• JJK saa keskiviikkona vieraita Närpiöstä

    JJK saa keskiviikkona vieraita Närpiöstä

    Superkesäkuu huipentuu keskiviikkona, kun JJK isännöi kesäkuun viimeisessä ottelussaan Harjulla Närpes Kraftia klo 18:30. Vahvassa vireessä oleva kettulauma saa kesäkuun viimeisessä ottelussaan vieraakseen närpiöläisen sarjanousijan Närpes Kraftin (IF Kraft). Urheilun yleisseura Kraft on parhaiten tunnettu nimenomaan jalkapalloseurana ja se onkin pelannut kymmenien Kakkosen kausien lisäksi myös seitsemän kauden ajan Ykkösessä. Pääsarjatasolle asti seura ei kuitenkaan…

  • Arttu Leivoselle maajoukkuekutsu

    Arttu Leivoselle maajoukkuekutsu

    U16-pojat (2005 ja myöhemmin syntyneet) leireilevät Eerikkilässä tällä viikolla ja JJK:n hyökkääjä Arttu Leivonen on saanut kutsun leirille joukkuetta valmentavalta Erkka V. Lehtolalta. Lisäksi JJK:n puolustaja Elias Ettanen on varasijalla leirille, mikäli joukkuetta täydennetään. Kyseessä on ikäluokan vuoden ensimmäinen varsinainen maajoukkueleiri. Joukkue pelaa leirin aikana kaksi sisäistä harjoitusottelua. Lokakuun EM-karsintaturnaukseen valmistautuva Suomi osallistuu elokuun lopussa…

  • Sarjakärki Hercules saapuu sunnuntaina Kettupaitojen vieraaksi

    Sarjakärki Hercules saapuu sunnuntaina Kettupaitojen vieraaksi

    JJK:n superkesäkuu saa jatkoa sunnuntaina, kun se isännöi sarjakärki Herculesta klo 16 alkaen Kettupaidoilla on sunnuntaina edessään suuri haaste, kun aina aurinkoiselle Harjulle saapuu vieraaksi huippuvireinen Hercules. JJK:lle melko uusi tuttavuus Hercules on vuonna 1998 perustettu aikuisjalkapallon ja futsalin erikoisseura, jonka perustivat aikanaan Oulun yliopiston tekniikan opiskelijat. Aikuisjalkapallon seurana Hercules tekee vahvaa yhteistyötä alueen junioriseurojen kanssa…

  • JJK järjestää kisakatsomon lauantain EM-otteluun

    JJK järjestää kisakatsomon lauantain EM-otteluun

    Nyt tehdään historiaa! Suomi kohtaa Tanskan jalkapallon EM-kisojen avausottelussaan lauantaina 12.6. klo 19 alkaen ja tätä herkkua pääsee nyt seuraamaan Paviljongin jättiscreenin edustalle järjestettävässä suuressa ulkoilmakisakatsomossa! Kisakatsomon mahdollistaa Kuokkalan Kartano. Kisakatsomo on kaikille avoin, täysin maksuton koko perheen tapahtuma. Tapahtuma-alueella ei ole kioskimyyntipisteitä tai anniskelua, joten voit tuoda vaikkapa omat eväät. Huomioithan kuitenkin, että alkoholin…

  • Lemarié siirtyy lainasopimuksella Vaajakoskelle

    Lemarié siirtyy lainasopimuksella Vaajakoskelle

    JJK:n ranskalaispelaaja Antoine Lemarié siirtyy FC Vaajakosken riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Huhtikuussa kettumiehistöön liittynyt ranskalaispelaaja Antoine Lemarié on jäänyt vähälle peliajalle edustusjoukkueessa, etenkin JJK:n sairastuvan tyhjennyttyä vauhdilla viime viikkoina. JJK ja FCV ovat sopineet Lemarién siirtymisestä loppukauden mittaisella lainapestillä vaajakoskelaisseuraan, joka on puolestaan kärsinyt viime aikoina useista loukkaantumisista.  

