Huikea voitto sarjakärjestä! – EIF kaatui lukemin 3-1 Super-Sunnuntaissa

10.09.2018

JJK nappasi sunnuntaina upean voiton sarjakärki EIF:stä 3-1 (1-1)! Ennen kaikkea voitto tuli ehjän, aggressiivisen ja taktisesti järkevän peliesityksen myötä.


Ennen ottelun alkua haastattelussa oli Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Liikuntapääkaupunki Jyväskylä toimi otteluisäntänä sunnuntain matsissa.

JJK sai vieraakseen sunnuntaina Harjulle Hope-hyväntekeväisyysotteluun EIF:n Tammisaaresta. Sarjakärki EIF on ollut läpi kauden tasaisen vakuuttavassa vireessä, sillä ennen JJK-kohtaamista joukkue oli hävinnyt vain yhden ottelun. JJK taas lähti sunnuntaihin melko tukalista asetelmista, sillä edellisviikonloppuna joukkue oli pelannut sarjajumbo Klubi 04:n kanssa tasapelin, ja AC Kajaani oli karannut viiden pisteen päähän. Yksi joukkuehan kettupaitojen täytyy sarjataulukossa ohittaa noustakseen pois putoajien paikoilta.

Kun JJK ja EIF viimeksi olivat Harjulla kohdanneet toukokuun alussa, oli ottelu päättynyt tasalukemiin 2-2. Vierasottelussa heinäkuussa kettupaidat olivat kärsineet EIF:lle 2-1 tappion. Nyt JJK uudisti kokoonpanoaan ja ryhmitystään, sillä joukkue pyrki vastaamaan tammisaarelaisten suunnitelmalliseen hyökkäyspelaamiseen kolmen topparin linjalla. Felix Gustavsson sai vierelleen topparilinjaan Severi Vielman sekä Ilves-lainapelaaja Martti Haukiojan. Samalla myös keskikentän roolitus meni hieman uusiksi, sillä keskustassa aloittivat Saku Leppänen sekä hieman hyökkäävämmissä rooleissa Tommi Kari ja Aatu Manninen.

Kettupaidat lähtivät otteluun myrskyn lailla. Edes ensimmäinen minuutti ei ehtinyt täyttyä, kun pallo löytyi jo vierasjoukkueen verkosta. Pallo pelattiin laitaan Mikko Manniselle, joka ohitti tutulla rytminvaihdoksellaan pari puolustajaa, syötti takaviistoon Leppäselle, ja tämä viimeisteli varmuudella. Sakulle maali oli kauden yhdeksäs, joten hän on Ykkösen maalipörssissä kolmantena edellään vain FC KTP:n Aleksi Pahkasalo (10 maalia) ja AC Oulun Alberto Alvarado Morin (11 maalia).


Ottelun avausmaalia ei kauan tarvinnut odotella – Saku Leppänen (numero 7) Mikko Mannisen syötöstä.

JJK jatkoi vahvasti. Kolmannella minuutilla ketut saivat ensimmäisen kulmapotkunsa. Leppänen antoi ja Gustavsson ohjasi ruuhkan keskeltä, mutta Jonathan Jäntti sai torjuttua pallon jalallaan. Ja seuraavakin huippupaikka syntyi JJK:lle. 16. peliminuutilla Tommi Kari otti keskialueella pallonriiston, josta hän pääsi puolittaiseen läpiajoon. Laukaus kuitenkin painui niukasti takatolpan ohi. 26. minuutilla JJK sai kovan mylläkän aikaiseksi EIF-maalille toisesta kulmapotkustaan, mutta vierasjoukkue selvisi. Ottelun ensimmäisen puoli tuntia pelitapahtumat olivat täysin JJK-hallintaa. Kolmen topparin linja näytti toimivan hyökkäyssuuntaan, sillä peliä saatiin jatkuvasti avattua laitojen kautta rauhallisen oman pään kierrätyksen jälkeen.

