2014-09-01_0023

Harjulla nähtiin maanantai-iltana varsin samankaltainen ottelu kuin aiemmalla HIFK:n vierailullakin: helsinkiläiset olivat maalipaikoissaan musertavan tehokkaita ja veivät pisteet 0-4-lukemin. Maalinteossa onnistuivat Kalle Sotka, Tuomas Mustonen sekä Antonio Inutile kahdesti.

JJK aloitti ottelun terävästi ja sai alkuminuuttien aikana hamuiltua hyökkäyksillään Mika Johanssonin vartioimaa HIFK-maalia. Maaliin hyökkäykset eivät kuitenkaan johtaneet – ja sitten oliki vieraiden vuoro iskeä. Kuten edellisessäkin kotiottelussa, HIFK:n ärhäkät hyökkäykset tuottivat Kettupaidoille ongelmia. Avausmaali nähtiinkin jo yhdeksännellä minuutilla, kun Kalle Sotkalle aukeni tilaa keskeltä ja mies niittasi tolpan kautta vierasjoukkueen 0-1-johtoon.

HIFK jatkoi painostustaan maalin jälkeenkin, mutta JJK-puolustus kesti ja vähitellen Kettupaidat saivat jälleen omaa hyökkäystäänkin käyntiin. Puoliajan viimeisen vartin aikana mentiin kentällä vauhdikkaasti päästä päähän. Puolen tunnin kohdalla Mikko Manninen pääsi vetopaikkaan, mutta HIFK:n puolustusmuuri blokkasi vedon. JJK sai myös muutamia kulmapotkuja, muttei onnistunut niitä hyödyntämään tasoitukseksi.

Jakson loppua kohti mentäessä Johanssonkin joutui torjuntatöihin hoidelleessaan vastaantuloillaan parikin JJK:n rakentelemaan paikkaa. Jälleen kuitenkin HIFK rankaisi heti JJK:n siihen asti parhaiden paikkojen jälkeen: 40. minuutilla Antonio Inutilelle pelattiin pallo keskelle JJK-puolustusta kuudentoista rajalla ja myös Inutile laittoi pallon takatolpan kautta sisään.

JJK sai vielä hyvän kavennuspaikan ennen taukoa: Manninen lähetti pitkän pallon kohti toppareiden väliin kirmannutta Aleksis Lehtosta ja Lehtonen yritti nostaa pallon yli maaliltaan vastaan tulleen Johanssonin – Kettupaitojen pettymykseksi nosto kolahti kuitenkin yläriman kautta takaisin peliin ja HIFK-puolustus pääsi purkamaan tilanteen.

2014-09-01_0028

Toisen puoliajan shokkialku

Toinen puoliaika sai kotijoukkueen kannalta synkimmän mahdollisen alun – vain reilu minuutti oli takana, kun Inutile viritteli JJK-boksissa lennokkaan volleyn ja pallo painui epäonnisen kimmokkeen kautta jo kolmatta kertaa isäntien maalin perukoille.

Heti perään sai puolestaan JJK huippupaikan kavennukseen, kun Manniselle aukeni vetopaikka aivan etutolpalta – Manun veto meni kuitenkin hiuksenhienosti tolpan väärälle puolelle.

Toista puoliaikaa oli takana kymmenisen minuuttia, kun HIFK:n päädyssä nähtiin kotiyleisöä kuohuttanut tilanne: Antto Hilska sai kovan iskun jaloilleen, mutta tilanteesta seurasi kuitenkin vai vapaapotku kotijoukkueelle.

Ottelun ensimmäinen varoitus nähtiin lopulta vartti ennen loppua, kun Janne Korhonen kaatoi vaihdosta kentälle tulleen Jonathan Karlssonin ja päätuomari Pete Pokkinen palkitsi Korhosen keltasella kortilla ja vihelsi pallon pilkulle. Pallon taakse asettui Eero Peltonen – jonka matalan vedon Korhonen komeasti torjui!

2014-09-01_0021

Ilo oli lopulta lyhytaikainen, sillä muutaman minuutin päästä nähtiin pelin neljäs – ja komein – maali. HIFK riepotteli napakoilla syötöillä koko JJK:n pakan hajalle ja lopulta Tuomas Mustonen sai laittaa takatolpalta pallon tyhjään maaliin.

Viimeisen kymmenminuuttisen aikana JJK kävi vielä kertaalleen lähellä maalintekoa. Vaihdosta kentälle toiseen Ykkösen otteluunsa tulleen Jarkko Kosusen jatko kulmapotkusta kolahti tolppaan, eivätkä Kettupaidat maalipuita lähemmäs maalintekoa päässeet.

Loppuminuuttien aikana iloisempana asiana nähtiin vielä debyytti, kun Teemu Vaarakallio tuli loppuhetkiksi luutimaan isäntien puolustukseen. Muuta mainittavaa ei enää ehtinyt tapahtua ja niin tämäkin kohtaaminen päättyi helsinkiläisten selkeään voittoon.

Ottelut jatkuvat jo tulevana perjantaina, kun JJK matkaa Ouluun tavoitteenaan palata voittojen tielle AC Oulun kustannuksella.

JJK - HIFK 0-4 (0-2)

Maalit:

0-1 9' Kalle Sotka

0-2 40' Antonio Inutile

0-3 46' Inutile

0-4 79' Tuomas Mustonen

 

JJK:n kokoonpano: Korhonen (v); Hanslian, Itkonen, Tapaninen, Velija (86' Vaarakallio); Järvinen (78' Leppänen), Kuhmonen (64' Kosunen), Taylor, Manninen; Hilska, Lehtonen.

 

Vaihdossa: Ikäheimo (mv), Vaarakallio (86'), Leppänen (78'), Hasanzada, Kosunen (64').

 

Veikkauspörssin 1x2-pelaajat:

1. Antonio Inutile 2. Janne Korhonen 3. Kalle Sotka

Yleisöä: 2055