-
·
Uutiset / 2008 / JJK B2 kotivoittoon
JJK B/2 jatkoi voittoputkeaan kaatamalla kotikentällään HJK:n maalein4-2(3-2).Ottelun alku ei luvannut kotijoukkueelle hyvää, sillä jo 8peliminuutin jälkeen siirtyi HJK 0-1 johtoon. JJK kuitenkin tasoittipian Peetu Lintisen hienolla maalilla. HJK iski taas 20 peliminuutinjälkeen JJK:n räikeän syöttövirheen jälkeen johtomaalin. Hetiperään JJK kuitenkin tasoitti, kun Lintinen pamautti toisen osumansavapaapotkusta. Kotijoukkue hallitsi ottelun tapahtumia selkeästi ja sai…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK Keski-Suomi Oy perustettu
JJK Jyväskylä ry on yhtiöittämässä toimintaansa. Seura on perustanut JJK Keski-Suomi Oy:n jonka alaisuuteen kaavaillaan jatkossa siirrettävän miesten edustusjoukkueen toiminnan ja akatemiatoiminnan. Seuran junioritoiminta jää edelleen ry:n hallintaan. ”Tulemme toteuttamaan suunnatun annin jolla tavoittelemme vähintään 500.000 euron arvosta merkintöjä”, JJK:n seurajohtaja Joni Vesalainen kertoo. Osakkeen merkintähinta on 50,00 euroa ja osakkeita voi merkitä 100 osakkeen erissä, minimihinnan ollessa…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK A vierasvoittoon Espoossa
JJK:n A-nuoret hakivat Espoosta FC Hongasta komean vierasvoiton 4-3(2-2) SM-karsintasarjassa. Tapahtumarikas ja vauhdikas ottelu ratkesi vierasjoukkueelle aivan ottelun lopussa kun Niko Kauton antaman keskityksen kotijoukkue ohjasi omaan maaliin. Ensimmäisen puoliajan molemmat JJK:n maalit teki Sampo Ojala. Toisen puoliajan alkupuolella Joni Kivelä ohjasi Miika Nykäsen keskityksen sisään ja JJK siirtyi 3-2 johtoon. ”Olipa ailahteleva peli. Toisella…
-
·
Uutiset / 2008 / Hyvää ja turvallista Juhannusta!
JJK Jyväskylä toivottaa kaikille ystävilleen Hyvää ja Turvallista Juhannuksen aikaa! fcjjk.com
-
·
Uutiset / 2008 / Lyhintä tietä Harjulle – ”Ei oo helppoa…”
Ei oo helppoa… …keksiä blogiaiheita puhumattakaan niiden kirjoittamisesta. Vielä vaikeampaa on viime aikoina ollut pelaaminen ainakin tuloksien varjossa ja raskas pelitahti kolmen perättäisen tappion kera onkin raastanut miestä jos toista. Varmaan tappiotkin ovat osaltaan jäädyttäneet kirjoittajan näppäimistöä entisestään, koska aiheita kirjoittamiseen on ollut vähemmän. Viime viikolla maalasimme poikien kanssa uutta pukukoppiamme Harjulla, jotta pääsisimme…
-
·
Uutiset / 2008 / Matti Salkojärvi siirtyy Maarianhaminaan lainasopimuksella
JJK Jyväskylän maalivahti Matti Salkojärvi (23) siirtyy IFK Maarianhaminan tolppien väliin tänään allekirjoitetulla lainasopimuksella. Tällä hetkellä Veikkausliigassa kahdeksantena oleva MIFK lainaa JJK:n oman kasvatin 31.8. saakka. Laina-aikana MIFK pelaa 11 liigaottelua. Salkojärvi onnistui hyvin alkuviikon testijaksolla Maarianhaminassa ja MIFK:in edustajat olivat tyytyväisiä jyväskyläläisvahdin esityksiin. ”Olemme iloisia Matin puolesta sillä lahjakkaalla miehellä on nyt hyvä mahdollisuus ottaa…
-
·
Uutiset / 2008 / B-nuorille voitto ja tasapeli keskiviikkona
B-pojat Ykkönen, lohko A: Atlantis-JJK B2: 0-1 (0-1). JJK B2 jatkoi viime otteluiden hyviä otteitaan Helsingissä ottelussa Atlantista vastaan. Peli oli koko ottelun ajan hyvin JJK:n hallussa ja joukkue hallitsi pallollista peliä onnistuneella lyhytsyöttöpelillä. Vierasjoukkueella oli jo ensimmäisellä jaksolla lukuisia vaarallisia maalintekotilanteita ja 5 minuuttia ennen taukoa onnistui Ville Soininen karkaamaan läpiajoon ja tuikkasi pallon alakulmaan…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK B-nuorilla tänään ottelut
JJK:n molemmilla B-nuorten joukkueilla on Ykkösen ottelut tänään. C-lohkossa pelaava B1-joukkue kohtaa Huhtasuolla klo 19.00 Oulun Luistinseuran(OLS) ja A-lohkossa pelaava B2-joukkue kohtaa vierasottelussa Atlantiksen Helsingissä. Viime sunnuntaina B2 voitti kotonaan Kontun 5-0. Maalit tekivät Ville Soininen, Peetu Lintinen, Miika Juven, Joona Alaporkkunen ja yhden maalin Kontu teki omiin. B1-joukkue koki niukan 2-1 tappion Ylivieskan FC…
-
·
Uutiset / 2008 / Salkojärvellä kiireinen Ålands-cupin finaali
JJK:n maalivahti Matti Salkojärvi vietti kiireistä iltaa Maarianhaminan Wiklöf Holding Arenalla kun MIFK:in mukana testiviikkoa viettävä veskari torjui Kakkosen B-lohkossa pelaavan IFFK:n maalilla Ålands-cupin finaalissa. Veikkausliigassa pelaava MIFK voitti cup-finaalin lopulta 5-1 numeroin. Paikallinen sanomalehti Nya Åland luonnehti Salkojärven esitystä viidestä maalista huolimatta vakaaksi. Salkojärvi esitti muutaman erinomaisen pelastuksen ja keskityspalloissa maalivahti oli varma. ”Matti on tekninen maalivahti…
-
·
Uutiset / 2008 / Pirteä TP-47 haki sarjapisteet Harjulta 0-1 (0-0) numeroin
JJK yritti oikaista kurssiaan Ykkösen 8. kierroksen ottelussa kun jyväskyläläiset kohtasivat Harjulla Tornion TP-47:n. Tornio esiintyi kamppailussa pirteästi ja Oleg Eprintsevin suojatit veivät kaikki kolme sarjapistettä mukanaan pohjoiseen. JJK pelasi edellisessä tappio-ottelussaan Oulussa pelillisesti hyvän kamppailun ja Harjulla joukkue haki paluuta voittokantaan. Tornio tuli otteluun vahvasti latautuneena. Vierailijat ottivat ottelun alkuhetkillä lievän otteen itselleen vaikka todellísiin…