36. peliminuutilla JJK:lle sattui ensimmäisen puoliajan ainoa virhe. Siitä EIF sitten välittömästi rokottikin. Tammisaarelaiset saivat katkaistua JJK-puolustuksen purkuyrityksen, pallo pelattiin pystyyn Ville Sevonille, joka ehti syötön perään juuri ja juuri ennen päätyrajaa. Sevon sai käännettyä keskityksen takaviistoon ja EIF-kapteeni Johan Estlander täräytti suoraan ilmasta upean volleyn. Pallo painui vastustamattomasti JJK-maalin takakulmaan. Maalivahti Paavo Valakari oli tilanteessa voimaton.

Tasoitusmaalista JJK:n peli sekosi hetkellisesti, mutta vaarallisia maalitilanteita kumpaankaan päähän ei enää ensimmäisellä jaksolla syntynyt. Niinpä tauolle mentiin lukemista 1-1.


JJK:lla oli jo ensimmäisellä puoliajalla paikat lisämaaleihin; tämän Felix Gustavssonin ohjauksen EIF-maalivahti torjui maaliviivalta.

Toisen puoliajan JJK aloitti yhtä pirteästi kuin ensimmäisenkin. Toisen puoliskon ensimmäisen 15 minuutin aikana kolme EIF-pelaaja sai varoituksen jouduttuaan jatkuvasti rikkomaan. 55. minuutilla Mikko Manninen pelattiin jälleen laidalta karkuun, tämä syötti takaviistoon ja Kari kiskaisi vasurillaan, mutta Jäntti torjui kulmaksi. Kulmapotkusta Haukioja pääsi puskemaan, mutta kuitenkin selvästi ohi maalin.

59. minuutilla Mannista rikottiin ja Leppänen asettui ampumaan vapaapotkua. 30 metristä lähtenyt hevosenpotku kilahti pystytolppaan. 62. minuutilla JJK osui jo toistamiseen tolppaan. Tällä kertaa Manninen vapautti syötöllään Jasin Abahassinen, jonka laukaukseen Jäntti sai sen verran kosketusta, että pallo suuntautui etutolppaan ja siitä päätyrajan yli.

Vihdoin, ottelun 68. minuutilla, JJK:n painostus tuotti tulosta! Tällä kertaa voi sanoa, että pieni tuurikin oli ansaittu. Abahassine katkaisi EIF-pelaajan syötön, käytti palloa Mannisella, sai sen takaisin itselleen ja syötti lopulta Karille. Kapteeni laukoi ensimmäisellä kosketuksellaan 20 metristä, pallo osui EIF-topparin selkään ja painui siitä verkkoon ohi hölmistyneen maalivahti Jäntin. JJK 2-1 johtoon.


Puolustavammassa roolissa yleensä tällä kaudella nähty kapteeni Tommi Kari (numero 10) pääsi tuulettamaan kauden ensimmäistä osumaansa!

70. minuutilla Aatu Manninen pääsi puolittaiseen läpiajoon vasemmalta, mutta ajautui pieneen kulmaan ja Jäntti peitti laukauksen. JJK:n pallonhallinnasta ja puolustuspelin onnistumisesta kertoo se, että kenties ainoan kunnollisen maalipaikkansa toisella puoliskolla EIF sai, kun 79 minuuttia oli pelattu. Tilanteessa EIF keskitti oikealta laidalta, pallo leijaili taka-alueelle Akseli Ollilalle, mutta Valakari torjui yhdellä kädellä pienestä kulmasta lähteneen laukauksen.

Lopussa EIF sai mahdollisuuden tasoitukseen kulmapotkusta, kun mentiin jo ottelun lisäaikaa. JJK kuitenkin selvitti kulman, Mikko Manninen lähetti pallon pystyyn ja Kari paineli läpiajoon. Kaksi EIF-pelaajaa lähti takaa-ajoon ja kaatoi Karin. Hanson Boakai selvisi keltaisella, vaikka joku erotuomari olisi saattanut punaistakin korttia tilanteessa vilauttaa. Joka tapauksessa JJK sai vapaapotkun aivan 16-rajan läheisyydestä. Kari asettui itse ampumaan. Laukaus kiersi hienosti muurin yli etukulmaan. Jäntti sai torjuttua vaivoin, mutta kakkospallossa ensimmäisenä oli tällä kertaa vaihdosta kehiin tullut kärkimies Patrik Alaharjula. Alaharjula väänsi pallon maaliin ja JJK:n 3-1 voittolukemiin!


