Otsikko ei tarkoita että Seinäjoella on ”aakeeta laakeeta” vaan A-nuorten SM-sarjan ottelu SJK – JJK oli kohtalaisen tasainen ottelu tapahtumiltaan. Maalit, ulosajot ja maalitilanteet menivät osimoilleen tasan. Joukkueet olivat menettäneet mahdollisuudet mitaleihin ennen tätä kierrosta, niinpä ottelusta oli lupa odottaa vapautunutta pelaamista ja hyvää ottelutapahtumaa. Prunttimäen nurmikenttä oli ihan hyvässä kunnossa, joten kenttäolosuhteitakaan ei voinut millään tavalla moittia. Pelaajapuolella oli mielenkiintoista odottaa miten JJK:n aloitukseen hyvien kolmosdivisioonan reservipelien perusteella nostetut pelaajat onnistuvat A-nuorten SM-sarjassa.

Ikäheimo
Hanslian F
Karimäki
Kovaqi A
Hokkanen
Tamminen
Manninen
Lohi
Koppelomäki
Järvinen
Peltonen

Ottelun alussa SJK loi paremmat tilanteet ja olisi voinut tehdä avausmaalin. Jakson edetessä JJK sai myös hyviä hyökkäyksiä, kun viimeistelyssä ei kumpikaan joukkue onnistunut niin ensimmäinen jakso päättyi taphtumiin nähden oikeutetusti tasalukemiin 0 – 0.
Aivan toisen jakson alussa oli taas huono jakso JJK:lta, pelaajilla oli turhan kiire hakea ratkaisusyöttöjä ja niinpä SJK katkoi välillä kovin helposti JJK:n pelinrakentelun. Sitten kun taas maltettiin niin alkoi tapahtumaan. Noin vartin pelin jälkeen Aatu Manninen syöksyi boxiin, sai Oskari Peltoselta hyvän syötön jonka jatkoi Toni Järviselle. Toni kiitti ja siirsi pallon tyhjään maaliin. Tähän asti peli oli normaalia reilua pelaamista, mutta ottiko JJK:n johtomaali hermoille vai mikä tuli kun pari minuuttia tästä SJK:n pelaaja otti vapaapotkuvihellyksen jälkeen vauhdit ja kävi lyömässä JJK:n pelaajaa. Erotuomarin tulkinta: vain varoitus, koska lyönti ei osunut päähän (Jose Mourinhoa lainaten: Porque, Porque, Porque eli portugaliksi Miksi, Miksi, Miksi?)!!!
Yksipuolisen iskujenvaihdon jälkeen peliä pelattiin tasaisissa merkeissä keskialueella, välissä tuomari antoi varoitukset Aatulle ja Fabian Hanslianille.

Ote tuntui olevan hienokseltaan vierasjoukkueella, viimeisen vartin aluksi Toni oli taas vauhdissa laidallaan ja menossa ohi SJK:n puolustajasta. Puolustaja kaatoi kuitenkin Tonin ja siihen taklaukseen päättyi todennäköisesti Tonin pelit tältä kesältä – seurauksena polvivamma, jonka vakavuus selviää lähipäivinä. Taklaus ei ollut varoituksen arvoinen, vaan normaali pelitilanne joista yleensä noustaan saman tien ylös, tällä kertaa oli Tonilla huonoa tuuria. Jälkitilanteesta SJK:n kaveri sai sitten varoituksen kun potkaisi pallolla maassa kieriskellyttä Tonia. Muutama minuutti myöhemmin sama pelaaja räväytti rumemman taklauksen ja lähti toisella keltaisella ulos kentältä. Ulosajon jälkeinen kymmenen minuuttia ei ollut enää hyvää jalkapalloa, JJK:lla oli mahdollisuus pitää ylivoimalla palloa mutta se ei täysin onnistunut. Maalinkin olisi voinut käydä tekemässä, mutta ei maistunut, pöytäkirjamerkintöjä tuli kun Arttu Hokkanen sai myöhästyneestä taklauksesta varoituksen ja peliajan jo täyttyessä Fabianille annettiin toinen varoitus (Porque jne…) ja ulosajo. Ottelun huipennukseksi, viimeisestä tilanteesta SJK iski tasoituksen: kulmapotkun jälkitilanteessa pallo jäi pyörimään maalin edustalle ja pomppi lopulta maaliin.
Lopputuloksena tasapeli joka maistui tappiolle. Pelaajat pelasivat 80 minuuttia kuten oli sovittu, yhden pelaajan ylivoimalla ei pelattu hyvin. JJK:n ottelut jatkuvat kotiottelulla 6.9. klo 15.00 Hippoksella, vastustajanamme silloin KäPa.

JK

A19: SJK - JJK 1 - 1 (0 - 0)

0 - 1 59' Toni Järvinen JJK
1 - 1 90'+3' Ardian Kovaqi oma maali SJK

Vaihdossa:
Valtteri Pajari
Jan Rytilahti (81' Järvinen)
Joel Hakkarainen (75' Lohi)
Antti Varis