  • JJK kukitti valmistuneita sunnuntain pelissä

    JJK kukitti valmistuneita sunnuntain pelissä

    Sunnuntain JJK-OLS -ottelun yhteydessä kukitimme perinteiseen tapaan kettuperheen ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet. JJK:sta ylioppilaaksi tänä keväänä kirjoittivat Joel Pasanen ja Maxime Nzeza. Niklas Kauppinen suoritti sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon ja Altin Pllana puolestaan liiketoiminnan perustutkinnon. Ruusut jakoi ennen JJK-OLS -ottelua JJK Jyväskylä ry:n puheenjohtaja Tom Nevanpää. JJK onnittelee kaikkia valmistuneita ja opintonsa päättäneitä!   kuva:…

  • Sunnuntaina Harjulla vastassa OLS

    Sunnuntaina Harjulla vastassa OLS

    JJK isännöi sunnuntai-illan kamppailussaan oululaista OLS:ia klo 18:30 alkaen. Sunnuntaina vieraaksi saadaan yksi Kakkosen C-lohkon kolmesta oululaisseurasta, kun OLS (Oulun Luistinseura) saapuu Kettupaitojen vieraaksi aina aurinkoiselle Harjulle. OLS toimii Veikkausliigaan nousseen AC Oulun reservijoukkueena ja seurat tekevät tiivistä yhteistyötä myös B-junioreiden osalta, sillä käytännössä AC Oulu hallinnoi OLS:n edustusjoukkueen lisäksi myös B-nuorten joukkuetta, vain sarjapaikat…

  • Arttu Leivonen ja Elias Ettanen maajoukkueleirille

    Arttu Leivonen ja Elias Ettanen maajoukkueleirille

    JJK:n hyökkääjä Arttu Leivonen sekä toppari Elias Ettanen ovat saaneet kutsun kesäkuun U16 (2005) -maajoukkueleirille Eerikkilään. U16-pojat (2005 ja myöhemmin syntyneet) leireilee Eerikkilässä 6.–9. kesäkuuta. Päävalmentaja Erkka V. Lehtola kuvailee Palloliiton tiedotteessa leiriä maajoukkue-ehdokkaiden pelileiriksi – mukaan on nimittäin nimetty peräti 64 kenttäpelaajaa ja kahdeksan maalivahtia, joista tehdään neljä joukkuetta. Joukkueet pelaavat yhdet pelit sekä…

  • Oulusta tuomisina tasapelipiste

    Oulusta tuomisina tasapelipiste

    JJK kohtasi lauantai-iltana Oulussa sarjanelosen OTP:n, joka oli kamppailuun lähdettäessä sarjassa ainoana joukkueena ilman tappioita. Kettupaidat taistelivat ottelusta itselleen tasapelipisteen 0-0-tuloksella. Kotijoukkue OTP lähti lauantain kamppailuun hienoisena ennakkosuosikkina, sillä se oli onnistunut maalinteossa pelaamassaan kolmessa ottelussa kahdeksan kertaa ja oli ainoana joukkueena sarjassa yhä ilman tappioita. JJK:lla oli puolestaan takanaan vasta kaksi ottelua, joista viimeisimpänä…

  • OTP isännöi Kettupaitoja lauantaina

    OTP isännöi Kettupaitoja lauantaina

    Kettupaidat lähtevät lauantaina Ouluun mielessään kauden toinen täysi pistepotti. OTP isännöi JJK:ta klo 18 alkaen Castrenin tekonurmella. JJK kohtaa lauantaina Oulussa sarjanousija OTP:n. Oululaisjoukkue ei kuitenkaan ole tyypillinen sarjanousija, sillä se on panostanut toimintaansa isosti jo parin vuoden ajan tavoitteenaan nousta kohti ylempiä sarjatasoja. Vuonna 1946 perustettu OTP (Oulun Työväen Palloilijat) on menneinä vuosikymmeninä pelannut useita…