Roope Ervasti ja Altin Pllana Kettupaitaan – Vili Ervasti täydentää veljeskolmikon

19.01.2021

JJK saa kaksi paluumuuttajaa naapuriseura FC Blackbirdin riveistä, kun mustavalkoisessa raitapaidassa Kolmosessa viime kaudella pelanneet JJK:n kasvatit Roope Ervasti ja Altin Pllana palaavat Kettupaitaan. Omista nuorista sopimuspelaajaksi nouseva Vili Ervasti puolestaan täydentää JJK:ssa pelaavien Ervastien veljeskolmikon.

Vuonna 1997 syntynyt JJK:n oma kasvatti Roope Ervasti tekee paluun Kettupaitaan kolmen muualla vietetyn kauden jälkeen. JJK:ssa koko pelaajapolun läpi kolunnut Ervasti kuului A-juniori-ikäisenä edustusjoukkueen harjoitusrinkiin ja pelasi keväällä 2018 Ykkösen kauteen valmistautuvan edustuksen mukana myös Suomen Cupissa, mutta varsinaisen sarjakauden alkaessa hän päätyi kuitenkin lopulta Kakkosessa pelanneen FC Vaajakosken riveihin.

Opiskelupaikka vei Ervastin hetkellisesti myös Ouluun syksyllä 2019, mutta etäopiskeluun siirtyminen viime keväänä toi puolustajan jälleen takaisin Jyväskylään ja tällä kertaa FC Blackbirdin paitaan Kolmoseen. Nyt on kuitenkin tullut jälleen aika palata kirjaimellisesti kotiin kettuperheeseen, sillä Roopen kaksi nuorempaa veljeä pelaavat niinikään Kettupaidassa ja isä Oskari Ervasti on toiminut JJK:n edustusjoukkueen joukkuelääkärinä jo yli kymmenen vuoden ajan. Laitapakkina pääasiassa operoiva Ervasti odottaa paluuta innolla:

– Tavoitteena joukkueen suhteen on pelata hyvä kausi niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin ja jos ne tavoitteet saavutetaan niin silloin omakin kausi on onnistunut. Hyvillä mielin palaan Kettupaitaan, joukkueessa on paljon tuttuja omilta juniorivuosilta sekä tietysti puolet omasta perheestä, Ervasti myhäilee.

Ervasti pelasi kaudella 2017 Kettupaidassa A-nuorten SM-sarjan ja Miesten Kakkosen pelejä

Toinen paluumuuttaja, 19-vuotias Altin Pllana on Ervastin tapaan oma kasvatti, joka tekee paluun Kettupaitaan neljän kauden jälkeen. Pllana on pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja/laitahyökkääjä ja on pelannut viimeiset kaksi kautta FC Blackbirdin miehistössä Kolmosen kärjessä. Kaudella 2020 Pllana pelasi yhtä lukuun ottamatta kaikissa otteluissa ja viimeisteli niissä yhden maalin. Vuonna 2001 syntyneen Pllanan vahvuuksiin kuuluvat omin sanoin pelisilmän lisäksi hyvä potku sekä harhautukset. Tulevalla kaudella vielä A-juniori-ikäisellä Pllanalla on mahdollisuus ottaa askel eteenpäin urallaan ja katsoa ensimmäistä kertaa mihin rahkeet riittävät Miesten Kakkosen tasolla.

– Palaan JJK:hon tosi hyvillä fiiliksillä! Odotan, että pääsen pelaamaan kovia pelejä ja auttamaan joukkuetta kohti tavoitteita, Pllana ennakoi tulevaa kautta.

Pllana raitapaidassa Jyväskylän derbyssä Harjulla kesällä 2019 (kuva: Mari Nokelainen)

Vuonna 2003 syntynyt Vili Ervasti liittyy kaksivuotisella sopimuksellaan vanhempien veljiensä Roopen ja Rasmuksen rinnalle sopimuspelaajien joukkoon täydentäen Ervastien veljeskolmikon. Vili viihtyy parhaiten kentällä joko keskikentän keskustassa tai topparin tontilla ja on pelannut koko uransa Kettupaidassa. Viime kaudella B-nuorten pelejä ja Miesten Nelosta pelanneen 17-vuotiaan Vilin vahvuuksia ovat omien sanojensa mukaan pitkät syötöt ja pelin lukeminen.

JJK:n rakentaa aiempaa laajempaa pelaajarinkiä, sillä seuralla on Kakkosen lisäksi sarjapaikka tänä vuonna myös Miesten Kolmosessa. Kaikki julkaistut pelaajasopimukset (21) näet alta ja lisää sopimusuutisia on luvassa vielä tällä viikolla.

Vili Ervasti (kuvassa vasemmalla) täydentää Ervastien veljeskolmikon

JJK:n pelaajasopimukset 2021:

Artimo Matti (MV)

Björn Jaakko

Ciriaco Eduard

Ervasti Rasmus

Ervasti Roope

Ervasti Vili

Kauppinen Niklas

Kivelä Nico

Korhonen Konsta

Korhonen Teemu

Madetoja Joonas

Manninen Mikko

Nevala Niklas

Nzeza Maxime

Paananen Lauri

Partanen Aleksi (MV)

Pasanen Joel

Pllana Altin

Saastamoinen Robin

Stier Veeti

Österlund Tatu (MV)