-

Kettupaidoilla maalikarkelot AC Kajaanin kustannuksella
JJK ei antanut armoa vierailleen, vaan pyöritteli kajaanilaisista murskaavan 9-0-voiton lauantain harjoitusottelussa. Maalinteossa onnistuivat Tommi Kari ja Saku Leppänen kahdesti sekä Settyslas Loutelamio, Niko Markkula, Iiro Järvinen, Jasin Abahassine ja Arjan Goljahanpoor kertaalleen. Paremmasta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä – tulevalla kaudella Kakkosessa pelaava AC Kajaani ei pystynyt kunnolla haastamaan isäntiään missään vaiheessa. Veräjänvartijan vastuun…
-

Jälleen lauantainen tuplakotiottelu: edustusjoukkue ja B-nuoret
Jo toista viikkoa putkeen on Vehkalammella tulessa Kettupaitoja peräti kahden ottelun verran! Kettupaidat saavat harjoitusottelussa vieraakseen Kakkosessa pelaavan AC Kajaanin. Kyseessä on tuplaottelu, sillä myöhemmin keväällä on JJK:n vuoro matkata kajaanilaisten vieraaksi. Testipelaajia ei Kettupaitojen mukana tällä kertaa nähdä. Hallin ovet aukeavat klo 13 ja ottelu alkaa 13:15 – otteluun on vapaa pääsy! Edustuksen jälkeen…
-

Instagramissa 1000 seuraajan raja rikki – osallistu kilpailuun
JJK:n aktiivisessa sosiaalisessa media on jälleen rikottu yksi komea rajapyykki! Viime kevättalvella avatulla Instagram-tilillä on upeasti jo yli tuhat seuraajaa – kiitos kaikille, jotka teitte tämän mahdolliseksi! Kettupaidoilla on kannattajia ympäri Suomea ja monista eri seuroista, niin jalkapallon kuin muidenkin lajien harrastajia. Tahdommekin tuhannen seuraajan kunniaksi hieman kartoittaa faniemme seura- ja lajikirjoa, ja laitamme pystyyn…
-

Viljala paikkaamaan loukkaantunutta Marttista
Kettukasvatti Ville Viljala liittyy joukkueeseen kevään kattavalla sopimuksella. Teppo Marttinen nousi Kettupaitojen ykkösvahdiksi Janne Korhosen jouduttua pitkäksi aikaa pois pelikentiltä akillesjännevamman vuoksi. Myös ylioppilaskirjoituksiaan tekevä kettuvahti oli kuitenkin kovaonninen, sillä Marttinen loukkasi kättään viime viikolla harjoituksissa. Toipuminen takaisin pelikuntoon murtuman jäljiltä kestänee parin kuukauden verran. Edustusjoukkueen kakkosvahdiksi Marttisen ohelle nostettiin aiemmin Severi Ikäheimo A-nuorista, joten…
-

Suomen cup vie Kettupaidat Vantaalle
JJK aloittaa vuoden 2016 cup-taipaleensa muiden Ykkösen joukkueiden tavoin neljänneltä kierrokselta. Kierroksen otteluparit arvottiin maanantai-iltapäivällä ja JJK saa avausvastuksekeen FC Korso Unitedin Vantaalta. Uudenmaan Nelosessa tulevalla kaudella pelaavat Korsolaiset aloittivat omat ottelunsa toiselta kierrokselta ja ovat edenneet neljännelle kierrokselle pudotettuaan jatkosta jokelalaisen JoKin ja hyvinkääläisen Pelikaanin. Neljännen kierroksen ottelut pelataan 23.2.–18.3. välisenä aikana – pelipäivä…
-

KTP ja JJK tasaväkisiä harjoitusottelussa
Ottelu päättyi sopuisaan 1-1-tulokseen ja molemmat maalit syntyivät jo avausjaksolla. Maalinteon aloitti KTP vartin pelin jälkeen. Isännät katkoivat vieraiden heikon purun puolustuspäässä ja Aleksi Tarvonen pääsi rangaistusalueella nokikkain kettuvahti Tatu Österlundin kanssa ja vei kotkalaiset 1-0-johtoon. Kettupaitojen tasoitus oli lähellä puolen tunnin kohdalla, kun edellisessä ottelussa komean maalin kiskaissut Settyslas Loutelamio nousi laidaltaan ja kolisteli…
-

Harjoitusottelut jatkuvat perjantaina KTP-vieraspelillä
Kettupaitojen seuraava ottelu on tulevana perjantaina – tällä kertaa vieraskentällä. JJK matkaa Kotkaan KTP:n vieraaksi klo 15:30 alkavassa ottelussa. Peli pelataan Ruonalan urheiluhallissa. Myös perinteisen Keski-Suomen Palloliiton piirin mestaruusottelun aika on varmistunut: FC Vaajakosken ja JJK:n välillä käytävä, Palloliiton isännöimä ottelu pelataan Vehkahallissa keskiviikkona 9.3. klo 17:30! Lista JJK:n treenipeleistä sekä jo pelattujen otteluiden tulokset…
-

Kuntomaailmasta JJK:n virallinen kuntokeskus!
JJK ja Kuntomaailma sopivat alkavasta yhteistyöstä alkuvuodesta. Kuten pidempiaikaiset fanit varmasti muistavatkin, ei kyseessä ole kokonaan uusi kumppanuus: JJK ja Kuntomaailma ovat toimineet yhdessä jo silloin, kun Kettupaidat vajaa kymmenen vuotta sitten pelasivat edellisen kerran Ykkösessä. Kuntomaailman markkinointipäällikkö Kimmo Hartikainen on iloinen uudelleen käynnistyneestä yhteistyöstä. – Yhteistyö on käynnistynyt sujuvasti, mukava päästä taas tukemaan…
-

Topi Järvinen palaa Kettunuttuun
JJK saa tervetulleen paluumuuttajan, kun Topi Järvinen liittyy jälleen Kettupaitoihin! Vuonna 1994 syntynyt kettukasvatti ehti viettää edustusjoukkueessa useamman kauden ja suuntasi sitten kaudeksi 2015 pohjoisnorjalaisen Mjølnerin riveihin. Monipuolinen hyökkäyspään pelaaja on ollut talven mittaan JJK:n mukana ja raapusti nyt nimensä ensi kauden kattavaan sopimukseen. Kausi 2015 Narvikissa jäi lopulta kesken ja loppukauden Järvinen vietti FC…
-

Kohonen palasi tuttuun joukkueeseen
Matti Kohonen palasi Kettupaitaan oltuaan pari kautta FC Vaajakosken riveissä. Vuonna 1994 syntynyt puolustaja on kotoisin Muuramesta ja siirtyi jo 11-vuotiaana Muuramen Yrityksestä JJK:hon. ”Midi” olikin yksi luottopelaajista, kun JJK voitti historiallisen A-nuorten Suomen mestaruuden vuonna 2012 – ja hopeaa vuotta myöhemmin. Nyt Kohonen on yksi monista kultajoukkueen pelaajista, jotka ovat nousseet edutusjoukkueeseen. – Paljon…