• Waari: Kettupaidat Hakaa vastaan kuskin paikalla

    Waari: Kettupaidat Hakaa vastaan kuskin paikalla

    TPS nousi perjantaina JJK:n kanssa sarjataulukossa tasoihin, joten sunnuntaina Kettupaidat ovat velvoitettuja voittamaan kauden suurimmaksi yllättäjäksi luokiteltavan Hakan. Kotiotteluissa JJK on esiintynyt vakuuttavasti, joten joukkue lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Rovaniemellä JJK aloitti vahvasti, mutta kaksi helppoa takaiskumaalia kulmapotkuista aivan ensimmäisen jakson lopulla tasoittivat pelin voimasuhteita. Toisella jaksolla RoPS siirtyi johtoon, mutta JJK nousi loppuhetkillä ansaitusti…

  • JJK-Haka: Vastuunkantajat haussa härkäviikon avausosan alla

    JJK-Haka: Vastuunkantajat haussa härkäviikon avausosan alla

    Hyyrynen osui toukokuussa Hakaa vastaan, mutta nyt mies ei ole mukana. Kettupaidat kohtaa sunnuntain Veikkausliigaottelussa Harjulla Valkeakosken Hakan. Ennakko-odotuksiin nähden pirteästi läpi kauden esiintynyt Haka on JJK:n päävalmentaja Kari Martosen mielestä oikeassa kohtaa sarjataulukkoa. – Kävin maanantaina katsomassa Haka-Maarianhamina -pelin, ja siinä näkyi Hakan tiivis, yhteen hitsautunut pelaaminen. Kaikki pelaajat ovat sisäistäneet joukkueen pelitavan, heillä…

  • Sunnuntain JJK vs. Haka -ottelu näkyy, kuuluu ja paukkuu läpi viikonlopun – tarkasta tapahtuma-aikataulu tästä!

    Sunnuntaina klo 15:00 alkuvihellyksensä nauttiva JJK vs. Haka -ottelu näkyy vauhdikkasti läpi viikonlopun niin kaupungin keskustassa kuin tietysti Harjun ympäristössäkin. Tarkasta tästä tarkka tapahtuma-aikataulu niin pysyt mukana viikonlopun jalkapalloilullisissa käänteissä:   Perjantai 23.9. Klo 14:00-16:00 Kävelykadulla myynnissä erikoishintaisia lippuja ja JJK:n fanituotteita   Lauantai 24.9. Klo 11:00-15:00 Kävelykadulla myynnissä erikoishintaisia lippuja ja JJK:n fanituotteita  …

  • JJK-tähdet valtaavat jälleen Kävelykadun perjantaina ja lauantaina – tule ja hae lippusi mitalitaistoon!

    JJK-tähdet valtaavat jälleen Kävelykadun perjantaina ja lauantaina – tule ja hae lippusi mitalitaistoon!

    Tulevana sunnuntaina 25.9. mennään taas vauhdilla kun kovavireinen kettulauma JJK jatkaa mitalitaistoaan FC Hakaa vastaan Harjun stadionilla klo 15:00 käynnistyvässä kamppailussa. JJK:n pelaajat ovat Jyväskylän Kävelykadulla tänään perjantaina klo 14-16 ja huomenna lauantaina klo 11-15 markkinoimassa ottelua ja myymässä erikoishintaisia pääsylippuja sunnuntain kiihkeään mitalikamppailuun. Jokainen lipunostaja saa kaupan päälle JJK:n joukkuejulisteen ja lisäksi tarjolla on…

  • JJK näkyvästi mukana FinnGraf-messuilla Paviljongissa viikonloppuna

    JJK näkyvästi mukana FinnGraf-messuilla Paviljongissa viikonloppuna

    Jyväskylän Paviljongissa tänään käynnistyneillä graafisen alan ja markkinointiviestinnän messuilla on myös jalkapallo päässyt komeasti esille. JJK:n tärkeä yhteistyökumppani Kari Team on ottanut koko messuosastonsa kantavaksi teemaksi JJK:n ja viisikymmentäneliöistä aluetta koristavatkin katosta lattiaan komeat kuvat Kettupaitojen tämän kauden otteista. Lisäksi paikan päällä on tarjolla JJK-postikortteja ja palloittelukilpailua jonka palkintona on pääsylippuja ja JJK:n kausikortti vuodelle…

