• JJK kohtaa sunnuntaina Oulussa OLS:n

    JJK kohtaa sunnuntaina Oulussa OLS:n

    Kettuleirissä päästään jälleen pienen suunnittelemattoman tauon jälkeen tositoimiin, kun JJK matkustaa Oulun Luistinseuran vieraaksi sunnuntai-illan ottelussa. Edellisellä Vaasan pelireissulla pelannut joukkue asetettiin karanteeniin kyseisessä ottelussa tapahtuneen korona-altistumisen vuoksi, mutta nyt kettumiehistö palaa pelikentälle. OLS on yksi C-lohkon kolmesta oululaisseurasta ja se tunnetaan nykyisin myös nimellä AC Oulu OLS. Kuten nimestäkin voi huomata, kyseessä on Veikkausliiga-seura…

  • Kolmosen runkosarja loppusuoralla – kettuleiriin uusia pelaajia

    Kolmosen runkosarja loppusuoralla – kettuleiriin uusia pelaajia

    JJK/2 pelaa tällä kaudella Itäisen alueen Kolmosta, jossa runkosarja lähestyy loppuaan. Askeleeksi B-nuorten ja edustusjoukkueen välille viime kaudelle perustettu JJK/2 otti vahvoilla esityksillä kauden päätteeksi nousupaikan Nelosesta Kolmoseen kaudelle 2021. Joukkueen runko koostuu tällä kaudella pitkälti omista, A-juniori-ikäisistä pelaajista ja mukana on nähty myös pelaajia edustusjoukkueesta ja B-nuorista. Kolmosessa pelataan kuluvalla kaudella kahdessa 12 joukkueen…

  • Siirretyt ottelut pelataan syyskuussa

    Siirretyt ottelut pelataan syyskuussa

    Viime viikolta siirretyt ottelut FCV:tä ja OTP:tä vastaan tullaan pelaamaan syyskuussa JJK:n kahdelle siirretylle kamppailulle on nyt selvillä uudet pelipäivät. FC Vaajakosken isännöimä derby pelataan sunnuntaina 5.9. klo 16 alkaen Vaajakosken liikuntapuistossa ja Kettupaitojen kotiottelu OTP:tä vastaan siirtyy puolestaan pelattavaksi keskiviikkona 15.9. klo 17 alkaen. Alkuperäiselle OTP-ottelun päivälle ennakkoon netistä ostetut pääsyliput käyvät sellaisenaan myös…

  • Illan derby FCV-JJK siirtyy korona-altistumisen vuoksi

    Illan derby FCV-JJK siirtyy korona-altistumisen vuoksi

    Illan derby FCV-JJK siirtyy korona-altistumisen vuoksi Torstai-illan paikalliskamppailu FC Vaajakoski – JJK on siirretty pelattavaksi myöhempänä ajankohtana. Syynä ottelun siirtämiseen on lauantaina 7.8.21 Vaasassa pelatussa Kakkosen ottelussa VIFK-JJK tapahtunut korona-altistuminen, jonka vuoksi JJK:n joukkue on asetettu karanteeniin. Karanteenin vuoksi myös sunnuntain 15.8.21 kotiottelu JJK-OTP siirtyy myöhempään ajankohtaan. Uudet ottelupäivät selviävät myöhemmin.   Lisätietoja: Tom Nevanpää…

  • Vaasan tuliaisina 0-3 vierasvoitto

    Vaasan tuliaisina 0-3 vierasvoitto

    JJK nappasi lauantaina selvän 0-3-voiton VIFK:n kotikentältä. Voitto oli toinen peräkkäinen vieraspelistä. Nyt edessä on kahden kovan ottelun viikko. JJK haki eilen ansaitun 0-3-voiton VIFK:sta ja nappasi täydet pisteet kolmen maalin turvin jo toisesta peräkkäisestä vieraspelistään. Voitto nostaa JJK:n sarjassa kolmanneksi. Tuomas Koppelomäki oli varsin pitelemätön ja iski kettujen kaksi ensimmäistä osumaa. Joel Pasanen viimeisteli…

