B17: B1 sarjavoitto sekä B2 varmisti sarjapaikan!!

19.06.2014

Ottelun lähtökohtana oli sarjakärki JJK vastaan sarjan viimeistä sijaa pitävä GBK. Ottelusta ei suurta klassikkoa ollut luvassa, ja erinäisistä syistä kokoonpanoakin oli jouduttu hieman rustaamaan. Otteluun lisäsäpinän saamiseksi haettiin poikkeuksellisen pelaamisen kautta vastuunottoa sekä sopeutumiskykyä.

Aati
Roope
Onni
Kassu
Joona
Mikke
Opa
Patu
Ertsi
Genc
Jesse

Hieman muokattu pelijärjestelmä aiheutti myös sen, että moni pelaaja oli hieman itselleen tuntemattomalla pelipaikalla. Näinollen liikkuminen ei ollut aina automaatiota ja aiheutti hyökkäysten hitautta ja syöttöharhoja. Parhaimmillaan kuitenkin näkyi esimerkiksi JJK:n 1-0 maalissa jonka teki painottoman puolen nousun päätteeksi Roope Ervasti. Jesse Kopakkala syötti pallon Roopelle takatolpalle, josta hän laittoi sen varmasti maaliin. Pelijärjestelmän heikkous näkyi kehnon hyökkääjien prässin seurauksena, jolloin GBK pääsi heittämään pitkää palloa. Yhdestä tälläisestä tilanteesta GBK tasoitti 1-1.

Toiselle jaksolle tehtiin muutama vaihto ja palattiin vanhaan tuttuun. Pelin sävelet olikin toisen jakson alusta loppuun selvät: JJK liikutti hyvin palloa pääsi paikoille ja GBK puolusti urhoollisesti eikä antanut liikaa tilaa. Päivän toisen osuman viimeisteli päällä Genc Kovaqi ja puoliajalla kentälle tullut Mikko Ala-Porkkunen harhautti vasemmalla 16-alueen kulmalla itselleen jalan vapaaksi, jonka jälkeen kierrätti pallon takanurkkaan. Maali sai jopa paikallisen katsomon myöntämään, että oli hieno maali.

Samaan aikaa JJK B2 voitti FC Lynx, Rovaniemeltä 3-0 näinollen he säilyttivät sarjapaikan ja pelaavat syyskierroksella Ykköstä. Hienoa Igor ja pojat!!
JJK B1 omalla voitollaan taas varmisti sarjan voiton ja 3 lähtöpistettä vaikka 2 ottelua on vielä jäljellä!!

B17: GBK - JJK 1 - 3 (1 - 1)

Maalit:

0-1 12' Roope Ervasti

1-1 21' Emil Finne (GBK)

1-2 47' Genc Kovaqi

1-3 62' Mikko Ala-Porkkunen

 

Vaihdossa:
Mikko Ala-Porkkunen (41' Luostarinen)
Niko Kinnunen (41' Torkkola)
Jonne Porkka (58' Ahola)