-
·
JJK-VPS: Kiristä huolimatta pisteet lähtivät Vaasaan
VPS vei kahdella ensimmäisen puoliajan maalillaan pisteet mukanaan tiistai-iltana. Maalinteossa onnistui ensin 26. minuutilla Steven Morrissey ja 41. minuutilla Ville Koskimaa. JJK:n kavennuksen niittasi maalinedushässäkän päätteeksi maaliin VPS:n oma puolustaja, kun 62 minuuttia oli takana. JJK:lla oli toisella jaksolla silmässä hyvä kirivaihde – vielä lisäajan aivan viime sekunneilla VPS-vahti Janne Henriksson joutui esittämään huikean…
-

·
JJK-VPS: Waari: Jampan jamit
JJK:n lupaavasti alkusyksyn otteluissa rullannut peli ei lähtenyt käyntiin lauantaina ja joukkue taipui 3-0 tappioon Hongan vieraana. Avausmaalin merkitys oli jälleen suuri, sillä tasaisen alun jälkeen Honka iski ensimmäisestä maalipaikastaan ja sai sen jälkeen ottelun haltuunsa. JJK:lla on ollut suuria vaikeuksia ottelutaukojen jälkeisissä kamppailuissa ja sama trendi jatkui Honka-ottelussa. Tiistaina Kettupaidoilta voidaan odottaa edellisen…
-

·
JJK-VPS: Julkkistulosvetäjänä Pelastusarmeijan territoriojohtaja Dick Krommenhoek
JJK-VPS-ottelun Julkkistulosvetovieraana nähdään kansainvälistä, arvovaltaista jalkapallotietämystä, kun Pelastusarmeijan komentaja Dick Krommenhoek vierailee Jyväskylässä JJK:n ja Pelastusarmeijan yhteisen puoluekampanjan puitteissa. Pelastusarmeijan toiminnassa mukana olevat maat jaotellaan territorioihin ja Suomi kuuluu Viron kanssa samaan territorioon, jonka johtajana komentaja Krommenhoek toimii. Kiitosta Puoluekampanjalle JJK ja Pelastusarmeija järjestävät syksyn mittaan kuntavaalien alla kampanjan, jonka aikana…
-
·
JJK-VPS: van Gelderen vaatii taistelua
Veikkausliiga jatkuu maaottelutauon jälkeen JJK:n kotiotteluiden osalta tiistaina, kun Harjun ELY-stadionille saapuu vieraita Vaasasta. Tauon jälkeen palattiin tositoimiin viime lauantaina Espoossa ja tuloksena oli pettymys: Honka oli tyly isäntä ja piti pisteet 3-0-lukemin. Jussi Vasara rankaisi vieraitaan ensin vartin ja sitten toistamiseen puolen tunnin pelin jälkeen – eikä ensimmäisellä jaksolla juuri muita maalipaikkoja ollutkaan. –…
-

·
JJK-VPS: Ottelupäivän ohjelma – Kokoomus esittäytyy!
Veikkausliiga jatkuu jälleen tiistaina, kun JJK lähtee kirkastamaan kasvojaan Espoossa tulleen tappion jälkeen vaasalaisen VPS:n kustannuksella. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18:30 Harjun ELY-Stadionilla! Ennakkolippuja otteluun voi jälleen ostaa normaaleiden ennakkomyyntipisteiden (Intersport Tourula, Sepänaukion Kotipizza, Shaker, O’Malleys ja Memphis) ja Lippupalvelun lisäksi Kävelykadulta tänään maanantaina ja huomenna tiistaina. Kävelykadun ennakkolipunmyyntipiste on avoinna maanantaina kello…
-
·
Honka-JJK: Isännät olivat vahvempia
JJK taipui 3-0-tappioon Espoossa Hongan vieraana lauantaina. Honka pelasi vahvan ottelun käyttäen paikkansa tehokkaasti ja etenkin puolustus toimi mallikkaasti pitäen JJK:n pois maalipaikoilta. Jussi Vasara aloitti maalinteon vartin pelin jälkeen ja teki toisensa 28. minuutilla. Lum Rexhepi puski vapaapotkusta Hongan kolmannen maalin 73 minuutin kohdalla. Ensimmäinen puoliaika mentiin hienokseltaan Hongan hallinnassa, mutta kuitenkin suhteellisen…
-
·
Honka-JJK: Espooseen nälkäinen kettulauma
Kuluvan kauden Veikkausliigassa aloitellaan loppukiriä. Kun pelaamatta on yhdeksän kierrosta, on kaikki vielä avoinna niin mestaruuden, mitalistien kuin putoajienkin suhteen. JJK aloittaa oman syksyn savottansa Espossa FC Hongan vieraana. Joukkueiden kauden aikaisemmissa kohtaamisissa molemmat ovat olleet vieraskentällä parempia: keväällä JJK vei Tapiolasta pisteet vahvalla esityksellä Mikko Innasen ja Tamás Gruborovicsin maaleilla, kesäkuussa Harjulla taas…
-

·
Honka-JJK: ”Pienet asiat ratkaisevat”
Maaottelutauko on takana ja kauden ja 2012 Veikkausliigassa on aluillaan viimeinen spurtti. JJK:n osalta Veikkausliiga jatkuu lauantaina, kun Kettupaidat matkaavat Espooseen FC Hongan vieraaksi. Honka on sopinut JJK:n vastustajaksi hyvin – niin tälläkin kaudella, toteaa Jori Särkkä. – Olemme pelanneet Honkaa vastaan kaksi ottelua, joista vierasottelu oli todella vahva peli meiltä, emmekä kotiottelussammekaan huonoja…
-

·
ASM:ssa lauantaina Hippoksella kärkiottelu JJK-TPS: ”Luottamus on kova!”
JJK:n A-nuoret pelaavat parhaillaan todella loistavaa kautta A-nuorten SM-sarjassa. JJK nousi ykköspaikalle jo varhain kesällä ja nyt, kun kolme kierrosta on pelaamatta, johtavat Kettupaidat sarjaa kahden pisteen erolla toisena olevaan TPS:n. Lauantaina Hippoksella pelataankin mestaruustaiston kannalta todella tärkeä ottelu, kun kärkipari iskee yhteen kello 13. Sarjauudistuksen edut ja edelliskauden pettymykset JJK:n kauden komea kulku…
-

·
15.9.2012 – JJK-superlauantai!
Tulevana viikonloppuna JJK-leirissä päästään nautiskelemaan varsinaisesta superlauantaista, kun sekä edustusjoukkue että A-juniorit taistelevat huipputärkeistä pisteistä. Molempien kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua todellisista kuuden pisteen otteluista – ja A-nuorten kohdalla pelissä on SM-kulta! Veikkausliiga: FC-Honka – JJK, Espoo, Tapiola, klo 18:30 Veikkausliiga palailee tositoimiin maajoukkuetauon jäljiltä ja JJK:n seuraava koitos käydään Espoossa FC…