Ja tässä juhlitaan Alaharjulan (numero 12) 3-1 osumaa!

Voitto oli pelitapahtumiin nähden täysin ansaittu. Kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella ei vastustajaa ole Harjulla pidetty yhtä hyvin poissa maalipaikoilta. Nyt tämä tehtiin vielä sarjakärjen kustannuksella. EIF kärsi vasta kauden toisen tappionsa, mutta jatkaa sarjakärjessä kahden pisteen marginaalilla. JJK:n päävalmentaja Janne Korhonen kiitteli lehdistötilaisuudessa kettupaitojen peli-ilmettä ja tapaa noudattaa sovittua pelisuunnitelmaa.

-Aika iso muutos tehtiin ryhmitykseen ja se toimi hyvin. Oikeastaan se jopa vähän yllätti, että se onnistui noinkin hyvin. Luotiin paljon maalitilanteita, Korhonen tuumaili.

Korhonen kertoi, että idea kolmen topparin linjasta syntyi EIF-vierasottelussa, jossa JJK oli EIF:n pallonhallinnan kanssa helisemässä. Nyt muutos toimi erinomaisesti puolustussuuntaan ja kaiken lisäksi toi pirteyttä myös hyökkäyspelaamiseen.

Toki fakta on se, että JJK:n on edelleen sarjassa putoajan paikalla. Nyt ero AC Kajaaniin kuitenkin kaventui kahteen pinnaan, kun kajaanilaiset samaan aikaan hävisivät oman ottelunsa KPV:n vieraana. Viimeiselle kuudelle ottelukierrokselle lähteminen on siis huomattavasti helpompaa.

-Eihän me voida tekemistä tässä vaiheessa jättää. Ilme on pysynyt koko ajan treeneissä hyvänä. Jossain vaiheessa se siirtyy myös peleihin, Korhonen muotoili.

Urheilun Super-Sunnuntai jatkui upeasti myös JJK:n ottelun jälkeen, sillä Kirittäret voittivat oman finaaliottelunsa Manse PP:tä vastaan ja nappasivat naisten pesäpallon Suomen mestaruuden! Illalla JYP vielä kaatoi CHL-ottelussa Slovakian mestari Banska Bystrican. Kiitokset seuroille yhteistyöstä sekä kiitos ihan jokaiselle sunnuntaina katsomoihin saapuneelle!

JJK:n seuraava ottelu pelataan lauantaina 15.9. Pietarsaaressa FF Jaron vieraana. Seuraava kotiottelu sen sijaan ensi viikon torstaina, 20.9. klo 18:30. Silloin Harjun iltavaloihin saapuu FC KTP!

Alla maalikooste, Jussi Reinilän kuvakooste sekä tilastot upeasta EIF-voitosta.

JJK - EIF 3-1 (1-1)

Maalit:

1-0, 1', Saku Leppänen

1-1, 36', Johan Estlander

2-1, 68', Tommi Kari

3-1, 90+3', Patrik Alaharjula

Varoitukset:

JJK: Saku Leppänen, Jasin Abahassine, Samu Suoraniemi, Patrik Alaharjula

EIF: Viktor Limnell, Kevin Kauber, Ville Sevon, Hanson Boakai

JJK:n avauskokoonpano: Paavo Valakari (mv); Jarkko Heimonen, Severi Vielma, Felix Gustavsson, Martti Haukioja, Samu Suoraniemi: Tommi Kari (C), Saku Leppänen, Aatu Manninen (74 min), Mikko Manninen (90+4 min); Jasin Abahassine (77 min).

Vaihdossa: Tatu Österlund (mv), Gentrit Kovaqi, Settyslas Loutelamio (74 min), Vertti Lepo, Eeli Liukkonen (90+4 min), Patrik Alaharjula (77 min), Sami Nissinen.