• Muutama viikko kauden alkuun: ”Aikataulussa ollaan”

    Muutama viikko kauden alkuun: ”Aikataulussa ollaan”

    JJK lepäsi pääsiäispyhien yli ja palasi treenikentälle tiistaina testien merkeissä. Piippaukset kaikuivat Killerin hallissa tiistai-iltapäivällä, kun Kettulauma laitettiin tunnettuun kestävyystestiin. Aiemmin vuorossa olivat nopeustestit ja päävalmentaja Juha Pasoja tutkiskeli testien jälkeen tuloksia tyytyväisenä. – Hyvin ollaan tulosten mukaan aikataulussa. Kehitystä on tullut tasaisesti sekä nopeudessa että kestävyydessä, oikeastaan jopa yllättävänkin hyvin, koska molempien treenaaminen helposti…

  • Suomen cup tyssäsi PS Kemin viime hetkien maaliin

    Suomen cup tyssäsi PS Kemin viime hetkien maaliin

    JJK:n tie Suomen cupissa katkesi viidennelle kierrokselle, kun PS Kemi vei voiton kuumassa kamppailussa. Ottelun ainoaksi jääneen maalin teki David Bitsindou 83. minuutilla. Avauspuolikas oli tasaista peliä, jossa kummallakaan ei ollut vaarallisia maalipaikkoja. PS Kemi sai aggressiivisella prässillään JJK:n pelinrakentelun aisoihin, muttei toisaalta myöskään itse päässyt huippupaikoille. Molemmilla oli jakson puolivaiheilla puolittaiset paikat, kun ensin…

  • Keskiviikkona Suomen cupia PS Kemiä vastaan – katsomotila varattu kausikorttilaisille

    Keskiviikkona Suomen cupia PS Kemiä vastaan – katsomotila varattu kausikorttilaisille

    JJK ja PS Kemi ratkovat keskiviikkona jatkopaikan Suomen cupissa. Ottelu alkaa Vehkalammen hallissa kello 18. Etenkin virallisissa otteluissa Vehkalammen hallin katsojakapasiteetti on kompakteista sisätiloista johtuen varsin rajattu. Sisäänpääsy Suomen cupin otteluihin sisältyy JJK:n kausikorttiin, joita on myyty jo niin runsaasti, että koko katsojatila on varattu kausikorttilaisille. Kenttävuoroista johtuen ovet aukeavat kello 17:30 eli puoli tuntia…

  • Joensuusta jatkopaikka – seuraava cup-ottelu kotikentällä

    Joensuusta jatkopaikka – seuraava cup-ottelu kotikentällä

    JJK haki Joensuusta 0-3-voiton ja jatkaa matkaansa Suomen cupin viidennelle kierrokselle. JIPPO piti vieraitaan pitkään nollilla, mutta lopulta Mikko Manninen teki vieraille vapauttavan 0-1-osuman, kun hieman vaille tunti oli pelattu. Hetken kuluttua Tommi Kari lisäsi Kettupaitojen johtoa ja vielä lisäajalla Matti Lähitie viimeisteli loppulukemiksi 0-3. JJK oli ottelussa ennakkoon selkeä suosikki ja hallitsikin peliä. Varsin…

  • Suomen cup jatkuu lauantaina – myös seuraava kierros arvottu

    Suomen cup jatkuu lauantaina – myös seuraava kierros arvottu

    JJK aloitti Suomen cupin omalta osaltaan kolmannelta kierrokselta suvereenilla esityksellä otetulla 0-3-voitolla PK-37:sta. Seuraavaksi Kettupaidat matkaavat Joensuuhun tulevana lauantaina 21.3. Ottelua isännöi viime kauden päätteeksi Ykkösestä Kakkoseen pudonnut JIPPO. Joensuulaisten oli määrä aloittaa ottelunsa JJK:n tavoin kolmannelta kierrokselta. Vastaan arvottu MYPA:n edustusjoukkue kuitenkin luopui sarjapaikastaan ja haettiin konkurssiin ennen ottelun pelaamista, joten JIPPO eteni luovutusvoiton…

