Arttu Leivoselle pitkä sopimus – Eero Korhonen jatkaa JJK:ssa

26.02.2021

Arttu Leivonen Suomen paidassa viime syksynä Seinäjoella (Kuva: Olli-Matti Matihalti)

JJK-leiristä kuuluu jälleen sopimusuutisia: vuonna 2005 syntynyt maajoukkuehyökkääjä Arttu Leivonen on solminut kolmivuotisen sopimuksen seuran kanssa ja viime kaudella JJK/2 joukkueessa pelannut puolustaja Eero Korhonen jatkaa Kettupaidassa myös tällä kaudella.

JJK on kiinnittänyt oman huippulupaavan kasvattinsa Arttu Leivosen kauden 2023 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Leivonen on pelannut Kettupaidassa 6-vuotiaasta saakka, mutta edusti alkuvuosina myös Muuramen Yritystä. Pitkänhuiskea hyökkääjä kertoo omiksi vahvuuksikseen 1v1 tilanteessa haastamisen pallon kanssa sekä nopeuden ja maalinteon. Viime kaudella 15-vuotias Leivonen vei P15 Liiga Pohjoisen maalikuninkuuden ja pelasi isoja minuutteja oman ikäisiään vanhemmassa ikäluokassa JJK:n B-nuorten Ykkösessä. Leivonen pääsi myös haistelemaan vauhtia miesten sarjoissa JJK/2 joukkueen mukana Nelosessa.

– Tälle kaudelle suurimmat tavoitteet on B-nuorten SM-karsinnoista pääseminen itse SM-sarjaan. Toivon kuitenkin saavani peliaikaa myös miesten mukana ja onnistumisia sielläkin.

Vuonna 2005 syntynyt Leivonen kuuluu Suomen maajoukkuerinkiin ja toiveissa on päästä mukaan U17-ikäisten EM-karsintajoukkueeseen, kun karsinnat syksyllä starttaavat. Alle 17-vuotiaiden poikien EM-lopputurnaus järjestetään Slovakiassa kesällä 2022.

– Maajoukkueeseen kuuluminen ja Suomen paidassa pelaaminen on kyllä ollut todella upea ja unohtumaton kokemus. Tulevaisuudessa toivon tottakai lisää peliaikaa maajoukkueessa ja sitä kautta onnistumisia. Pitkän tähtäimen tavoitteena olisi päästä jossain vaiheessa pelaamaan ulkomaillekin, Leivonen kertoo tulevaisuuden tavoitteistaan.

Urheilijaperheestä tulevalla Leivosella on kilpaurheilu vahvasti verissään ja myös JyPK:ssä maalivahtina pelaava sisko Nanna on mukana maajoukkuetoiminnassa.

Eero on yksi kettuperheen monista Korhosista vaikkei olekaan virallista sukua Valtulle (Kuva: Jussi Reinilä)

Lisäystä kettujen puolustuspäähän tuo 19-vuotias Eero Korhonen, joka aloitti jalkapallouransa pääkaupunkiseudulla Helsingin Palloseuran (HPS) riveissä, mutta siirtyi Kettupaitaan jo 7-vuotiaana. Vuonna 2001 syntynyt, JJK:n koko juniorimyllyn läpi käynyt puolustaja viihtyy parhaiten laitapakin tontilla, mutta pelaa tarvittaessa myös topparina.

B-junioreissa Korhonen toimi joukkueensa kapteenina ja kaudella 2019 nuorukainen kuului edustusjoukkueen avausmiehistöön JJK:n pelatessa Kolmosessa. Viime kaudella puolustaja pelasi runkopelaajana isossa roolissa sarjanousua Kolmoseen tavoitelleessa JJK/2-joukkueessa tuoden Fabian Hanslianin ohella kokemusta ja johtajuutta muuten lähinnä B-ikäisistä koostuneeseen miehistöön. Tavoitteeksi asetettu sarjanousu hoidettiin kunnialla kotiin ja JJK/2 pelaakin kaudella 2021 Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa.

Kovana taistelijana tunnettu Korhonen laittaa itseään likoon säästelemättä ja kaksinkamppailuja kaihtamatta.

– Hyvillä mielin lähdetään kohti tulevaa, vaikka korona onkin tuonut jälleen haasteita kauteen valmistautumisessa. Töitä on kuitenkin saatu tehtyä ja harjoituksissa on ollut hyvä meno. Toivotaan, että kausi saadaan pelattua suunnitellusti, Korhonen toivoo.

Manu oli pitelemätön mies FCV:n puolustukselle viime kauden kotiotteluissa (Kuva: Jussi Reinilä)

Harjoituspeli FCV:tä vastaan ilman katsojia

JJK ja FCV kohtaavat perinteiseen tapaansa kauden alla harjoitusottelun merkeissä. Viime kaudella nähtiin odotettu kamppailu Jyväskylän herruudesta, kun JJK:n ja FCV:n edustusjoukkueet pelasivat vihdoin samalla sarjatasolla. Joukkueet kohtasivat kauden aikana kolmesti: ensin molemmat veivät omat kotiottelunsa yhden maalin turvin ja kolmannessa eli ratkaisevassa mittelössä Harjulla JJK oli parempi lukemin 3-1. Ottelun maaleista vastasivat Tuomas Koppelomäki, Joonas Madetoja sekä Rasmus Ervasti. Vierasjoukkueen ainokaisen iski Saku Leppänen, joka rokotti kasvattajaseuraansa suoraan vapaapotkusta.

FCV:n runko on pysynyt melko hyvin kasassa viime kauteen verrattuna ja vuoden verran edustusjoukkueen vetovastuussa ollut Sami Okkonen jatkaa joukkueen käskyttäjänä. Joukkueen viime kauden tehokkain maalintekijä oli Matias Sarlin seitsemällä osumallaan. FCV:llä on JJK:n tapaan takanaan talvelta vain kaksi ottelua: tammikuun harjoitusottelussa kaatui KeuPa lukemin 5-0 ja Suomen Cupissa tuli 4-0-tappio SJK Akatemian vieraana.

Ari Kosken luotsaama JJK putosi niinikään Cupista yhden ottelun jälkeen, mutta kukisti viime lauantaina käydyssä harjoitusottelussa Kakkosen A-lohkossa pelaavat Mikkelin Pallo-Kissat selvin 3-0-lukemin Robin Saastamoisen ja Maxime Nzezan osumilla. Ottelun raportti on luettavissa täällä.

Kamppailu on määrä käydä lauantaina Vehka1 -tekonurmella klo 13:30 alkaen. Koronatilanteesta johtuen Jyväskylän kaupungin omistamissa liikuntatiloissa ja ulkotiloissa järjestettävissä ottelu- ja kisatapahtumissa yleisön osallistuminen on kielletty kokonaan. JJK toivoo, että kaupungissa voimassa olevaa kieltoa noudatetaan eikä ottelua saavuta seuraamaan paikan päälle. Ottelun liveseuranta löytyy perinteisesti JJK:n Twitter -kanavalta.