-

Vaasan tuliaisina 0-3 vierasvoitto
JJK nappasi lauantaina selvän 0-3-voiton VIFK:n kotikentältä. Voitto oli toinen peräkkäinen vieraspelistä. Nyt edessä on kahden kovan ottelun viikko. JJK haki eilen ansaitun 0-3-voiton VIFK:sta ja nappasi täydet pisteet kolmen maalin turvin jo toisesta peräkkäisestä vieraspelistään. Voitto nostaa JJK:n sarjassa kolmanneksi. Tuomas Koppelomäki oli varsin pitelemätön ja iski kettujen kaksi ensimmäistä osumaa. Joel Pasanen viimeisteli…
-

Maanantaina JJK/2 kohtaa Komeetat Harjulla
Kolmosta Harjulla! JJK/2 isännöi Kolmosen paikalliskamppailussa Komeettoja huomenna maanantaina 9.8. klo 19:30 alkaen. JJK/2 -joukkueen runko koostuu lähinnä U21-joukkueen pelaajista, vahvistettuna B-nuorilla sekä edustusjoukkueen pelaajilla. Sarjan kärjessä olevia Komeettoja valmentaa kettuperheelle varsin tuttu mies Babatunde Wusu. Kamppailu on samalla JJK:n ja vuonna 2010 perustettujen Komeettojen ensimmäinen kohtaaminen Kolmosen tasolla. Liput 5€ (kortti ja käteinen). Myynnissä…
-

Lauantaina Vaasaan VIFK:n vieraaksi – Luka Savelalle sopimus
JJK matkustaa lauantaina Vaasaan, missä se kohtaa Elisa Stadionilla VIFK:n klo 18 alkaen. B-nuorista edustusjoukkueen kokoonpanoon nousee uutena nimenä Luka Savela. Kettupaitojen ottelut jatkuvat tänään vieraspelireissulla Vaasaan. Bussin nokka suunnataan kohti Hietalahdessa sijaitsevaa Elisa Stadionia, missä ottelua isännöi VIFK (Idrottsföreningen Kamraterna Vasa). Vuonna 1900 perustettu perinteikäs ja Suomen mestaruuksiakin voittanut vaasalaisseura on pelannut Kakkosessa vuodesta 2009…
-

Loppukauden kausikortti nyt myynnissä
Kysytyt puolen kauden kausikortit nyt myynnissä! Hanki kausikortti loppukauden kotipeleihin ja saat kaikki siihen kuuluvat edut, mukaan lukien 10€ alennuksen Harjurokin lipusta. Kettupaitojen kakkosen kausi 2021 on yltänyt puoliväliin saakka. Puolimatkan krouvin kunniaksi laitoimme myyntiin kysytyn puolen kauden kausikortin hintaan 45€. Hankkimalla kausikortin näet kaikki viisi jäljellä olevaa kotipeliä, mukaan lukien perjantaina 27.8. Harjulla pelattavan…
-

JJK haastaa sarjakärjen Harjulla maanantaina
JJK saa maanantai-iltana vieraita Etelä-Pohjanmaalta, kun vahvassa iskussa oleva sarjakärki SJK Akatemia saapuu Harjulle Kettupaidat ovat tämän kauden toistaiseksi kovimman haasteen edessä kotikentällään, kun vahvavireinen sarjajohtaja SJK Akatemia saapuu vierailulle Harjun sametille. Ottelu käynnistää samalla JJK:n pienoiset härkäviikot, kun neljään viikkoon pelataan kaiken kaikkiaan kuusi ottelua, joissa peräti kahdessa mitellään vahvan kauden pelannutta paikallisvastustaja FCV:tä…
-

Komea vierasvoitto Kemistä
JJK haki lauantaina kauan kaivatun vierasvoiton Kemistä lukemin 1-4! Maalinteossa onnistuivat Tuomas Koppelomäki, Antti Åke, Vertti Lepo sekä Arttu Leivonen. Kemi City iski ainokaisensa pilkulta. JJK aloitti tuttuun tapaan ottelun vahvasti ja pallo liikkui mukavasti pelaajalta toiselle, hitaasta Sauvosaaren nurmesta huolimatta. Vastustajan prässistä ja osittain juuri pelialustastakin johtuen Kettupaidat eivät rakentaneet tällä kertaa perinteiseen tapaansa…
-

Kemi City FC isännöi Kettupaitoja lauantaina
JJK:lla on lauantaina tilaisuus kääntää vierasotteluiden kurssi ja napata kauden ensimmäiset täydet pisteet vieraskentältä, kun se kohtaa Kemi City FC:n Sauvosaaren nurmella klo 17 alkaen. Jimi Saarikko nousee omista nuorista sopimuspelaajien joukkoon. Kemi City FC nimeä kantava kemiläisseura on vielä tuore tuttavuus jalkapallokartalla, sillä se perustettiin keväällä 2019. Osittain brittiläisen urheilumarkkinointiyhtiön omistama Kemi City FC…
-

JJK hakee sunnuntaina viidettä kotivoittoa
JJK lähtee hakemaan jatkoa voittoputkelle kotikentällään, kun se isännöi sunnuntaina kokkolalaista GBK:ta JJK saa sunnuntaina vieraita jälleen kerran rannikkoseudulta, kun kokkolalainen GBK (Gamlakarleby Bollklubb) saapuu Harjulle. Joukkueet kohtasivat kertaalleen viime kaudella Kokkolassa sarjan päätöskierroksella, tuolloin GBK vei voiton lukemin 3-1 varmistaen sillä myös säilymisensä sarjassa. JJK:lle tappio oli karvas, sillä se päätyi lopulta tasapisteisiin usean…
-

Pietarsaaresta ei pisteitä matkaan
JJK ei onnistunut nappaamaan kauden ensimmäistä vierasvoittoaan sunnuntaina Pietarsaaren Länsikentällä pelatussa Kakkosen kamppailussa. Kotijoukkue JBK väänsi ottelusta 1-0-voiton ja katkaisi samalla JJK:n yli 500 minuuttia kestäneen nollapeliputken. Ottelusta ei valitettavasti ollut ennakkotiedoista poiketen saatavilla striimiä eikä tallennettakaan Jyväskylään asti ainakaan toistaiseksi, joten raportti perustuu tällä kertaa vain paikalla olleiden kertomaan. Ensin kommentit katsomon puolelta peliä…
-

Sunnuntaina vastassa JBK
Kettupaidat matkustavat sunnuntaina Kakkosen kauden kolmannessa vierasottelussaan Pietarsaareen, missä vastassa on Jakobstads Bollklubben eli tuttavallisemmin JBK. JBK on kuulunut koko 2000-luvun ajan Kakkosen niin sanotun pohjoislohkon vakionimiin käyden tämän vuosituhannen aikana vain parin kauden verran hakemassa vauhtia sarjatasoa alempana Kolmosessa. Kahdella edellisellä kaudella (2019 ja 2020) pietarsaarelaiset ovat napanneet kauden päätteeksi omassa lohkossaan nelossijan, joten…