• Lauantaina luvassa todellinen jännitysnäytelmä: TPS – JJK

    Lauantaina luvassa todellinen jännitysnäytelmä: TPS – JJK

    JJK matkaa viikon toisessa vierasottelussaan Turkuun tiukassa kärkikamppailussa. Edellisen kerran JJK on käynyt TPS:n vieraana kaudella 2013 – sittemmin muuttunut on sekä sarjataso että pelipaikka, sillä Veritaksen sijaan TPS pelaa Ykkösen kotiottelunsa Yläkentällä. Ottelu alkaa kello 16. Tilanne Ykkösen kärjessä on äärimmäisen kutkuttava ennen viikonlopun otteluita: TPS johtaa sarjaa 26 pisteellä ja PS Kemi on…

  • Ratkaisivatko Kettupojat mysteerihuoneen salaisuuden?

    Ratkaisivatko Kettupojat mysteerihuoneen salaisuuden?

      Sateisena keskiviikkoiltapäivänä aamutreenien jälkeen neljä Kettupelaajaa pääsivät jumppaamaan vielä aivonystyröitään Mysteeri Jyväskylän -pulmahuoneeseen. Mysteerihuoneita on tällä hetkellä kaksi, yksi Jyväskylässä ja toinen Kuopiossa. Jyväskylän mysteerihuoneen tarkoituksena on selvittää erilaisia koodeja sekä tehtäviä, jotka vaativat nokkeluutta, luovuutta sekä tiivistä tiimityöskentelyä. Ratkaisun selvittämiseen ja huoneesta ulospääsemiseen on aikaa yksi tunti. Ennen lukittuun huoneeseen astumistaan Teemu Vaarakallio, Antto Hilska, Jasin…

  • Voitto Vaasassa – tappiottomalle putkelle jatkoa

    Voitto Vaasassa – tappiottomalle putkelle jatkoa

    JJK jatkoi tappiottomien otteluiden putkeaan jo yhteentoista vääntämällä Aleksis Lehtosen ja Mikko Mannisen maaleilla 1-2-vierasvoiton vaasalaisista isännistään maanantaina. Voitto ei tullut helpolla, sillä VIFK meni johtoon jo ensimmäisellä minuutilla ex-JJK Lasse Linjalan maalilla. JJK ei salamamaalin jälkeen saanut peliään rullaamaan ja avauspuolikas jäikin vierailta vaisuksi, niinpä tauolle mentiin 1-0-kotijohdossa. Toisella jaksolla Kettupaidatkin pääsivät paremmin peliin…

  • Kohti Pohjanmaata: VIFK – JJK maanantaina

    Kohti Pohjanmaata: VIFK – JJK maanantaina

    JJK:n viettää rannikkokiertueviikkoa, jonka ensimmäinen etappi on Vaasassa – viikonloppuna suuntana puolestaan on Turku. VIFK isännöi Kettupaitoja jo kertaalleen keväämmällä. Tuolloin JJK oli murskaava vieras ja pisteet lähtivät Keski-Suomeen 0-4-lukemin – ja paikkoja oli isonumeroisempaankin voittoon. Etenkin Mikko Manninen oli vaasalaisille vaikea pideltävä: kaksi maalia iskenyt laitamies oli lähellä iskeä hattutempun. Muista maaleista vastasivat Antto…

  • Puolen kauden kausikortit nyt myynnissä

    Puolen kauden kausikortit nyt myynnissä

    Kuluvan kauden kotiotteluiden osalta ollaan puolivälissä – sen kunniaksi laitoimme kausikorttien hinnat uusiksi! Omista kasvateista koottu joukkue taistelee Ykkösen kärkipäässä ja etenkin Jyväskylässä pelipäivä todellakin on juhlapäivä, sillä JJK on ollut kotikentällään voittamaton. Juhlapäiviä on takana seitsemän ja jäljellä vielä toiset seitsemän ja noihin otteluihin voit lunastaa nyt itsellesi kausikortin höylättyyn hintaan: pääkatsomokortti 80 euroa…

