentän nurmi, joka vaikutti välillä pettävän, mikä taas aiheutti useita liukastumisia.

Ottelun 27. minuutilla FF Jaro sai vapaapotkun kaukana JJK-maalista, aivan sivurajan tuntumasta. Joukkueensa paras maalintekijä Christopher Mandiangu asettui antamaan vaparia, ja lähetti keskityksen etualueelle. Siihen oivasti liikkui Jaron Pavle Milosavljevic, joka jatkoi pallon päällään aivan maalin edustalle. Pallo tippui viiden metrin päähän maalista, suoraan De Bonan jalkaan. Paavo Valakari torjui loistavasti ensimmäisen yrityksen, mutta pallo kimposi takaisin De Bonalle, jolla oli helppo työ potkaista pallo tyhjiin.

Maalin jälkeen ottelu jatkui tasaisissa merkeissä. 34. minuutilla Valakari joutui venymään aivan alakulmasta De Bonan hyvän kaukolaukauksen. 41. minuutilla JJK rakenteli kenties ensimmäisen puoliajan komeimman hyökkäyksensä oikealta laidalta. Mikko Manninen vapautti lopulta Jasin Abahassinen boksiin hyvään vetopaikkaan, mutta laukaus otti kimmokkeen Jaro-puolustajan jalasta ja suuntautui yli maalin. 42. minuutilla Nissinen otti keskialueella hyvän katkon, kuljetti eteenpäin ja syötti Leppäselle, joka pamautti 20 metristä tulisen laukauksen, kuitenkin hieman sekä yli että ohi maalin.

Näiden tilanteiden jälkeen tauolle mentiin tilanteessa 1-0.


FF Jaron vaarallisuus erikoistilanteissa tiedettiin, mutta sellaisesta joukkue kuitenkin iski 1-0 maalin (kuva ottelusta JJK – FF Jaro 4. heinäkuuta)

Toisen puoliajan alussa JJK joutui suorittamaan nopeasti pelaajavaihdon, kun jo ensimmäisellä puoliajalla iskun polvesta selkäänsä saanut pelaaja-päävalmentaja Mikko Manninen tuli pois kentältä. Paikan hyökkäyspäässä otti Settyslas Loutelamio. 56. minuutilla Patrik Alaharjula hankki vapaapotkun, jonka Leppänen antoi maalin edustalle, ja Nissinen pääsi puskemaan, mutta ohi maalin. 66. peliminuutilla tapahtui toisessa päässä, kun Dafaa laukoi kaukaa ja pallo otti kimmokkeen JJK-puolustuksesta kiertäen onneksi maalin ohi.

Kaiken kaikkiaan pelaaminen toisella puoliajalla noudatti pitkälti ensimmäisen kaavaa. Kumpikaan joukkue ei juuri maalipaikoille päässyt. JJK-näkökulmasta kolmen topparin linja vaikutti toimivan hyvin puolustussuuntaan, mutta hyökkäyssuuntaan pelinavaaminen ei toiminut EIF-ottelun tavoin. 68. minuutilla FF Jaro iski sitten 2-0 osuman yhdestä todella harvoista tekopaikoistaan lukuun ottamatta erikoistilanteita. Anthony Olusanya harhautteli tiensä oikealta laidalta päätyyn asti ja keskitti maalille. De Bona voitti hienosti ilmataistelun ja pallo olisi hänen puskustaan liidellyt maalin takakulmaan, ellei Felix Gustavsson olisi pelastanut sitä maaliviivalta. Gustavssonin katkosta pallo kimposi kuitenkin suoraan Thomas Kulalle, joka pääsi taas tökkäämään irtopallon tyhjiin.

