Uutiset / 2008 / Keskisuomalainen 29.7.08: JJK kieltäytyi myymästä Wusua tai Adya

29.07.2008

Spekulaatiot siitä, että JJK olisi kauppaamassa ulkomaalaispelaajiaan kesken kauden liigaseuroille voidaan toistaiseksi haudata. Viimeksi maanantaina Veikkausliigan ehdottomaan kärkikastiin kuuluva seura halusi ostaa saman tien sekä Babatunde Wusun että Adyn. JJK vastaus oli jyrkkä ei.

– Asetelma on keikahtanut ihan päinvastaiseksi kuin muutama viikko sitten. Meillä on taas pullat hyvin uunissa. Kun Ykkösestä on jäljellä on kahdeksan koti- ja viisi vierasottelua, olemme kolmantena, viiden pisteen päässä kärjestä, seurajohtaja Joni Vesalainen totesi.

– Tässä tilanteessa emme päästä yhtään miestä joukkueesta pois. Pikemminkin pohdimme sitä, voisimmeko itse hankkia siirtoikkunan avautuessa elokuun alussa jonkun vahvistuksen.

Liigaseurat ovat olleet jo pitkään erityisesti nigerialaishyökkääjä Wusun kimpussa. Eikä ihme. Tunde on paukuttanut 13 ottelussa 12 osumaa, kun koko joukkueella on kasassa 22 maalia. Ykkösen joukkueista peräti kuusi on tehnyt vähemmän maaleja kuin JJK-tykki yksinään.

JJK satsaa loppukauteen myös Harjun olosuhteiden suhteen. Jo ensi sunnuntain VIFK-ottelussa on takasuoralla 500 hengen lisäkatsomo, joka kiikutetaan stadionille Hippokselta. Samaa katsomoa käytettiin myös viime kesänä.

Toistaiseksi JJK on kerännyt tällä kaudella Harjulle 1 477 katsojaa per ottelu.