-

Heinäkuun Elenian Kuukauden juniori palkittu
Sunnuntaina pelattiin elokuun ensimmäinen kotiottelu ja sen myötä nähtiin jälleen palkitsemisia! Ennen ottelun alkua palkittiin JJK:n ja Elenian Kuukauden juniori heinäkuun osalta. Palkittu oli tällä kertaa JJK-05-joukkueen Akusti Rinne! Palkintoa olivat jakamassa JJK:n edustusjoukkueen kapteeni Tommi Kari ja Elenialta Tarja Ahlsten. Tässä perustelut Akustin valinnalle: ”Vikkeläkinttuinen vasemman laidan kiituri on säännöllisellä ja aktiivisella harjoittelulla noussut…
-

Kuva- ja videokooste voittotunnelmista
Harjulla vietettiin keskiviikkona jälleen upea futisilta! Lehtereille kokoontunut yli 1800-päinen kotiyleisö pääsi juhlimaan tunnelmallisessa elokuun illassa kahta maalia ja kauden kuudetta kotivoittoa! Kamerunilainen Gaël Etock iski debyyttimaalinsa Kettupaidassa, Ykkösessä – ja ylipäänsä Suomessa pelattuaan vajaan tunnin kotiyleisönsä edessä. Niko Markkula puolestaan sinetöi 2-0-loppulukemat tutun kylmänviileään tapaansa rangaistuspotkusta. Tässä jälleen nautiskeltavaksi ottelun videokooste sekä Jussi Reinilän…
-

Paluu voittokantaan kauden ennätysyleisön edessä
JJK palasi kotikentällään voittojen tielle 2-0-lukemin! Maaleista vastasivat toisella puoliajalla Gael Etock sekä Niko Markkula rangaistuspotkusta, kun vaihtomies Samu Suoraniemeä rikottiin. FC Barcelonan futiskoulun kasvattama Gael Etock aloitti pelinsä kettuperheessä reservijoukkue Villikettujen riveissä vierasottelussa Iisalmessa, debytoi edustusjoukkueessa viime sunnuntaina ja esiintyi siis nyt ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä edessä – avaten saman tien myös maalitilinsä! Kokoonpanossa nähtiin…
-

Jälleen kotikentällä: JJK – FC Jazz keskiviikkona
Kettupaidat palaavat kuukauden tauon jälkeen jälleen kotikentälleen! JJK on pelannut edellisen kotiottelunsa heinäkuun alussa, kun TPS kaatui 2-0-lukemin. Sen jälkeen Kettupaidat ovat kiertäneet kolmen ottelun verran vieraskentillä – viimeisimpänä sunnuntaina Kokkolassa. Reissut Kauniaisiin GrIFK:n ja Pietarsaareen FF Jaron vieraaksi tuottivat molemmat täydet pistepotit, Kokkolasta JJK taas joutui palaamaan kotiin tyhjin käsin, kun KPV nousi lisäajalla…
-

Kettupaidat niukkaan tappioon lisäaikamaalilla
JJK:n voittoputki katkesi Kokkolassa. Kettupaitojen voittoputki jäi viiden ottelun mittaiseksi, kun KPV nousi lisäajalla voittoon Irakli Sirbiladzen illan toisella osumalla. Kotijoukkue pelasi läpi ottelun vahvasti ja pystyi pyörittämään peliä. JJK kuitenkin puolusti totutun tarkasti ja Ville Viljala piti maalinsa ensimmäisellä puoliajalla koskemattomana. Avausmaali nähtiinkin isäntien päässä, kun Benno Hanslian vei vieraat johtoon aivan avausjakson lopulla…
-

Heinäkuun vieraskiertue päättyy sunnuntaina Kokkolassa
Komealle voittoputkelle jatkoa haetaan KPV:n kustannuksella. JJK on väkivahvassa vireessä: takana on viisi voittoa putkeen, eikä niiden aikana omaan päähän ole tehty kuin yksi maali. Nyt meneillään on kolmen vierasottelun rupeama – takana ovat visiitit Kauniaisiin ja Pietarsaareen ja heinäkuu paketoidaan toisella reissulla Pohjanmaalle. Edellinen ottelu FF Jaron vieraana eteni pitkään maalittomana, mutta lopulta reilun…
-

Lähde mukaan bussireissulle Kokkolaan
Kannattajat järjestävät bussimatkan sunnuntaiseen KPV-vierasotteluun. JJK:lla on meneillään kolmen vierasottelun kiertue ja kahdesta aiemmasta ottelusta tilillä on kaksi voittoa. Yhteensä voittoputki on jo viiden ottelun mittainen ja jatkoa putkelle lähdetään jahtaamaan Kokkolasta – peli Keskuskentällä alkaa klo 18:30. Kannattajien bussi starttaa Harjukadun tilausajolaiturilta klo 14:00. Hintaa matkalla on 30 euroa + ottelulippu, jonka kukin ostaa…
-

Toimisto suljettu rallien takia
On jälleen se aika vuodesta, kun Neste Rally Finland valtaa Jyväskylän. Myös Harjulla ajetaan edellisvuosien tapaan erikoiskokeita ja sen vuoksi Harjun puistoalue on tällä viikolla osittain tai kokonaan suljettu muulta liikenteeltä. Torstain ja perjantain ajan stadionin alue on täysin suljettu erikoiskokeiden takia ja siksi myös JJK:n toimisto on suljettu. Toimiston väki palasi kesälomiltaan maanantaina ja…
-

Kettulauma jälleen treenikentällä – sunnuntaina KPV-vierasottelu
Edustusjoukkue palasi tiistaina harjoituksiin aurinkoisissa tunnelmissa! Kettupaidat viettivät FF Jaro-pelin jälkeen ansaittua hengähdystaukoa kuuden päivän kesälomalla. Nyt takaisin treeneihin on palattu – ja varsin kesäisissä merkeissä onkin, sillä aurinko helli Hippoksen nurmella kirmannutta kettulaumaa! Ottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina ja edelleen vieraskentällä, kun JJK matkaa Kokkolaan vieraaksi. KPV-pelin jälkeen Kettupaidat palaavat jälleen kotikentälle: ensi viikon keskiviikkona…
-

Voittoputki sai jatkoa Pietarsaaressa – JJK jälleen piikkipaikalle
JJK jatkoi voittoputkeaan jo viiden ottelun mittaiseksi, kun FF Jaro kaatui Benno Hanslianin ja Niko Markkulan maaleille 0-2-lukemin. Voitto myös nosti Kettupaidat takaisin Ykkösen piikkipaikalle! Kotijoukkue aloitti vahvasti ja hallitsi ottelun alkua. JJK kuitenkin selvitti painostuksen ja jakson edetessä peli tasoittui. Avauspuoliajan paras paikka nähtiin lopulta muutama minuutti ennen taukoa, kun FF Jaro sai sivuvapaapotkun…