B17: Kaviourasta pisteet

01.09.2014

B-nuoret menettivät edellisissä peleissä pisteitä sarjanousijoille, joka ei ollut suunnitelmissa. Vaasassa oli tarkoitus näyttää sitä intohimoa minkä vuoksi jalkapalloa pelataan. Ei tuloksen vaan futiksen takia.

Riihimäki
Haarala
Tiilikka
Nissinen
Rautamies
Tammelin
Porkka
Ala-Porkkunen
Kinnunen
Keskinen
Kovaqi

Ottelu alkoi kovalla sykkeella molemmilla joukkueilla, molemmat tahtoivat matsista 3 pistettä. JJK alkoi painamaan peliä heti alusta hyvällä sykkeellä ja palkinto tuli hieman yllättäen kun MiKko Ala-Porkkunen laukoi tempokuljetuksen päätteeksi 25 metristä takatolpan kautta pommin sisään.
Ottelu jatkui VIFK:n puolustustaistelulla, mitään pahempia kolhuja ei tullut, mutta tuomaroinnin linjattomuus aiheutti ihmetystä molemmissa joukkueissa.
Ketuilla oli muutamaankin otteeseen mahdollisuus lisätä johtoaan, mutta ei aivan onnistuttu viimeistelyssä ja kylmäpäisyydessä boksissa. Vaasa ei oikeastaan maalipaikoille ensimmäisellä jaksolla päässyt.

Toinen jakso alkoi ensimmäisen kaltaisesti. Ketut painoi ja jo 3′ minuutin pelin jälkeen oikealaitapuolustaja Joona Rautamies nousi päätyrajalle asti, josta keskitti takaviistoon. Janin viedessä huomion itseensä, pääsi Genc viimeistelemään rauhassa 2-0. Molemmat joukkueet jatkoivat omaa hyvää aggressiivista peliään. Puolivälissä toistajaksoa VIFK:lla oli oma etsikkoaikansa tehdä kavennus, mutta kun se ei onnistunut niin JJK vei hyvällä ilmeellä pisteet Jyväskylään.

Seuraavan kierroksen ottelu pelataan poikkeuksellisesti Hippoksen nurmella 13:45 ja vastaan asettuu FC Lynx, Rovaniemi. Tervetuloa!

B17: VIFK - JJK 0 - 2 (0 - 1)

0 - 1 04' Mikko Ala-Porkkunen JJK
0 - 2 43' Genc Kovaqi JJK

Vaihdossa:
Myllymäki Teemu
Mikael Luostarinen (61' Ala-Porkkunen)
Jesse Kopakkala (70' Kovaqi)