• JJK:n valmennuksessa muutoksia kaudelle 2021

    JJK:n valmennuksessa muutoksia kaudelle 2021

    Kausi 2020 Kakkosessa päättyi JJK:n osalta viime lauantaina Kokkolassa. Päättyneen kauden suurin muutos ensi kauteen koetaan edustusjoukkueen valmennuksessa, sillä kaksi kautta JJK:n edustusjoukkuetta luotsanneet päävalmentaja Basam Elfadl ja valmentaja Sakari Holopainen eivät jatka joukkueen valmentajina kaudella 2021. – Seurana ja puheenjohtajana haluan kiittää heitä sitoutuneesta työstään seurassa. Pelaajien kehitystyö on ollut sekä johdonmukaista että tavoitteellista.…

  • GBK vahvempi päätöskierroksella 3-1 -lukemin

    GBK vahvempi päätöskierroksella 3-1 -lukemin

    JJK ei onnistunut kukistamaan sarjapaikastaan taistellutta GBK:ta viimeisen kierroksen ottelussa vaan pisteet jäivät Kokkolaan lukemin 3-1. JJK hallitsi ottelun alkua, mutta ei onnistunut luomaan juurikaan vaarallisia paikkoja hallinnasta huolimatta. Peli alkoi kuitenkin kääntyä kotijoukkueen haltuun reilun 20min jälkeen, kun Jonne Porkka joutui rikkomaan varoituksen arvoisesti ja GBK iski vaparin sisään. GBK sai maalista virtaa ja…

  • Kettujen kausi päättyy lauantaina Kokkolassa

    Kettujen kausi päättyy lauantaina Kokkolassa

    Kettupaidat kohtaavat päätöskierroksella lauantai-iltapäivän ottelussa Kokkolan keskuskentällä sarjapaikastaan taistelevan GBK:n klo 14. JJK matkustaa lauantaina Kokkolaan, missä se kohtaa lauantai-iltapäivänä Miesten Kakkosen kauden 2020 viimeisessä ottelussaan GBK:n (Gamlakarleby Bollklubb) tänä kesänä uusitulla keskuskentällä. Kohtaaminen on joukkueiden ensimmäinen tällä kaudella ja edellisen kerran seurojen edustusjoukkueet ovat pelanneet samassa sarjassa Miesten Ykkösen kaudella 2007. GBK putosi tuolloin…

  • JJK U21 -joukkueen avoimet harjoitukset alkavat ensi viikolla

    JJK U21 -joukkueen avoimet harjoitukset alkavat ensi viikolla

    Eilen uutisoidun seurayhteistyön JJK:n ja FCV:n välillä kettuperhe on vahvistanut pelaajakehityksen yhteistyötä myös JJK edustuksen ja JJK junioreiden organisaatioiden välillä. Yhteisen pelaajapolun uusin asia kettuleirissä on JJK U21 -joukkue. Joukkue (U21) pelaa kaudella 2021 miesten kolmosta kauden 2020 päätteeksi saavutetun sarjanousun myötä. Nelosessa pelannut JJK/2 lähti tämän vuoden yläloppusarjaan kärkipaikalta ja eteni loppusarjassa voitosta voittoon. Nelosen…

  • JJK ja FC Vaajakoski tavoittelevat yhteistä pelaajapolkua

    JJK ja FC Vaajakoski tavoittelevat yhteistä pelaajapolkua

    FC Vaajakosken, JJK-junioreiden sekä JJK Jyväskylä ry:n edustajat tapasivat lokakuussa seurayhteistyön merkeissä. Seurat päättivät yhteistyön aloittamisesta kolmen vuoden sitoumuksella. Yhteistyötä on tarkoituksena tarkentaa, kehittää ja laajentaa. Seuroilla on yhteinen ymmärrys siitä, että pitkässä juoksussa jyväskyläläisellä jalkapallolla on paremmat mahdollisuudet kilpailla kansallisella tasolla, mikäli seurat pystyvät yhteistyöhön paikallisesti. Yhteistyön tavoitteena on helpottaa erityisesti nuorten, kehittyvien pelaajien…

