-

JJK taiteili historiallisen määrän maaleja kaudella 2026
· Uutiset
Seuraava kotiottelu
klo
·
-

Sunnuntain ottelu siirtyy pelattavaksi syyskuussa
JJK:n kauden avausottelu siirtyy vierasjoukkueen sairaanhoitopiirin matkustusrajoituksista johtuen. Kettupaitojen Kakkosen kauden on muutoksen myötä määrä käynnistyä kahden viikon kuluttua SJK Akatemian vieraana. JJK:n Kakkosen kauden uutisoitiin aiemmin tänään pääsevän vihdoin starttaamaan tulevana sunnuntaina 9.5., Kettupaitojen isännöidessä Kemi City FC:tä. Pian uutisoinnin jälkeen saatiin kuitenkin tieto ottelun siirtymisestä, syynä epidemian kiihtymisvaiheessa olevan Länsi-Pohjan alueen koronarajoitukset, jotka…
-

Edustusjoukkueen kausi käynnistyy Stephen Clarkin valmennuksessa
JJK Jyväskylä ry:n hallitus on torstaina 22.4.2021 kokouksessaan päättänyt, ettei päävalmentaja Ari Koski jatka edustusjoukkueen päävalmentajana. Koski jatkaa seurassa muissa valmennustehtävissä toukokuun loppuun saakka. Valmennusvastuun ottaa JJK U21-joukkueen valmentamisesta vastannut Stephen Clark. Clarkin kanssa on tehty kauden loppuun kattava sopimus. Ari Koski aloitti valmentajatyönsä seurassa joulukuun alussa 2020. Kosken työ seurassa on ollut harjoittelukaudella haasteellista…
-

Antoine Lemarié odottaa innolla Harjulla pelaamista
Viimeisin tulokas kettulaumaan on ranskalainen keskikenttäpelaaja Antoine Lemarié, joka liittyi JJK:hon aiemmin huhtikuussa. Nappasimme miehen MP-pelin jälkeen haastatteluun ja kyselimme kuulumisia. 25-vuotias Antoine Lemarié pelasi viime kaudella Kakkosta FC Espoon riveissä ja päätyi etsimään uutta seuraa espoolaisten pudottua sarjaporrasta alemmas. – Kakkonen tuntui hyvältä sarjatasolta ja halusin jatkaa sillä, joten päätin etsiä uutta pelipaikkaa. JJK:ssa…
-

JJK ja MP väänsivät 1-1-tasapelin
JJK isännöi tänään Viitaniemessä harjoitusottelussa Ykköseen valmistautuvaa MP:tä. Harmaassa ja tihkusateisessa kelissä pelattu tasainen vääntö päättyi 1-1-tasapeliin. Ottelun alku mentiin JJK:n pienoisessa hallinnassa, kun vierasjoukkue yritti saada vielä parhaasta pelirytmistään kiinni. Etenkin kaksikko Mikko Manninen & Tuomas Koppelomäki pyöritti Kettupaitojen peliä mukavasti. MP:n puolustus ja heikot hyökkäyspään ratkaisut pitivät kuitenkin kotijoukkueen tehokkaasti pois maalintekosektorilta. Ottelun…
-

Lauantaina kettujen vieraaksi MP
JJK isännöi lauantaina Ykkösen kauteen valmistautuvaa MP:tä. Joukkueet kohtasivat jo kertaalleen tänä keväänä Mikkelissä, jolloin kotijoukkue oli vahvempi 3-0-lukemin. Nyt on aika Juha Pasojan luotsaamien sinipaitojen saapua vastavierailulle. Perinteikäs MP saavutti sarjanousun neljän vuoden tauon jälkeen Ykköseen suvereenilla tavalla kauden 2019 päätteeksi. Sarjaporrasta ylemmäs noustessa joukkueen peräsimeen pestattiin JJK:ssa kahdeksan kauden ajan 2010-2017 sekä pelaajan…
-

PEPO vahvempi harjoitusottelussa
Viime viikonlopun harjoitusottelu Lappeenrannassa päättyi kotijoukkue PEPO:n selkeään 3-0-voittoon. Kamppailun kenttätapahtumat olivat kuitenkin tulostaulun lukemia tasaisemmat. Kotijoukkue PEPO hallitsi ottelun kenttätapahtumia hienokseltaan, mutta pallo pyöri ajoittain lupaavasti myös Kettupaitojen lapikkaassa JJK:n rakennellessa hyökkäyksiään. Edelliseen varsin tehottomaan OTP-otteluun verrattuna tällä kertaa päästiin useaan otteeseen myös linjojen taakse, mutta PEPO-puolustus ja kotijoukkueen maalia vartioinut, Veikkausliigassakin pelannut yhdysvaltalaismaalivahti Craig…












































