-

JJK-HIFK ottelussa palkittiin toukokuun Kuukauden juniori
Perjantai-iltana JJK-HIFK ottelussa palkittiin toukokuun Kuukauden juniorina JJK-10 joukkueesta Ilja Kivioja. Kuukauden juniorin palkitsevat yhteistyössä JJK ja Elenia Lämpö. Perjantain ottelussa Kiviojan kävivät palkitsemassa Elenia Lämmön asiakkuuspäällikkö Lauri Penttinen ja JJK:n pelaajistosta Vertti Lepo. -Tunnollinen harjoittelija, joka jatkaa kehittymistään. Yksi joukkueemme monipuolisimmista sekä taitavimmista pelaajista. Kantaa ylpeydellä kettupaitaa peleissä ja harjoituksissa antamalla aina kaikkensa.…
-

JJK kaatui taistellen sarjakärki HIFK:lle – Harjulla nähtiin jälleen maali ensiminuuteilla
JJK:n nuori kaarti esitti jälleen mainioita otteita, mutta sarjakärjessä asemaansa vahvistanut HIFK osoittautui vielä liian kovaksi palaksi – loppulukemat 0-2 (0-1). JJK lähti haastamaan perjantai-iltana sarjakärki Helsingin IFK:ta nuorekkaalla miehistöllä. Puolustuslinjassa jatkoivat KTP-pelissä maanantaina hienosti debytoineet toppari Väinö Vehkonen ja laitapakki Jarkko Heimonen. Yhteistyöseura Ilveksestä olivat mukana 2000-syntynyt laitapelaaja Jusif Ali ja 1999-syntynyt keskikentän työmyyrä…
-

Onkos kesä vuodenajoista parhain!? – Vieraaksi Helsingin IFK
Kesäkuu alkaa perjantaina upean ja odotetun Ykkösen ottelun myötä, kun JJK saa Harjun kesäiltaan vieraakseen Helsingin IFK:n! Vuosi sitten kesäkuussa JJK-HIFK ottelussa kapteeneina toimineet HIFK:n Esa Terävä ja JJK:n Tommi Kari kipparoivat edelleen joukkueitaan.. Perjantain kiistakumppanit kohtasivat viime kaudella Veikkausliigassa. Lopulta molemmat joukkueet tipahtivat toistaiseksi sarjaporrasta alemmaksi, mutta niin suuria muutoksia joukkueet eivät ole kokeneet,…
-

JJK hävisi Kotkassa – Suurin ilonaihe pari loistavaa Ykkösen debyyttiä
JJK hävisi myös kauden toisen vierasottelunsa, mutta kaikesta huolimatta KTP:n vieraana nähtiin pari loistavaa Ykkösen debyyttiä nuorilta oman kylän pojilta. Jarkko Heimonen ja Väinö Vehkonen debytoivat hienosti Ykkösen tasolla KTP-ottelussa. JJK lähti maanantai-iltana hakemaan kauden avausvoittoaan Kotkaan, KTP:n vieraaksi. Ennen kaikkea hakusessa oli ehjä 90-minuuttinen, sillä kettupaitojen otteet ovat alkukaudesta ailahdelleet otteluidenkin sisällä turhan paljon.…
-

Kahden ottelun viikko alkaa vierailulla Arto Tolsa Areenalle Kotkaan
JJK matkaa maanantai-illaksi perinteikkäälle, vuoden 1952 Helsingin olympialaisia varten rakennetulle, Arto Tolsa Areenalle eli Kotkaan. Siellä kettupaidat kohtaavat kauden viidennessä ottelussaan KTP:n. Viimeksi JJK ja KTP ovat kohdanneet kaudella 2016. Kuvassa JJK:n Mikko Manninen laukoo ja KTP:n veräjänvartijana seisoo nykyinen JJK-maalivahti Jere Pyhäranta. JJK:lla on edessään kahden ottelun viikko, joka alkaa tänään vierasreissulla Kotkaan. Siellä…
-

