-
·
Uutiset / 2008 / Suomi voitti ja eteni jatkokarsintaan-Samu pelasti maalin
Alle 17-vuotiaiden (1.1.1992) poikien maajoukkueen toinen ottelu EM-alkukarsintaturnauksessa päättyi Suomen riemukkaaseen 2-1 (0-1) voittoon Makedoniasta. Voitolla Suomi varmisti paikan jatkokarsintoihin. Ensimmäisen puoliajan lopulla oli Makedonia mennä jo 2-0 johtoon, mutta JJK:ta edustava joukkueen kapteeni Samu Nieminen putsasi pallon maaliviivalta. Ottelua oli pelattu 19. minuuttia, kun Makedonia siirtyi ottelussa 1-0-johtoon. Pallo kimpoilu Suomen puolustuksesta rangaistusalueen…
-
·
Uutiset / 2008 / Suomi voitti avausottelun EM-karsinnassa Samun kipparoimana
Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue aloitti EM-karsintaturnauksen voitolla Albaniasta. Joukkue voitti Hyvinkäällä pelatussa ottelun 4-0 (2-0). Suomen joukkueen kapteenia toimi JJK:n Samu Nieminen. Nieminen syötti Suomen toisen maalin ensimmäisen puoliajan lopulla. Suomen valmentaja Lars Mosander oli erittäin huojentunut onnistuneen avauspelin jälkeen. – Totta kai olen todella tyytyväinen. Ensimmäinen peli on aina vaikea. Alku oli hermostunut. Peliä vaikeutti,…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK ja Karting Center yhteistyöhön
JJK ja Jyväskylän Karting Center ovat sopineet markkinointiyhteistyön avaamisesta uuden sisäradan valmistumisen myötä. Karing Centerin uusi sisärata Lutakkoon aukeaa 5.11.Uudet tilat palvelevat yrityksiä ja yhteisöitä entistä kokonaisvaltaisemmin.Tervetuloa tutustumaan www.jklkarting.fi Yhteistyö Karting canterin kanssa avaa JJK:lle uusia mahdollisuuksia tarjota asiakkaillen elämyksiä autourheilun maailmasta ja samalla tuoda omalle yhteisytyöverkostelleen esille Karing centerin palveluita. Tällainen yhteistyö tuottaa molemminpuolisija hyötyjä ja…
-
·
Uutiset / 2008 / A-nuoret voittivat viimeisen Ykkösen pelin – B-nuoret jatkavat kärjen takana
JJK:n A-nuoret voittivat viikonloppuna myös viimeisen Ykkösen Pohjoislohkon ottelunsa. GBK kaatui Jyväskylässä lukemin 4-1(1-1). Joukkue ei hävinnyt yhtään otteluaan syyskierroksella ja nousi ensi kaudeksi SM-sarjaan. JJK:n maalit tekivät GBK-ottelussa Eero Markkanen (2), Mikko Pietilä ja Adil Hatni. Markkanen teki Ykkösen syyskierroksella 9 maalia. Pietilä ja Niko Kautto tekivät 7 maalia. Joukkueen syyskierroksen parhaimmistoon kuului myös ehdottomasti…
-
·
Uutise / 2008 / JJK:n Samu Nieminen EM-karsintaturnaukseen
JJK:n A-nuorten pelaaja Samu Nieminen (-92) pelaa tällä viikolla alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa EM-karsintaa Riihimäellä ja Hyvinkäällä. Nieminen on joukkueen kapteeni. Muut joukkueet U-17-karsintaturnauksessa on Albania, Makedonia ja Valko-Venäjä. Riihimäellä ja Hyvinkäällä pelattavassa karsintaturnauksessa Suomen ja Albanian lisäksi pelaavat Valko-Venäjä ja Makedonia. Suomen valmentaja Lars Mosander odottaa mielenkiinnolla alkavaa karsintaturnausta. – Kuten joskus aikaisemmin sanoin, meillä on…
-
·
Uutiset / 2008 / Viimeisellä 4 kierroksella haetaan Ykkösen lopulliset ratkaisut
Kauden 2008 Ykkösen mielenkiintoiset ratkaisupelit ovat parhaimmassa vaiheessaan kun sarjassa on takana 22 kierrosta ja pelaamatta on enää 4 jännittävää kierrosta. Ykkösen mestari nousee suoraan Veikkausliigaan ja sarjan kakkonen karsii liiganoususta, Veikkausliigassa 13. sijoittuneen kanssa kaksiosaisessa karsinnassa. Ykkösen kolme viimeistä joukkuetta putoaa Kakkoseen kaudeksi 2009. Sarjatilanne 22 kierroksen jälkeen 46 (+26) Viikingit ———————-42 (+21) JJK———————- 37 (+14) AC Oulu36 (+5) …
-
·
Uutiset / 2008 / JJK kirkasti koti-ilmeensä – Jippo kaatui 3-1 (1-0)
JJK:lla ei ollut kuin yksi tavoite päivän Ykkösen ottelussa Harjulla kun huippukuntoinen Jippo oli vastassa kierroksen ottelussa. Vaisut kotiesitykset saivat päätöksen oikealla hetkellä ja uskollinen kotikatsomo palkittiin 3-1 kotivoitolla. Vahvassa vireessä viime aikoina ollut Jippo haki ottelusta 10. peräkkäistä tappiotonta ottelua ja ennenkaikkea voittoa. Voitolla joensuulaiset olisivat samalla nousseet vahvasti mukaan Ykkösen nousutaisteluun. Ottelun alku näytti…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK hakee kotivoittoa rohkealla hyökkäyspelillä
JJK kohtaa lauantaina Ykkösen 22. kierroksen ottelussa Harjun Stadionilla tutun vieraan Joensuusta kun mainion vireen löytänyt Jippo yrittää nostaa peräkkäisten tappiottomien otteluiden määrän jo kymmeneen kotijoukkueen kustannuksella. Kun JJK voitti kolme peräkkäistä kotiottelua (Atlantis, VIFK ja KPV) heinä-elokuun vaihteessa puhtaasti maalierolla 7-0, näytti JJK:n kokonaistilanne kehittyvän hyvään suuntaan, varsinkin kun vieraspelaaminen on ollut hyvällä tasolla koko kauden…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK järjestää fanimatkan Atlantis- ja Azerbaidzhan-otteluihin – pelien jälkeen Itämerelle
JJK järjestää yhteistyössä Suomen Matkatoimiston kanssa lauantaina 11.10. fanimatkan Atlantis-JJK ja Suomi-Azerbaidzhan otteluihin. Otteluiden jälkeen suunnataan uudella Viking XPRS laivalla Itämeren aalloille. Lähtö on Jyväskylästä klo 9.45. Atlantis-JJK ottelu alkaa klo 14.00 Pallokentällä ja MM-karsintaottelu Suomi-Azerit viereisellä Olympiastadionilla klo 17.00. Laiva lähtee satamasta klo 21.15 ja paluu takaisin Helsingiin sunnuntaina 10.30. Jyväskylässä olemme iltapäivällä. Matkan…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK onnittelee Kirittäriä Suomen mestaruudesta
JJK onnittelee lämpimästi Kirittäriä naisten pesäpallon Suomen mestaruuden johdosta – Hyvä Kirittäret, hyvä Jyväskylä! fcjjk.com