Madetoja jatkaa – lisää sopimuksia omille nuorille

15.01.2021

kuva: Ville Koskiniemi

Kettuleirissä on solmittu vuoden vaihteessa jälleen tukku sopimuksia, joista ensimmäisinä julkaisuvuorossa ovat jatkosopimuksen tehnyt Joonas Madetoja sekä Nico Kivelä ja Niklas Nevala, jotka nousevat omista nuorista ensimmäistä kertaa sopimuspelaajien joukkoon.

24-vuotias Piikkiön Palloseuran (PiPS) ja turkulaisen TPS:n kasvatti Joonas Madetoja siirtyi JJK:hon kesken kauden 2019 Kakkosessa pelanneesta KaaPo:sta ja pelasi itsensä nopeasti avauskokoonpanoon. Kausi 2020 oli Madetojalle ensimmäinen kokonainen kausi Kettupaidassa, mutta otteluita kertyi alkukaudesta kärsityn loukkaantumisen vuoksi lopulta vain kymmenen.

Madetoja aloitti kauden vakuuttavasti ja pääsi heti maalin makuunkin avauskierroksella VIFK:n vieraana aiheuttaen vaasalaispuolustukselle harmaita hiuksia vasemman laidan nousuillaan. Loukkaantumishuolet pakottivat kuitenkin miehen pian katsomon puolelle ja vammasta kuntouduttuaan Madetoja joutui pelaamaan itselleen vieraammassa roolissa paikaten puolestaan vasemman laitapakin tontilta loukkaantumisen vuoksi puuttunutta Jonne Porkkaa. Porkan palattua omalle tontilleen pääsi Madetoja taas esittelemään omia vahvuuksiaan hyökkäyspäässä ja rakentelemaan vaarallisia hyökkäyksiä toisensa perään vasemman laidan kautta. Madetojan kauden toinen maali syntyi FCV:n verkkoon Jyväskylän herruuden ratkaisseessa derbyssä syyskuussa.

– Kausi 2020 meni omalta osaltani alussa vähän pilalle ensimmäisessä ottelussa kärsityn loukkaantumisen vuoksi ja kuntoon päästyäni meni muutama peli, että pääsi ns. pelirytmiin kiinni. Kauden aikana näkyi, että pystyimme pelaamaan parhaimmillaan hyvää futista, mutta tason ylläpitäminen pelistä toiseen jäi vielä kehityskohteeksi tälle tulevalle kaudelle. Ensi kaudelta odotankin, että pystymme pitämään pelin tason koko ajan lähellä meidän omaa parasta. Sitä kautta saadaan myös tuloksiin tasaisuutta ja otetaan voittoja enemmän, Madetoja toivoo.

Liikunnan Riemussa Futsal Liigaakin pelaava Madetoja aloittaa kolmannen kautensa Kettupaidassa

Kivelälle ja Nevalalle kaksivuotiset sopimukset

JJK on solminut kaksivuotiset sopimukset 2003 syntyneiden Nico Kivelän ja Niklas Nevalan kanssa. Kaksikko pelasi kaudella 2020 JJK:n U17 joukkueessa ja nousee nyt ensimmäistä kertaa sopimuspelaajien joukkoon. Laitapakin paikalla parhaiten viihtyvä Kivelä aloitti jalkapallon aikanaan JJK:n kortteliliigassa, mutta pelasi useita vuosia paikallisvastustaja Komeettojen riveissä ennen paluutaan takaisin Kettupaitaan kaudelle 2020. Tampereen Ilveksessä aloittanut Nevala siirtyi puolestaan JJK:hon jo vuonna 2011. Myös Nevala on pelipaikaltaan laitapakki.

Nico Kivelä, s. 2003
Pelipaikka: laitapakki
Vahvuudet omin sanoin: fyysisyys
Aiemmat seurat ennen JJK:ta: Komeetat

Niklas Nevala, s. 2003
Pelipaikka: laitapakki
Vahvuudet omin sanoin: pelin luonti
Aiemmat seurat ennen JJK:ta: Ilves

Vastustajat lakoavat laitapakin tontilla viihtyvän Kivelän käsittelyssä (kuva: Hesti.fi / H.Stier)

JJK:n kilpakausi starttaamassa pian – sarjapaikat Kakkosessa ja Kolmosessa

JJK:lla on kaudella 2021 sarjapaikka Miesten Kakkosen lisäksi viime kaudesta poiketen myös Kolmosessa, joten kettuleirissä kasataan tänä vuonna aiempaa laajempaa pelaajarinkiä. Kilpakausi alkaakin jo pian, sillä JJK osallistuu Suomen Cupiin parin vuoden tauon jälkeen ja ensimmäinen ottelu pelataan 9.2. mennessä myöhemmin selviävää vastustajaa vastaan.

Myös useita harjoitusotteluita on sovittu alustavasti keväälle, mutta päivämäärien osalta lukkoon on toistaiseksi lyöty vasta 20.3. ja 27.3. Mikkelissä pelattavat ottelut MiPK:a ja MP:tä vastaan. Harjoitusotteluiden lopullisen ajankohdan sanelevat saatavilla olevien kenttävuorojen lisäksi sekä koronatilanne että Suomen Cupin eteneminen. JJK:n U17 -nuoret ovat puolestaan parhaillaan valmistautumassa helmikuussa käynnistyviin B-poikien SM-karsintoihin.

JJK:n kaikki julkaistut pelaajasopimukset näet alta ja lisää sopimusuutisia on luvassa jälleen ensi viikolla.

JJK:n pelaajasopimukset 2021:

Artimo Matti (MV)

Björn Jaakko

Ciriaco Eduard

Ervasti Rasmus

Kauppinen Niklas

Kivelä Nico

Korhonen Konsta

Korhonen Teemu

Madetoja Joonas

Manninen Mikko

Nevala Niklas

Nzeza Maxime

Paananen Lauri

Partanen Aleksi (MV)

Pasanen Joel

Saastamoinen Robin

Stier Veeti

Österlund Tatu (MV)