Ratkaisivatko Kettupojat mysteerihuoneen salaisuuden?

23.07.2015

 

mysteeri_aivopahkina_heinakuu_2015_1

Aram, Jasin, Antto & Teemu odottavat pääsyään mysteerihuoneeseen

Sateisena keskiviikkoiltapäivänä aamutreenien jälkeen neljä Kettupelaajaa pääsivät jumppaamaan vielä aivonystyröitään Mysteeri Jyväskylän -pulmahuoneeseen. Mysteerihuoneita on tällä hetkellä kaksi, yksi Jyväskylässä ja toinen Kuopiossa. Jyväskylän mysteerihuoneen tarkoituksena on selvittää erilaisia koodeja sekä tehtäviä, jotka vaativat nokkeluutta, luovuutta sekä tiivistä tiimityöskentelyä. Ratkaisun selvittämiseen ja huoneesta ulospääsemiseen on aikaa yksi tunti.

Ennen lukittuun huoneeseen astumistaan Teemu Vaarakallio, Antto Hilska, Jasin Abahassine sekä Aram Hasanzada kertoivat jännittävänsä tulevaa mysteerikokemusta. Kuitenkin pojat arvelivat selviävänsä hyvin paineen alla, vaikka pelikellon minuutit näkyvätkin huoneessa. Ohjeiden annon jälkeen Kettupojat uskoivat ratkaisevansa huoneen mysteerin 35 minuutin sisällä, mutta tulevansa huoneesta ulos vasta juuri ennen tunnin täyttymistä Aramin herättyä päiväunilta.

mysteeri_aivopahkina_heinakuu_2015_2

Kettupojat ohjattiin lukittuun huoneeseen salaperäisesti silmät peitettyinä

Oven sulkeutuessa Ketuilla oli välittömästi monta rautaa tulessa ja pelikentiltäkin tuttu kommunikointi alkoi aktiivisesti. Roolit muotoutuivat ryhmän sisällä itsestään ja pulmia ratkaistiin yhtenä joukkona, esimerkiksi ensimmäinen koodilukko olikin avattuna ajassa 48:23. Mysteerin ratkaisun edetessä Kettujäsenille jaettiin muun muassa MacGyver-pisteitä, älykkyyspisteitä sekä erityisiä peliin liittyviä rohkeuspisteitä.

jjk_mysteeri_screenshot_heinakuu_2015

Mysteeripelejä voi pelata kaveriporukalla, kumppanin tai perheen kanssa, työporukalla sekä vaikkapa polttariseurueessa. Pelin ikärajana pidetään 18 vuotta, mutta myös tätä nuoremmat saavat osallistua täysi-ikäisen seurassa. Jyväskylään avataan toinen mysteerihuone syyskuun aikana, jolloin Kettuperhe aikoo olla ensimmäisten joukossa uuden mysteerin ratkaisemisessa!

mysteeri_aivopahkina_heinakuu_2015_3

Kettupojat kiittävät Mysteeri-kokemuksesta ja suosittelevatkin kaikkia kokeilemaan ongelmanratkaisutaitojaan, sillä mysteerin ratkaisu ja lukitusta huoneesta ulospääseminen tunnissa ei ollutkaan mikään helppo tehtävä! Jasin, Aram, Teemu ja Antto haastavatkin muut tiimit lyömään heidän aikansa 56:33. Joukkueen sisällä he heittävät leikkimielisen haasteen Kettulauman kokeneemmalle kaartille, johon pojat nimesivät valmentajakaksikon Pasoja & Luhta lisäksi joukkueenjohtaja Tapani Korhosen ja Mikko Mannisen!

Ota selvää Mysteerin alkuperästä: www.mysteeri.com ja varaa oma Mysteeri-aikasi!

Katso myös viimeisimmät Mysteeri-uutiset Facebookista & Instagramista.