• JJK:n toimisto suljettu rallien takia

    JJK:n toimisto suljettu rallien takia

    Harjulla ajetaan jälleen kaksi erikoiskoetta. JJK:ssa valmistaudutaan tulevana maanantaina Vaajakoskella pelattavaan RoPS-otteluun – ja Harjun ottaa haltuunsa kenttäremontin ohella myös ralliväki, sillä viime vuosilta tuttun tapaan myös kauden 2017 Neste Rallissa ajetaan erikoiskokeet myös Harjulla. Suurimittaisen tapahtuman rakennus on jo täydessä vauhdissa ja koko Harjun puistoalue on suljettu yleisöltä – myös JJK:n toimisto onkin siksi…

  • Etockin maalilla maukas vieraspiste VPS:lta

    Etockin maalilla maukas vieraspiste VPS:lta

    JJK yllätti sarjakakkosen ja riisti ansaitusti mukaansa tasapelipisteen VPS:lta 1-1-tuloksella! Maalit iskivät Steven Morrissey ensimmäisellä ja Gaël Etock toisella puoliajalla. Kotikentällään ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt VPS aloitti ottelun vahvasti. Hyvä startti palkittiin, kun Steven Morrissey vei isännät johtoon 17.minuutilla revittyään kettupuolustuksen hajalle hyvällä yhteispelillä Joonas Vahteran kanssa – Morrissey pääsi lopulta nokikkain Teppo Marttisen kanssa, eikä…

  • Sunnuntaina suuntana Vaasa

    Sunnuntaina suuntana Vaasa

    JJK:lla on sunnuntaina edessään reissu VPS:n vieraaksi. Kettupaidat matkaavat ensimmäistä kertaa uusitulle Hietalahden stadionille klo 18:30 alkavaan otteluun. Kotikentälle Vaajakoskelle palataan maanantaina 31.7., kun vieraaksi saapuu RoPS. Vastaan asettuva VPS on kovassa vireessä: joukkue on Veikkausliigan sarjataulukossa toisena HJK:n kannassa ja Eurooppa-liigassa Vepsu selvitti tiensä toiselle karsintakierrokselle voittamalla molemmat osaottelut NK Olimpija Ljubljanaa vastaan 1-0-lukemin.…

  • Jovovic loppukaudeksi Kettupaitaan

    Jovovic loppukaudeksi Kettupaitaan

    Sasa Jovovic siirtyy AC Oulusta loppukaudeksi JJK:hon! Jovovic on 30-vuotias serbihyökkääjä, joka on pelannut Suomessa kaudesta 2013 asti ja Harjullakin tuttu näky EIF:n ja PS Kemin paidoista Ykkösen kausilta. Viime kaudella Jovovic nähtiin Veikkausliigassa KuPS:n riveissä ja talvella miehen tie vei Ykköseen AC Ouluun, jossa kausi on ollut menestyksekäs: 13 ottelussa maaleja syntyi kahdeksan. Nyt…

  • Laitapuolustaja Hindrek Ojamaa loppukaudeksi JJK:hon

    Laitapuolustaja Hindrek Ojamaa loppukaudeksi JJK:hon

    JJK on solminut loppukauden kattavan sopimuksen virolaisen laitapuolustaja Hindrek Ojamaan kanssa. Vuonna 1995 syntynyt Ojamaa on käynyt läpi Viron nuorten maajoukkueikäluokat ja noussut myös A-maajoukkueen rinkiin debytoiden viime vuonna ystävyysottelussa Ruotsia vastaan. Seurajoukkuetasolla Ojamaa on tahkonnut Viron Meistriliigaa Levadian, Nõmme Kaljun ja Tammekan riveissä. Ojamaa on monelle Veikkausliigaa seuranneelle tuttu nimi Hindrekin isoveljen Henrikin myötä…