Genc Kovaqi lainalle Mikkeliin – ”Edustuskelpoinen heti huomenna FCV:tä vastaan”
Genc Kovaqi siirtyy määräaikaisella lainasopimuksella Kakkosen A-lohkossa pelaavan MP:n väreihin. Kesäkuussa 21-vuotta täyttävä Genc Kovaqi siirtyy määräaikaisella lainasopimuksella Kakkosessa pelaavan MP:n eli Mikkelin Palloilijoiden riveihin. Lainasopimus kestää 1. heinäkuuta asti. Kuten säännöt yleensä määrittävät, voidaan Kovaqi pyytää tarvittaessa takaisin JJK:n riveihin jo aiemmin. -Meillä on joukkueessa yhden hyökkääjän vaje ja Gencin tulo lainalle helpottaa tilannettamme…
-

JJK:n ja Elenia Lämmön Kuukauden juniori -yhteistyö jatkuu – Huhtikuun Kuukauden juniori palkittu
Huhtikuun Kuukauden juniorina JJK-FF Jaro ottelussa palkittiin JJK-08 Martin Säynäjäkangas. JJK ja Elenia Lämpö jatkavat kaudesta 2013 alkanutta yhteistyötä, jonka myötä Elenia palkitsee kuukausittain JJK:n juniorijoukkueista tai yhteistyöseuroista valitun Kuukauden juniorin. Lisätietoa JJK:n ja Elenian Kuukauden juniori -yhteistyöstä alempana. Kauden 2018 ensimmäinen Kuukauden juniori palkittiin maanantai-iltana 21.5. pelatussa JJK – FF Jaro ottelussa. Huhtikuun Kuukauden…
-

Kauden ensimmäinen kotitappio mahtavasta ottelun alusta huolimatta – Pisteet Pietarsaareen
JJK kohtasi Harjulla maanantai-iltana FF Jaron Pietarsaaresta. Mahtava alku kääntyi surulliseksi virhesumaksi, minkä myötä JJK koki kauden ensimmäisen kotitappion lukemin 3-5 (2-3). Kahdella tasapelillä ja yhdellä tappiolla kautensa aloittanut JJK lähti maanantai-iltana tavoittelemaan kauden avausvoittoa ja tappiottoman kotisaldon jatkoa, kun vieraaksi saapui FF Jaro Pietarsaaresta. Myös vierasjoukkue kaipasi kovasti lisätäytettä pistepussiinsa, sillä kauden avausvoiton jälkeen…
-

Olisihan jo aika kauden avausvoiton! – Vieraaksi perinteikäs Pietarsaaren Jaro
JJK pelaa maanantai-iltana kauden kolmannen kotiottelunsa, ja yhteensä kevään neljännen sarjaottelunsa, kun vieraaksi saapuu perinteikäs seura Pohjanmaalta, Pietarsaaren Jaro. Ottelu Harjun Stadionilla käynnistyy klo 18:30! JJK saa maanantai-iltana vieraakseen FF Jaron Pietarsaaresta. JJK on aloittanut kautensa kahdella kotiottelulla sekä vierasottelulla Helsingissä. Ensin JJK jakoi Viitaniemen tekonurmella pelatussa kauden avauksessa pisteet Kokkolan KPV:n kanssa ottelun päätyttyä…
-

Kuva- ja maalikooste kauden ensimmäisestä ottelusta Harjulla! – JJK-EIF 2-2 (2-2)
JJK jatkoi tappiotonta kotisaldoaan sunnuntaina, helteisenä äitienpäivänä, kun Harjun Stadion korkattiin kauden 2018 osalta! JJK meni ottelussa kahteen otteeseen johtoon, ensin Patrik Alaharjulan tuikkauksella maalin edestä ja sitten Saku Leppäsen rangaistuspotkuosumalla. EIF tuli kuitenkin ensimmäisen puoliajan aikana kahdesti tasoihin, kun Felix De Bona osui niin ikään rankkaritäplältä ja Atte Sihvonen laukoi tulisesti alakulmaan boksin reunalta.…