  • JJK-Haka: Julkkistulosvetovieras Ari Matinlassi uskoo Kettupaitojen kotitaikaan

    JJK jatkaa mitalitaisteluaan sunnuntaina kotikentällään Harjulla, kun vastaan astelee Valkeakosken Haka. Julkkistulosvetovieraana on tällä kertaa Palloliiton Keski-Suomen piirin piirijohtaja Ari Matinlassi. Harjun vakiokävijöihin kuuluva Matinlassi uskoo Kettupaitojen kotivireeseen. – Kyllä JJK:n voittoa täytyy veikata. 1-0 riittää, mutta Haka on sen verran piristynyt, että saavat ehkä sen maalin tehtyä. Laitetaan siksi 2-1, Matinlassi sanoo. JJK uskoo…

  • Kettukunnan kyselytunti: Tommin mielestä Harjun kotiyleisö on liigan huippua

    Kettukunnan kyselytunti: Tommin mielestä Harjun kotiyleisö on liigan huippua

    Kettukunnan kyselytunnilla tentattavana tällä kertaa Tommi Kari. Juttusarjassa fanit saavat esittää kysymyksiä jollekin edustusjoukkueen pelaajista.   Veli-Matti: Mikä on ollut ikimuistoisin peli, jossa olet pelannut?Tommi: Kyllä se kuitenkin varmaan on jopa tämän kauden TPS-vieraspeli, tultiin lisäajalla tasoihin ja voitettiin. Se oli aika outo tunnelma, ei tommosta käy koskaan. Vaikka se oli vain perussarjapeli ja tavalliset…

  • JJK tarttuu presidentti Martti Ahtisaaren haasteeseen ja kutsuu maahanmuuttajat seuraamaan JJK vs. FC Haka -ottelua

    JJK tarttuu presidentti Martti Ahtisaaren haasteeseen ja kutsuu maahanmuuttajat seuraamaan JJK vs. FC Haka -ottelua

    Tiukasti Veikkausliigan mitalitaistossa mukana oleva JJK Jyväskylä jatkaa vahvaa rasisminvastaista työtään myös kauden ratkaisupeleissä ja vastaa samalla presidentti Martti Ahtisaaren koko Suomen kansalle esittämään haasteeseen. Ahtisaari toivoi syyskuun alussa että jokainen suomalainen kutsuisi maahanmuuttajan kahville kotiinsa ja tätä kautta auttaisi sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. JJK haluaa tukea tätä hienoa ajatusta ja yhteistyössä Suomen monikulttuurisen liikuntaliiton Fimu…

  • JJK-Haka ensi sunnuntaina Harjulla – huomioithan muuttuneen ajankohdan

    JJK-Haka ensi sunnuntaina Harjulla – huomioithan muuttuneen ajankohdan

    JJK:n loppukauden kotiotteluohjelmaan on tullut seurasta riippumattomista syistä paljon muutoksia. Seura pyytääkin yleisöä huomioimaan, että keskiviikoksi alunperin sijoitettu ottelu JJK-Haka pelataan vasta tulevana sunnuntaina 25. syyskuuta kello 15 alkaen. Aiempien pelien muuttuneet ajankohdat ovat aiheuttaneet sekaannuksia ja ylimääräistä harmia joillekin kannattajille ja yhteistyökumppaneille. JJK toivoo kärsivällisyyttä ja ymmärrystä asiassa. Yhtenä syynä muutoksille otteluajankohdissa on ollut…

  • Gruborovicsin maali pelasti pisteen Napapiirillä

    JJK jäi värikkäiden vaiheiden jälkeen 3-3 (2-2) -tasapeliin sarjajumbo RoPS:n vieraana sunnuntai-iltana. Ottelun avauspuoliaika näytti vieraiden kannalta valoisalta. Kettupaidat karkasivat Babatunde Wusun 8. ja 40. peliminuuteilla syntyneillä maaleilla jo 2-0 -johtoon. Ensimmäisen petasi Mikko Manninen, joka murtautui RoPS-puolustuksen läpi, jälkimmäisessä Tunde toimitti oman paluupallonsa verkkoon.Kaikki kuitenkin kääntyi puoliajan viime minuuteilla. Ensin Jose Manuel Riveran kulmapotku…