  • Elenian Kuukauden juniori kesäkuussa: Eino Linna

    Elenian Kuukauden juniori kesäkuussa: Eino Linna

    Lauantaina Harjulla nähtiin jälleen hienoja hetkiä jo ennen ottelun alkua. JJK yhdessä Elenian kanssa palkitsee koko kauden ajan Kuukauden juniorin Kettuperheen mittavasta junnukatraasta. Kesäkuun osalta palkinto meni JJK-05-ikäkausijoukkueen Eino Linnalle. Palkintoa olivat jakamassa Elenian Tarja Ahlsten sekä edutusjoukkueen Severi Vielma. Perustelut Einon valinnalle: ”Eino on liittynyt JJK -05 ikäkausijoukkueeseen noin puolitoista vuotta sitten. Liinatukkainen pikkuväkkärä…

  • Jälleen voitto sarjakärjestä: PS Kemi nurin komeasti 3-1-lukemin

    Jälleen voitto sarjakärjestä: PS Kemi nurin komeasti 3-1-lukemin

    JJK jatkoi vahvoja esityksiä kotikentällään kaatamalla sarjakärjen jo kolmatta kertaa kuluvalle kaudelle. JJK:n maalit tehtailivat Antto Hilska, Robert Taylor ja Jasin Abahassine, vieraiden ainokaisen iski Felix Gustavsson kulmapotkusta. JJK aloitti ottelun terävästi ja Aleksis Lehtoselle aukeni parikin paikkaa jo aivan alkuminuuteilla. PS Kemin maali säilyi kuitenkin vielä koskemattomana. Kotijoukkue hallitsi kuitenkin ottelun alkua ja saikin…

  • Lauantainen kärkikamppailu: JJK – PS Kemi klo 16

    Lauantainen kärkikamppailu: JJK – PS Kemi klo 16

    PS Kemi tulee testaamaan Kettupaitojen kovan kotikunnon lauantaina jo klo 16 alkavassa ottelussa. JJK ei ole hävinnyt kuluvalla kaudella kotikentällään vielä kertaakaan. Nyt vastaan asettuu tiukka haaste, sillä vahvasti läpi koko alkukauden porskuttanut PS Kemi on sarjan kärkijoukkueena ja hamuaa nyt vuorostaan täysiä pisteitä kettujen kotiluolasta. Sama asetelma on ollut aiemminkin kauden aikana, sillä JJK…

  • Karvas tasapeli Tammisaaressa EIF:n vieraana

    Karvas tasapeli Tammisaaressa EIF:n vieraana

    JJK joutui tyytymään tasapeliin Tammisaaressa EIF:n vieraana. Tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen JJK meni vajaan tunnin kohdalla johtoon Aleksis Lehtosen maalilla. Kotijoukkue tuli kuitenkin tasoihin kysymyksiä herättäneellä rangaistuspotkulla ja lopulta pisteet jaettiinkin 1-1-tuloksella. JJK:n seuraava ottelu on vuorossa jo tulevana lauantaina 11.7. klo 16:00, kun PS Kemi saapuu Harjulle Kettupaitojen vieraaksi, tervetuloa! [tagline_box backgroundcolor=”” shadow=”no” shadowopacity=”0.1″…

  • Lauantaina PS Kemi: Pelipaitapäivä & Kettukirppis

    Lauantaina PS Kemi: Pelipaitapäivä & Kettukirppis

    Pue pelipaita päällesi ja saat ottelulahjakortin! Lauantaina 11.7. JJK – PS Kemi ottelun yhteydessä vietetään pelipaitapäivää; saavu Harjulle pelipaita päälläsi tai osta omasi kettukirppikseltä! Kannustamme vetämään päälle futispaidan, mutta pääasia on että päältäsi pelipaita löytyy, lajirajoista riippumatta. Tarjoamme aurinkokatsomolahjakortin kaikille pelipaidan päällensä pukeneille katsojille, jotta pääset tunnustamaan väriä Harjulle uudelleen kuluvan kauden aikana! Ainutlaatuiset peliasut…