  • Maanantaina JJK/2 kohtaa Komeetat Harjulla

    Maanantaina JJK/2 kohtaa Komeetat Harjulla

    Kolmosta Harjulla! JJK/2 isännöi Kolmosen paikalliskamppailussa Komeettoja huomenna maanantaina 9.8. klo 19:30 alkaen. JJK/2 -joukkueen runko koostuu lähinnä U21-joukkueen pelaajista, vahvistettuna B-nuorilla sekä edustusjoukkueen pelaajilla. Sarjan kärjessä olevia Komeettoja valmentaa kettuperheelle varsin tuttu mies Babatunde Wusu. Kamppailu on samalla JJK:n ja vuonna 2010 perustettujen Komeettojen ensimmäinen kohtaaminen Kolmosen tasolla. Liput 5€ (kortti ja käteinen). Myynnissä…

  • Lauantaina Vaasaan VIFK:n vieraaksi – Luka Savelalle sopimus

    Lauantaina Vaasaan VIFK:n vieraaksi – Luka Savelalle sopimus

    JJK matkustaa lauantaina Vaasaan, missä se kohtaa Elisa Stadionilla VIFK:n klo 18 alkaen. B-nuorista edustusjoukkueen kokoonpanoon nousee uutena nimenä Luka Savela. Kettupaitojen ottelut jatkuvat tänään vieraspelireissulla Vaasaan. Bussin nokka suunnataan kohti Hietalahdessa sijaitsevaa Elisa Stadionia, missä ottelua isännöi VIFK (Idrottsföreningen Kamraterna Vasa). Vuonna 1900 perustettu perinteikäs ja Suomen mestaruuksiakin voittanut vaasalaisseura on pelannut Kakkosessa vuodesta 2009…

  • Pisteet jaettiin SJK Akatemian kanssa – JJK edelleen kotikentällään tappioton

    Pisteet jaettiin SJK Akatemian kanssa – JJK edelleen kotikentällään tappioton

    Harjulla nähtiin maanantai-iltana hyvätasoinen ottelu, kun kotikentällään tappiottomana porskuttanut JJK isännöi sarjakärki SJK Akatemiaa. Pisteet jaettiin lopulta 1-1-tuloksella, kun Kingsley Ofori vei ensin vieraat johtoon ja Robin Saastamoinen toi puolestaan Kettupaidat tasoihin. Näin JJK jatkaa edelleen kotikentällään voittamattomana! JJK aloitti pelin vahvasti ja pääsi jo alkuminuuttien aikana hätyyttelemään pariinkin otteeseen SJK Akatemian maalia. Robin Saastamoisen…

  • JJK haastaa sarjakärjen Harjulla maanantaina

    JJK haastaa sarjakärjen Harjulla maanantaina

    JJK saa maanantai-iltana vieraita Etelä-Pohjanmaalta, kun vahvassa iskussa oleva sarjakärki SJK Akatemia saapuu Harjulle Kettupaidat ovat tämän kauden toistaiseksi kovimman haasteen edessä kotikentällään, kun vahvavireinen sarjajohtaja SJK Akatemia saapuu vierailulle Harjun sametille. Ottelu käynnistää samalla JJK:n pienoiset härkäviikot, kun neljään viikkoon pelataan kaiken kaikkiaan kuusi ottelua, joissa peräti kahdessa mitellään vahvan kauden pelannutta paikallisvastustaja FCV:tä…

  • Komea vierasvoitto Kemistä

    Komea vierasvoitto Kemistä

    JJK haki lauantaina kauan kaivatun vierasvoiton Kemistä lukemin 1-4! Maalinteossa onnistuivat Tuomas Koppelomäki, Antti Åke, Vertti Lepo sekä Arttu Leivonen. Kemi City iski ainokaisensa pilkulta. JJK aloitti tuttuun tapaan ottelun vahvasti ja pallo liikkui mukavasti pelaajalta toiselle, hitaasta Sauvosaaren nurmesta huolimatta. Vastustajan prässistä ja osittain juuri pelialustastakin johtuen Kettupaidat eivät rakentaneet tällä kertaa perinteiseen tapaansa…