jjk-wwwbanneri-jjkhaka-1000x371

Koulujen alkua juhlistetaan Harjulla Tomi Petrescun paluuottelulla!

Nuorena poikana Englantiin Leicesterin riveihin lähtenyt JJK-kasvatti palasi kesäkuussa kasvattajaseuraansa. Tähän asti Petrescu on joutunut seuraamaan otteluita katsomon puolelta, mutta siirtoikkunan auettua 5.8. on keskikenttämies viimein pelikelpoinen!

JJK palasi heinäkuisen vieraskiertueen jälkeen kotinurmelleen viime keskiviikkona FC Jazzia vastaan. Kettupaidat nappasivat 2-0-voiton, kun kamerunilaishyökkääjä Gaël Etock teki näyttävän sisääntulon kotikentälleen iskemällä saman tien maalin. Loppulukemat viimeisteli Niko Markkula rangaistuspotkusta, kun vaihdosta tullutta Samu Suoraniemeä rikottiin.

JJK onkin ollut kotikentällään varsin vahva: kahdeksasta kotiottelusta tuloksena on kuusi voittoa, yksi tasapeli ja vain yksi tappio. Kaikissa kuudessa kotivoitossaan isännät ovat myös jättäneet vastustajansa maaleitta – nollapelejä ovat torjuneet niin Ville Viljala kuin nyt loukkaantumisen takia sivussa oleva Teppo Marttinenkin. Marttinen on sivussa joitain viikkoja, Topi Järvinen taas koko loppukauden Kokkolassa saamansa polvivamman takia.

2016-08-03_jjk-fcjazz_0015

Vielä viime viikolla Petrescu nähtiin Harjun nurmella vain taukohaastattelun merkeissä.

Viime viikon otteluiden myötä Ykkösen kärkikolmikko on edelleen äärimmäisen tiivis: AC Oulu ja TPS ovat molemmat 31 pisteessä, oululaiset kärjessä maalieron turvin. JJK on kolmantena pisteen päässä kaksikosta, perässä seuraavat KPV 26 pisteellä ja Haka 26 pisteellä.

Hakan edellisestä ottelusta on jo puolisentoista viikkoa: koskilaiset kaatoivat kotikentällään suurimman osan ottelua vajaamiehisenä pelanneen GrIFK:n 3-0-lukemin heinä-elokuun vaihteessa. Vielä tuosta ottesta sivussa oli Hakan paras maalintekijä Dudu, joka palaa nyt loukkaantumisensa jäljiltä pelikentälle. JJK puolestaan saa takaisin kipparinsa Tommi Karin, joka oli Jazz-ottelusta sivussa pelikiellon takia.

JJK ja Haka kohtasivat kauden ensimmäisen kerran Tehtaan kentällä kesäkuussa ja tuolloin isännät veivät värikkäiden vaiheiden jälkeen voiton 3-2-lukemin. JJK:n maaleista vastasivat Saku Leppänen ja Niko Markkula, jotka ovatkin viidellä maalillaan Kettupaitojen sisäisen maalipörssin kärjessä.

Haka sai vielä vastikää SJK:sta vahvistusta hyökkäykseensä, kun Elias Ahde ja Jesse Sarajärvi liittyivät joukkueeseen loppukauden kestävällä lainasopimuksella. Ahde pelasi alkukauden FC Jazzin riveissä ja iski myös kuusi maalia – niistä kaksi JJK:n verkkoon Porissa pelatussa kirvelevässä tasapelissä. Myös Jarno Mattila palaa jälleen kerran Haka-paitaan, mutta ei ole mukana vielä Jyväskylässä.

Ykkönen: JJK – Haka, keskiviikkona 10.8. klo 18:30, Harjun stadion