2-0 osuman jälkeen JJK sai otettua pallonhallintaa itselleen, mutta FF Jaro puolusti viime hetkille asti loistavasti. Ottelun lähestyessä jo loppuun saivat kettupaidat rakennettua hyviä paikkoja kavennukseen. 88. minuutilla Alaharjula kääntyi hienosti ja laukoi boksin rajalta kohti takakulmaa. Jaro-veskari Emil Öhberg otti kuitenkin tyylikkään torjunnan. Seuranneesta kulmasta Gustavsson pääsi puskemaan vapaasti, mutta Jaro-puolustaja Darvin Chavez pelasti maaliviivalta.

Ottelun kääntyessä jo lisäajalle, pääsi FF Jaro vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Christopher Mandiangu syötettiin nokikkain maalivahti Valakarin kanssa. Mandiangu iski kauden seitsemännen maalinsa ja loppulukemat 3-0.


Patrik Alaharjula esitteli pari kertaa painavaa laukaustaan, mutta Jaro-maalivahti Emil Öhbergin nolla pysyi loppuvihellykseen asti.

Vaikka JJK hävisi Jarolle, ei taistelu putoajan paikoista juuri nytkähtänyt. Kettupaitojen onneksi FC Haka haki samaan aikaan voiton AC Kajaanin vieraana. Kettupaidat jatkavat siis takaa-ajoaan ollen yhä kaksi pistettä Kajaania perässä. Seuraava mahdollisuus ohitukseen ja nousuun pois putoajan paikoilta tulee vastaan jo torstai-iltana! Silloin Harjulle saapuu vieraaksi perinteikäs Kotkan ylpeys, FC KTP.

Päävalmentaja Janne Korhonen tiivisti ottelun jälkeisessä Keskisuomalaisen haastattelussa tilanteen oivasti:

-Me tulemme pelaamaan sarjapaikastamme loppuun asti. Se on fakta. Emme edes mieti mitään muuta tällä hetkellä. Joka viikko teemme töitä sen eteen, että voitamme viikonloppuna. Viime viikonloppu (voitto EIF:stä) oli pilkahdus siitä, mitä se voi parhaimmillaan olla. FF Jaroa vastaan emme ihan saaneet sitä, mitä haimme, Korhonen sanaili.

Nyt seuraavaa voiton mahdollisuutta ei tarvitse odottaa siis edes seuraavaan viikonloppuun. FC KTP -ottelu on samalla Opiskelija-Torstai! Kaikki opiskelijat pääsevät otteluun puoleen hintaan eli 4 eurolla. Otteluisäntänä torstai-illan matsissa toimii Jyväskylän Ammattikorkeakoulu.

Tervetuloa Harjulle torstaina 20.9. Ottelu JJK – FC KTP käynnistyy klo 18:30. Kyseessä on kauden kolmanneksi viimeinen kotipeli. Yhteensä otteluita Ykkösessä on jäljellä viisi. Nuori kettulauma tarvitsee kaiken tuen, jotta sarjapaikka säilyy. Kuten sanottua, kausi lähenee loppuaan, panokset kovenee!

Alta löydät vielä linkin FF Jaro – JJK ottelun koosteeseen sekä tilastot!

Maalikoosteen voit katsoa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=vaVZUh2Wogs

FF Jaro - JJK 3-0 (1-0)

Maalit:

1-0, 27', Felix De Bona

2-0, 68', Thomas Kula

3-0, 90+3, Christopher Mandiangu

Varoitukset:

JJK: Felix Gustavsson

FF Jaro: Thomas Kula, Anthony Olusanya, Kazuki Takahashi, Kareem Moses

JJK:n avauskokoonpano: Paavo Valakari (mv); Jarkko Heimonen, Severi Vielma, Felix Gustavsson, Sami Nissinen, Tommi Kari (C); Saku Leppänen, Aatu Manninen (79 min), Mikko Manninen (52 min), Jasin Abahassine; Patrik Alaharjula.

Vaihdossa: Tatu Österlund (mv), Settyslas Loutelamio (52 min), Vertti Lepo, Eeli Liukkonen (79 min), Väinö Vehkonen, Joona Itkonen, Tomi Petrescu.