JJK matkustaa lauantaina Vaasaan, missä se kohtaa Elisa Stadionilla VIFK:n klo 18 alkaen. B-nuorista edustusjoukkueen kokoonpanoon nousee uutena nimenä Luka Savela.

Kettupaitojen ottelut jatkuvat tänään vieraspelireissulla Vaasaan. Bussin nokka suunnataan kohti Hietalahdessa sijaitsevaa Elisa Stadionia, missä ottelua isännöi VIFK (Idrottsföreningen Kamraterna Vasa).

Vuonna 1900 perustettu perinteikäs ja Suomen mestaruuksiakin voittanut vaasalaisseura on pelannut Kakkosessa vuodesta 2009 vierailtuaan kauden verran sarjaporrasta ylempänä kaudella 2015, kun täydennysmenettely toi tuolloin paikan Ykköseen. Myös JJK pelasi tuolloin Ykkösessä ja vei joukkueiden kolme kohtaamista selvästi yhteismaalein 11-1. Viime kausi Kakkosessa oli Max Peltosen valmentamalle VIFK:lle vaisu ja se vältti putoajan paikan viimeisen kierroksen voitollaan vain yhden pisteen turvin. VIFK on hyvää kautta Ykkösessä pelaavan VPS:n farmiseura ja seurat tekevät muutoinkin vahvaa yhteistyötä. Yhteistyön yksi keskeisimpiä tavoitteita on nostaa vaasalaisjalkapallo takaisin pääsarjatasolle VPS:n pudottua sieltä 2019 kauden päätteeksi.

Joukkueet kohtasivat viime kaudella kertaalleen, kun JJK vieraili heti kauden ensimmäisessä ottelussaan Elisa Stadionilla. JJK sai tuolloin otteluun vauhdikkaan alun ja jyräsi nopeasti 3-0-johtoon Robin Saastamoisen ja Joonas Madetojan maaleilla. Toisella jaksolla kotijoukkue pääsi kaventamaan, mutta Saastamoinen iski vielä kolmannen osuman täydentäen hattutemppunsa ja vierasjoukkue vei kamppailun lukemin 2-4.

Myös kuluvan kauden kotipelit startattiin nimenomaan VIFK:ta vastaan. JJK ei jättänyt vierailleen mahdollisuuksia, vaan vei voiton 4-0-lukemin ja vieraat puolestaan joutuivat pelaamaan loppuhetket peräti kahden miehen vajauksella. Maalinteossa onnistuivat Vertti Lepo sekä Niklas Kauppinen kahteen kertaan, yksi merkittiin vaasalaisten omiin nimiin. JJK oli vahva aivan alkuhetkiltä lähtien ja etenkin juoksuvoimainen hyökkäysosasto aiheutti vieraiden alakerralle vaikeuksia alituiseen. VIFK-puolustus sai kuitenkin katkottua monta tilannetta ja maalivahti Mika Kaarre venyi useampaankin hienoon torjuntaan. Kaarre onkin torjunut kaikki tämän kauden ottelut vaasalaismaalin suulla. VIFK:n maalintekijöiden sarakkeesta löytyy peräti kolme Hiekkasta, kun veljekset Eddie ja Hannes sekä serkkunsa Filip ovat iskeneet yhteensä 8 osumaa. Eniten maaleja (4) on kuitenkin tykittänyt nigerialaishyökkääjä Emmanuel Igboeri. Joukkueen listoilta löytyy myös kokenut, 30-vuotias VIFK-ikoni Jonas Pitkäkangas, joka on Kakkosen tasolle erinomainen pelaaja sekä puolustajana että keskikenttämiehenä.

JJK:n maalipörssin kärjessä jatkaa tuttu mies, kapteeni Saastamoinen, joka iski edelliskierroksella SJK Akatemian verkkoon kauden kuudennen osumansa seitsemännessä pelaamassaan ottelussa. Kuusi osumaa oikeuttavat sarjan maalipörssissä toiseen sijaan. Joel Pasanen on osunut kolmesti ja Lepo, Kauppinen sekä topparin tontiltaan Antti Åke ovat osuneet kukin kahdesti.

Stephen Clarkin miehistöllä on elokuussa normaalia tiiviimpi ottelutahti ja JJK pelaakin reilun neljän viikon sisään seitsemän ottelua, joista peräti kaksi on derbyjä. Kokoonpanossa tullaankin todennäköisesti näkemään jonkin verran kierrätystä ja tarjolla on peliaikaa myös hyvin ottein edustusjoukkueen paidassa pelanneille juniori-ikäisille pelaajille.

Harjulla nähtiin viime maanantaina hyvätasoinen ottelu, kun kotikentällään tappiottomana porskuttanut JJK isännöi sarjakärki SJK Akatemiaa. Pisteet jaettiin lopulta 1-1-tuloksella, kun Kingsley Ofori vei ensin vieraat johtoon ja kapteeni Saastamoinen toi puolestaan Kettupaidat tasoihin. Tasapeli tarkoitti samalla sitä, ettei JJK ole hävinnyt tällä kaudella kotikentällään vielä kertaakaan. Myös vaikeaa vieraspelisaldoa päästiin kaunistelemaan ennen heinäkuun sarjataukoa, kun Kemin vierailulta haettiin kauan kaivatut täydet pisteet lukemin 1-4.

JJK on sarjataulukossa sijalla neljä ja vaasalaiset löytyvät sijalta 7. Eroa joukkueiden välillä on kuitenkin vain kaksi pistettä. Molemmilla on plakkarissa viisi voittoa, mutta kotijoukkue on kärsinyt myös saman verran tappioita. Vähiten maaleja sarjassa päästänyt JJK on puolestaan hävinnyt kahdesti, SJK Akatemian sekä JBK:n vieraana. Tasapelejä on kertynyt kolme. Kumpikin joukkue kohentaisi voitolla huomattavasti asemiaan tasaisessa taulukossa.

Kotijoukkue kertoo, että tämän illan kamppailu tullaan striimaamaan Solidsport-palvelussa osoitteessa: solidsport.com/vifk

VIFK-JJK 7.8.21 || klo 18:00 ||  Elisa Stadion, Vaasa

Savela kipparoi joukkuettaan B-nuorten SM-sarjassa sen hakiessa Turusta selkeän voiton viime lauantaina

Luka Savela nousee edustusjoukkueen mukaan

JJK:n 2004 syntynyt puolustaja Luka Savela on tuorein lisäys Kettupaitojen sopimuspelaajien joukkoon. Oikean laitapuolustajan paikalla pääasiassa viihtyvä Savela on JJK:n oma kasvatti, joka on edustanut seuraa aina Kortteliliigasta saakka. Vahvaa kautta B-nuorten SM-sarjassa pelaavan joukkueen vakioavaukseen kuuluva Savela on pelannut kaikissa yhdeksässä ottelussa onnistuen kahdesti myös maalinteossa.

Luka Savela, s. 2004
Pelipaikka: oikea laitapakki
Vahvuudet omin sanoin: Puolustaminen ja 1v1 tilanteet
Aiemmat seurat: –