-
·
B17: Kaviourasta pisteet
B-nuoret menettivät edellisissä peleissä pisteitä sarjanousijoille, joka ei ollut suunnitelmissa. Vaasassa oli tarkoitus näyttää sitä intohimoa minkä vuoksi jalkapalloa pelataan. Ei tuloksen vaan futiksen takia. [team1] Ottelu alkoi kovalla sykkeella molemmilla joukkueilla, molemmat tahtoivat matsista 3 pistettä. JJK alkoi painamaan peliä heti alusta hyvällä sykkeellä ja palkinto tuli hieman yllättäen kun MiKko Ala-Porkkunen laukoi tempokuljetuksen…
-
·
B17: Junalla pistepotti
B-nuoret kokeilivat uutta matkustustapaa pohjoisenreissulle: Yöjunalla Tampereen kautta ja 11:00 matsi. Saman päivän aikana vielä kotia. Kysymysmerkkinä oli kuinka mahtaa moinen järjetely toimia pelin kannalta.[team1] Ottelun alku olikin hieman kankea RoPS:n mentyä 1-0 johtoon kun ainoastaan ottelu oli vanhentunut ainoastaan yhden (1) minuutin. Tästä kiutenkin ponnahdettiin nopeasti ylös ja jo puoliajalla oltiin menty ohi. Loppujen…
-
·
B17: VPS murskattiin
Divarin voitto oli jo varmistettu pelin lopputuloksesta huolimatta ja tuleva parin viikon loma futiksesta oli varmasti kaikilla mielessä vaikkei se tuloksessa näykkään. [team1] JJK aloitti pelin hyvällä temmolla ja pallo liikkui nopeasti mieheltä toiselle. Ensimmäinen maali tulikin jo viidennellä minuutilla, kun Mikko Ala-Porkkunen yrittäessään keskittää laidalta laittoikin pallon suoraan sisään ja peli oli 1-0. Mikolla…
-
·
B1: Vaasalaiset toivat auringon ja pisteet
Useiden päivien ajan jyväskylässä on tuskailtu kehnon sään kanssa, mutta kun Vaasan IFK bussi pysäköi Viitaniemen tekonurmen parkkipaikalle ja avasi ovet, alkoi aurinko välittömästi sulattaa pilviä tieltään. Ottelu oli B17 Ykkösen kevätkierroksen rästiottelu ja samalla tietynlainen kärkikamppailu. [team1] VIFK aloitti ottelun pirteästi, mutta nopeasti JJK alkoi hallita palloa. VIFK:n toppari yrittiavata pitkällä pallolla suoraan linjan…
-
·
B17: B1 sarjavoitto sekä B2 varmisti sarjapaikan!!
Ottelun lähtökohtana oli sarjakärki JJK vastaan sarjan viimeistä sijaa pitävä GBK. Ottelusta ei suurta klassikkoa ollut luvassa, ja erinäisistä syistä kokoonpanoakin oli jouduttu hieman rustaamaan. Otteluun lisäsäpinän saamiseksi haettiin poikkeuksellisen pelaamisen kautta vastuunottoa sekä sopeutumiskykyä. [team1] Hieman muokattu pelijärjestelmä aiheutti myös sen, että moni pelaaja oli hieman itselleen tuntemattomalla pelipaikalla. Näinollen liikkuminen ei ollut aina…
-
·
B17: Huonommallakin esityksellä voittoon
Sarjassa viidentenä majaileva KPV tuli aurinkoiselle Viitaniemen tekonurmelle kartuttaakseen pistetiliä ja saavuttaakseen lähtöpisteitä syyskierrokselle, joita jaetaan 3:lle parhaalle joukkueelle. Joukkueet kohtasivat myös SM-karsintasarjassa, jolloin JJK oli parempi numeroin 5-2. [team1] Ketut testasi uutta ryhmitystä kylmiltään, joka aiheutti hieman käynnistysvaikeuksia. Otttelun ensimmäisillä minuuteilla henkilökohtaisten painostamattomien virhesyöttöjen määrä oli liian korkea, jolloin jouduimme turhan usein hetkellisesti puolustuskannalle.…
-
·
B17: vahva kotiavaus
JJK B1 pelasi kevätkierroksen ensimmäisen kotiottelunsa la 10.5. RoPS:aa vastaan. Ennakkotietoja vastustajasta ei ollut, mutta vuosien kokemuksen perusteella osasimme odottaa isokokoisia pelaajia, jotka pelaavat fyysistä jalkapalloa. [team1] Kotijoukkue prässäsi vahvasti alusta asti ja vierasjoukkue ei päässyt kontrolloidusti edes omalta alueeltaan. Positiivisena huomiona oli, että rovaniemeläisten pelirohkeus oli hyvällä tasolla eikä missään vaiheessa joukkue lähtenyt päättömään…
-
·
B17 SM-karsintasarja päättyi voittoon
B-nuoret kohtasivat nousukuntoisen KPV:n SM-karsintasarjan kannalta merkityksettömässä ottelussa. Peli oli alusta asti JJK:n hallussa, kuten olettaa sopi. Peli sai positiivisen suunnan kun hyvän pystysyötön päätteeksi vastustaja oli pakotettu rikkomaan JJK pelaajaa rangaistusalueella. Tuomari oli hyvällä tuulella ja nosti ainoastaan keltaisen samalla kunosoitti pallon pilkulle. Hetkeä myöhemmin Genc Kovaqi sijoitti rauhallisesti 1-0. Peli jatkui sekavana, mutta…
-
·
B-nuorille voitto Jarosta
Sarjataulukon perusteella selkeänä altavastaajana otteluun lähtenyt JJK, ei lähtenyt kumartelemaan sarjataulukkoa. Ensimmäisestä ottelusta lähtien nousujohteisesti peliään parantanut Ketturyhmä, tietää mihin kykenee ja mitkä asiat pitää korjaantua, jotta tulokset taululla olisivat mielyttävämmät. Ottelu alkoi Jarolle tyypillisesti kovalla prässillä pienehkössä Tellus-hallissa, hyvin nopeasti kuitenkin löydettiin eväät pelata palloa linjojen väliin, joista päästiin hyvin tasapainoisesti hyökkäämään. Oma tiivis…