Ensimmäinen kotiottelu: JJK – ToU keskiviikkona 15.5. klo 19, Viitaniemi

15.05.2019

JJK aloittaa kotiottelunsa Viitaniemessä keskiviikkona, kun vastaan asettuu Toivalan Urheilijat. Ottelu alkaa klo 19.

JJK:n Kolmosen kausi pääsi vihdoin vauhtiin viime perjantaina, kun Kettupaidat hakivat 1-3-vierasvoiton LehPa:n kotiareenalta. Tuolloin tehomiehenä toimi kaksi maalia iskenyt Leevi Kemppainen. Nyt on aika saada kausi käyntiin myös kotiotteluiden osalta!

Vieraaksi saapuva ToU on ehtinyt pelata jo kolme ottelua ja käynyt Jyväskylässäkin jo kertaalleen, kun FC Blackbird otti Viitaniemessä vieraistaan 2-0-voiton. Jyväkyläläisistä JPS taas haki avauskierroksella täydet pisteet Toivalasta, mutta myös ToU on ehtinyt avata voittotilinsä kaadettuaan edelliskierroksella PAVE:n kotikentällään.

Kotiavauksen poikkeusjärjestelyt

JJK pelaa kotipelinsä pääosin Harjun stadionilla, mutta ensimmäinen kotiottelu pelataan poikkeuksellisesti Viitaniemessä.

Viitaniemen kentän yhteydessä on juuri aloiteltu katsomon ja huoltotilojen remonttia, eivätkä stadionin äänentoisto ja valot sen vuoksi ole käytettävissä keskiviikkoillan ottelussa.

Kausikortit noudettavissa portilta

Sisäänkäynti tapahtuu Kisakadun puoleiselta pääportilta. Portit aukeavat ja lipunmyynti alkaa klo 18:30. Kentän yhteydessä on jonkin verran parkkitilaa ja myös läheisten oppilaitosten parkkipaikoilla on joitain vapaasti käytettävissä olevia paikkoja. Muistathan huolehtia sääntöjen mukaisesta pysäköinnistä!

Kaikista kausikortin talven aikana ostaneista on portilla nimilista eli oman kausikorttinsa saa lunastettua omalla nimellään oli sitten hankkinut sen lähiaikoina Kolmoseen tai jo aiemmin talvella Kakkosta ajatellen. Mikäli et kuitenkaan ehdi kotiavaukseen, odottelee kausikortti lipunmyynnin yhteydessä myös tulevissa kotiotteluissa.

Pääsylipun hinta on 5 € ja kaksi opiskelijaa pääsee kotiavaukseen yhden hinnalla.

(Myöhemmin Harjulla pelattaviin otteluihin pääsylipun hinta on 10 €, alennusryhmille 5€. Lippuhinnasto kokonaisuudessaan täällä.)

Myös kausikortteja on myynnissä portilla. Kausikortin hinta on 50 €  (lisää kausikorteista täältä). Fox Cardeja ei tänä vuonna jaeta, vaan kaikki 16-vuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät otteluihin ilmaiseksi.

Tervetuloa JJK:n kauden 2019 kotiavaukseen!

 

JJK - ToU

Pelipaikka: Viitaniemi

3. kierros, Itä-/Keski-Suomen Kolmonen