Kettupaidoilla maalikarkelot AC Kajaanin kustannuksella

27.02.2016

IMG-20160227-WA0015

JJK ei antanut armoa vierailleen, vaan pyöritteli kajaanilaisista murskaavan 9-0-voiton lauantain harjoitusottelussa.

Maalinteossa onnistuivat Tommi Kari ja Saku Leppänen kahdesti sekä Settyslas Loutelamio, Niko Markkula, Iiro Järvinen, Jasin Abahassine ja Arjan Goljahanpoor kertaalleen.

Paremmasta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä – tulevalla kaudella Kakkosessa pelaava AC Kajaani ei pystynyt kunnolla haastamaan isäntiään missään vaiheessa. Veräjänvartijan vastuun puoliksi jakaneilla Severi Ikäheimolla ja Ville Viljalalla olikin kettumaalilla varsin helppo iltapäiväpuhde.

Taukoa vietettiin jo selkeissä 6-0-lukemissa ja toisella jaksolla vieraat saivat laitettua kampoihin avauspuoliaikaa paremmin. Kotijoukkue kuitenkin pyöritti peliä miten tahtoi ja latoi maaleja tasaisesti läpi ottelun: maalinteon aloitti kippari Kari ennen kuin kymmentä minuuttiakaan oli pelattu – ja Leppänen viimeisteli toisen maalinsa taidokkaalla saksipotkuviimeistelyllä aivan ottelun viime hetkillä kulmapotkun jälkitilanteesta.

Suvereeniin ja maalirikkaaseen voittoon ikävän sävynsä toi Severi Vielman loukkaantuminen ottelun lopulla. Kettutoppari loukkasi polveaan ikävän näköisesti – vamman vakavuus selviää kuitenkin vasta myöhemmin tutkimuksissa.

Pelin myötä joukkue siirtyy ensi viikoksi ansaitulle hiihtolomalle. Otteluiden pariin palataan keskiviikkona 9.3., kun Keski-Suomen Palloliiton piiri järjestää perinteisen finaaliottelun JJK:n ja FC Vaajakosken välillä.

Mitä isot edellä…

Edustusjoukkueen jälkeen kentän valtasivat jälleen B-nuoret oman SM-karsintaottelunsa merkeissä. Nuoremmat kettupaidat jatkoivat edustuksen aloittamia maalijuhlia: poikkeuksellisesti vierasjoukkueena pelannut JJK kuittasi Jipon johtomaalin latomalla loppulukemiksi 1-5.

Tärkeät pisteet taanneessa voitossa kettujen maalintekijöinä olivat Teemu Vänttilä, Timi Pettersson, Arttu Heikkilä sekä toppari Gentrit Kovaqi kahdesti. Seuraava tärkeä ottelu on jo keskiviikkona, kun Ilves saapuu vierailulle Vehkahalliin.

A-nuorten vuoro olla tulessa on puolestaan huomenna – JJK matkaa Tampereelle TPV:n vieraaksi.

JJK - AC Kajaani 9-0 (0-0)

Maalit:

1-0 Tommi Kari

2-0 Settyslas Loutelamio

3-0 Niko Markkula rp.

4-0 Iiro Järvinen

5-0 Saku Leppänen

6-0 Kari

7-0 Jasin Abahassine

8-0 Arjan Goljahanpoor

9-0 Leppänen

JJK:n kokoonpano: Ikäheimo (Viljala); Kohonen, Lähitie (Vielma), Tapaninen, Markkula (Abdi); Leppänen; Loutelamio (Goljahanpoor), Kari (c) (T.Järvinen), I.Järvinen, Manninen; Abahassine.

 

Vaihdossa: Viljala (mv), T.Järvinen, Suoraniemi, Goljahanpoor, Vielma.