  • Kevään mittaan Suomen cupia ja treenipelejä – sunnuntain ottelu aikaistunut

    Kevään mittaan Suomen cupia ja treenipelejä – sunnuntain ottelu aikaistunut

    Sunnuntaisen Suomen cupin startin alkamisaika muuttui pykälällä varhaisempaan: ottelu PK-37:n vieraana alkaa Kuopion keskuskentällä jo kello 17:30. Myös neljännen kierroksen otteluparit on arvottu ja PK-37-JJK-parin voittaja saa seuraavaksi vastaansa Jipon. Neljännellä kierroksella alemmalla sarjatasolla pelaavalla on kotiotteluetu eli mikäli JJK selvittää sunnuntaina tiensä jatkoon, on seuraavaksi vuorossa vierasmatka Joensuuhun. Neljännen kierroksen ottelut pelataan myös maaliskuun…

  • Suomen cup käyntiin ensi viikolla Kuopiossa

    Suomen cup käyntiin ensi viikolla Kuopiossa

    JJK aloittaa Suomen cupinsa viimevuotiseen tapaan: Kuopiossa PK-37:n vieraana. Ottelu pelataan tulevan viikon sunnuntaina 8.3. kello 19 alkaen Kuopion keskuskentällä eli Savon Sanomat Areenalla. Miltei päivälleen vuosi sitten pelatussa viime vuoden cupin kolmannen kierroksen ottelussa JJK vei 0-1-voiton Tommi Karin rangaistuspotkumaalilla ja jatkoi matkaansa cupissa. Tuolloin Kakkosessa pelanneet iisalmelaiset putosivat viime kauden päätteeksi Kolmoseen. Lähde…

  • Suomen cup käyntiin PK-37:n vieraana

    Suomen cup käyntiin PK-37:n vieraana

    JJK:n Suomen cupin avausvastustaja selvisi maanantaina. Kettupaidat aloittavat taipaleensa Suomen cupissa kolmannelta kierrokselta. Vastaan asettuuu PK-37, joka sai toisen kierroksen ottelustaan lopulta luovutusvoiton, kun Nelosessa pelaava ToU ei saanut jalkeille riittävästi pelikykyisiä pelaajia viime sunnuntaille suunnitellussa ottelussa. JJK:n Suomen cup starttasi myös viime vuonna iisalmelaisia vastaan, kun Kettupaidat hakivat Tommi Karin rangaistuspotkumaalilla 0-1-voiton Kuopiossa pelatusta…

  • Suomen Cupin kolmas kierros arvottu

    Suomen Cupin kolmas kierros arvottu

    Ykkösen joukkueet tulevat Suomen Cupiin mukaan kolmannelta kierrokselta, joka arvottiin perjantaina. JJK saa ensimmäisenä vastaansa voittajan otteluparista ToU – PK-37. Toivolan Urheilijat pelaavat Nelosta, PK-37 puolestaan putosi viime kauden päätteeksi Kolmoseen. Ottelu pelataan sunnuntaina, 8.2., jolloin siis selviää myös Kettupaitojen Cupin avausvastus. Ensimmäinen ja toinen kierros pelataan loppuun 15.2. mennessä, kolmannen kierroksen ottelut taas pelataan…

  • Kausikortit 2015 nyt myynnissä – nopealle tilaajalle erikoishintaan!

    Kausikortit 2015 nyt myynnissä – nopealle tilaajalle erikoishintaan!

    Nyt niitä vihdoin saa – JJK:n kauden 2015 kausikortteja nimittäin! Kaudella 2014 saimme ihastella nuorekasta, suurella sydämellä ja kovalla asenteella pelaavaa kettulaumaa – ja samaa on luvassa myös ensi vuonna! Ykkösen kausi 2015 tulee olemaan edeltäjänsä tapaan jälleen todella tasokas ja mielenkiintoinen, kun mukaan tulevat vanha tuttu TPS sekä jyväskyläläisittäin hieman eksoottisemmat EIF ja PS…