  • SJK-ottelun kuva- ja videokooste sekä lehdistötilaisuus

    SJK-ottelun kuva- ja videokooste sekä lehdistötilaisuus

    JJK pelasi sunnuntaina ensimmäisen kotiottelunsa Vaajakoskella. Vaajakoskella nähtiin aurinkoa ja hienosti yleisöä, mutta ei kotivoittoa, kun SJK vei pisteet mukanaan Pohjanmaalle. JJK matkaa ensi viikonloppuna Vaasaan ja ottelut Vaajakoskella jatkuvat maanantaina 31.7. RoPS:a vastaan. Tässä jälleen kuvamateriaalia – Jussi Reinilän kuvat, Kettu-TV:n ottelukooste sekä ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus, jossa haastateltavana joukkueiden päävalmentajat. [youtube id=”ULlLTnnIE1k” width=”640″ height=”360″]…

  • Pisteet matkasivat SJK:n mukana Seinäjoelle

    Pisteet matkasivat SJK:n mukana Seinäjoelle

    SJK vei pisteet Aristote Mboman ja Sergi Arimanyn maalien turvin – maalit syntyivät ensimmäisen ja viimeisen viisiminuuttisen aikana. SJK kaatoi kylmää vettä isäntiensä niskaan ja meni johtoon jo 5.minuutilla. Hyvin pelattu pitkä, matala pallo puolustuksesta tavoitti kärjestä Aristote Mboman, joka pääsi laukomaan. Teppo Marttinen torjui komeasti ensimmäisen laukauksen, mutta sen jäljiltä palloa ei saatu putsattua…

  • Ensimmäisenä JJK:n vieraaksi Vaajakoskelle SJK sunnuntaina

    Ensimmäisenä JJK:n vieraaksi Vaajakoskelle SJK sunnuntaina

    Veikkausliiga palaa Vaajakoskelle! JJK:n kotikenttä on nyt siirtynyt Harjun stadionin remontin vuoksi hetkellisesti Vaajakoskelle. Ensimmäisenä Vaajakoskelle vieraaksi saapuu SJK ja myöhemmin maanantaina 31.7. myös RoPS. Käytännön infoa ottelutapahtumasta löydät täältä! Sarjanousija JJK:n kausi on ollut vaikea – ehjät, yhtenäiset 90-minuuttiset ovat olleet harvassa. Loukkaantumiset ovat nakertaneet pelaajistoa ja kaventaneet rinkiä, mikä on näkynyt etenkin otteluiden…

  • Käytännön infoa sunnuntain kotiotteluun Vaajakoskella

    Käytännön infoa sunnuntain kotiotteluun Vaajakoskella

    JJK pelaa heinäkuussa kaksi kotiotteluaan Vaajakoskella. Ensimmäinen otteluista on edessä sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu SJK. Maanantaina 31.7. JJK puolestaan isännöi RoPS:aa. Luonnollisesti moni asia muuttuu stadionin vaihdoksen myötä – tässä infoa Vaajakosken kotiottelutapahtuman käytännön järjestelyistä! Otteluun saapuminen Ilmainen Linkki-kyyti: Jyväskylän seudun joukkoliikenne Linkki kuljettaa kettukannattajat ilmaiseksi otteluun! Ottelupäivänä klo 16 – 22 välisenä aikana Linkkien linjat…

  • Linkki kuljettaa ilmaiseksi Vaajakosken kotiotteluihin

    Linkki kuljettaa ilmaiseksi Vaajakosken kotiotteluihin

    JJK pelaa heinäkuussa kaksi kotiotteluaan Vaajakoskella. Linkillä pääset matkaamaan Vaajakoskelle ja sieltä pois veloituksetta! Otteluista ensimmäinen pelataan sunnuntaina 16.7., kun JJK saa vieraakseen SJK:n – maanantaina 31.7. Kettupaidat taas isännöivät RoPS:aa. JJK:n ja Jyväskylän seudun joukkoliikenteen Linkin välillä on sovittu Vaajakosken otteluiden suhteen yhteistyöstä – pelipäivinä Linkki kuljettaa kettukannattajat ilmaiseksi Vaajakoskelle JJK:n kauden 2017 kausikorttia…