  • JJK Jyväskylä ry:n sääntömääräinen syyskokous kokoontui

    JJK Jyväskylä ry:n sääntömääräinen syyskokous kokoontui

    JJK Jyväskylä ry:n yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous kokous kokoontui tiistaina 27.10.2020. JJK Jyväskylä ry:n tänä syksynä PRH:ssa hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti vuosikokous valitsi yhdistykselle uuden hallituksen. Vajaa vuosi sitten seuran puheenjohtajaksi valittu Tom Nevanpää jatkaa tehtävässään seuraavat kaksi vuotta ja uusina jäseninä hallitukseen valittiin Timo Louhivaara sekä Rositsa Röntynen. Louhivaaran vastuualueeksi on kaavailtu seuran urheilullista kehittämistä sekä…

  • Tyhjin käsin kotimatkalle Rovaniemeltä

    Tyhjin käsin kotimatkalle Rovaniemeltä

    Tänään ei ketuille saatu kotiintuomisia napapiiriltä. Sarjan paras kotijoukkue JJK jatkoi vaikeaa vieraspelisaldoaan ja joutuu jälleen kerran taipumaan vieraskentällä lukemin 4-1. Kotijoukkue RFA esiintyi tänään isännän elkein Rovaniemen Keskuskentällä kirpeässä säässä pelatussa kamppailussa. RFA jätti etenkin ensimmäisen 20 minuutin aikana JJK:n täysin aseettomaksi ja vyörytti vauhdilla hyökkäyksiään kohti kettumaalia. Ensimmäinen osuma syntyy, kun U17-maajoukkuemies Otto…

  • RFA isännöi kettuja napapiirillä lauantaina

    RFA isännöi kettuja napapiirillä lauantaina

    Kettupaidat kohtaavat lauantai-iltapäivän ottelussa vieraskentällä sarjanelosen RFA:n niin sanotussa kuuden pisteen ottelussa. JJK on matkustanut Rovaniemelle, missä se kohtaa lauantai-iltapäivänä Miesten Kakkosen toiseksi viimeisessä ottelussaan RoPS:n kakkosjoukkueen RFA:n (Rovaniemi Football Academyn). Kohtaaminen on joukkueiden ensimmäinen myös tilastohistorian valossa. Vahvan kauden pelannut, nuorista pelureista pääasiassa koostuva RFA on pelannut yhden ottelun Kettupaitoja vähemmän ja löytyy sarjataulukosta…

  • Loimuan syyskuun junioriksi Kuutti Alasaarela

    Loimuan syyskuun junioriksi Kuutti Alasaarela

    JJK palkitsee pääyhteistyökumppaninsa Loimuan kanssa kilpakauden aikana joka kuukausi Loimuan kuukauden juniorin JJK:n eri ikäkausijoukkueista. Loimuan kuukauden juniori -palkinnon saajaksi syyskuulta valittiin JJK:n 2012-syntyneiden joukkueessa pelaava Kuutti Alasaarela! Kuuttia olivat palkitsemassa viime sunnuntain JJK – Kemi City -kamppailussa Loimuan Timo Piippanen sekä JJK Jyväskylä ry:n puheejohtaja Tom Nevanpää. Perustelut palkitsemiselle kuuluivat seuraavasti: ”Kuutti on tunnollinen treenaaja,…

  • Viimeisessä kotiottelussa vastassa Kemi City FC

    Viimeisessä kotiottelussa vastassa Kemi City FC

    JJK kohtaa sunnuntaina Kakkosen viimeisessä kotiottelussaan Harjulla  Kemi City FC:n klo 14 alkaen. Otteluisäntänä toimii Laakkonen ja ottelujärjestönä esittäytyy Liikenneturva.  JJK isännöi 15. kierroksen ottelussaan kemiläistä Kemi City FC:tä, joka on tasaisessa sarjassa seitsemäntenä. Kyseisellä nimellä pelaava kemiläisseura on vielä kovin tuore tuttavuus jalkapallokartalla, sillä se perustettiin keväällä 2019. Osittain brittiläisen urheilumarkkinointiyhtiön omistama Kemi City…