JJK isännöi tänään Viitaniemessä harjoitusottelussa Ykköseen valmistautuvaa MP:tä. Harmaassa ja tihkusateisessa kelissä pelattu tasainen vääntö päättyi 1-1-tasapeliin.

Ottelun alku mentiin JJK:n pienoisessa hallinnassa, kun vierasjoukkue yritti saada vielä parhaasta pelirytmistään kiinni. Etenkin kaksikko Mikko Manninen & Tuomas Koppelomäki pyöritti Kettupaitojen peliä mukavasti. MP:n puolustus ja heikot hyökkäyspään ratkaisut pitivät kuitenkin kotijoukkueen tehokkaasti pois maalintekosektorilta.

Ottelun 13. minuutilla omat ketut purivat, kun vierasjoukkue pääsi iskemään ottelun avausosuman: ranskalaispuolustaja Killian Denoualin suorittama puolenvaihto tavoitti ex-Kettupaita Arjan Goljahanpoorin, joka ei aivan saanut palloon ykkösellä kunnollista osumaa, mutta peliväline leijaili kuin leijailikin lopulta ehkä hieman onnekkaastikin roikkuna Aati Riihimäen ylitse, tipahtaen maalin perukoille.

Johto-osuman jälkeen vierasjoukkue hallitsi hienokseltaan peliä, mutta JJK-puolustus hyvän pelin pelanneen Riihimäen johdolla hoiti tilanteet kunnialla. Myös JJK alkoi saada pikku hiljaa vaarallisempia hyökkäyksiä aikaiseksi. Yksi niistä nähtiin reilun parin kymmenen minuutin jälkeen, kun Roope Ervasti keskitti oikealta laidaltaan aivan maalin edessä kytänneen Altin Pllanan päähän, mutta miehen pusku karkasi lopulta selvästi ohi maalin.

26. minuutilla Koppelomäki sai MP-puolustajan korkealla käyneen lapikkaan kasvoihinsa ja ottelun erotuomari Jani Laaksonen tuomitsi vaarallisesta pelistä epäsuoran vapaapotkun hieman rangaistusalueen ulkopuolelta. Koppelomäki tökkäsi pallon liikkeelle ja vapareiden ampumisessa aiemminkin kunnostautunut Eeli Liukkonen laukoi muurin välistä pallon matalana ohi MP-maalia vartioineen Jonne Urosen tasoittaen lukemat.

Toiselle jaksolle JJK:n päävalmentaja Ari Koski haki lisää hyökkäyspään vauhtia ja marssitti sisään pari kuukautta sivussa olleen Joel Pasasen, joka otti oman tutun paikkansa oikealta laidalta ja ensimmäisen jakson oikealla pelannut ranskalainen Antoine Lemarié siirtyi vasempaan laitaan. Myös vierasjoukkue teki tauolla pelaajavaihtoja ja muutti lisäksi ryhmitystään. Se tuottikin tulosta sen verran, että sinipaidat ottivat toisella jaksolla pelin hallinnan selkeämmin itselleen eikä JJK päässyt juurikaan uhkaamaan vierailijansa maalia. Kettupaidat puolustivat kuitenkin tiiviisti ja uhrautuvasti valuen melko alas omalle puolustusalueelleen, jossa peli pyörikin suuren osa toisesta jaksosta. MP:llä oli vaikeuksia murtaa ketturintamaa ja pääasiassa vedot joko blokattiin kulmapotkuiksi tai ne leijailivat kokonaan ohi maalin.

Lähellä maalintekoa vierasjoukkue kävi, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenisen minuuttia. MP:n viime kauden tehokkain maalintekijä, kapteeninnauhaa kantanut Antti-Ville Räisänen pääsi antamaan vapaapotkua vajaasta parista kymmenestä metristä. Vapaapotku leijaili yli muurin ja putosi uhkaavasti maalia kohti, mutta Riihimäki sai kuitenkin näppinsä väliin ja kauhoi pallon yli riman kulmapotkuksi.

Toisella jaksolla alas valuneen kettumiehistön hyvät maalintekopaikat loistivat pitkälti poissaolollaan. Pasanen teki joitakin hyviä nousuja laidaltaan ja tarjoili muutama minuutti ennen pelin loppua yhden vaarallisen oloisen keskityksen Liukkoselle, joka ei kuitenkaan puolustajien puristuksessa päässyt palloon ja tilanne kuivui kokoon. Vierasjoukkue MP rakenteli viimeisen vartin aikana useita paikanpuolikkaita, mutta ne jäivät kuitenkin niin ikään vaille tulosta ja ottelu päättyi sopuisasti 1-1-lukemiin.

– Suhteellisen hyvä esitys meiltä kokonaisuudessaan, puolustussuuntaan hyvää tekemistä ja vaikka jouduttiinkin melko paljon juoksemaan, niin pakka pysyi tiiviinä. Ensimmäisellä puoliajalla pystyttiin myös kontrolloimaan palloa jonkin verran, mikä eittämättä lämmitti mieltä. Maalipaikoille ei sen sijaan päästy juurikaan, joten siinä meillä on edelleen tekemistä, JJK:n osumasta vastannut Liukkonen pohdiskelee.

Myös kettulaumaa luotsaava Koski oli tyytyväinen tämän päivän peli-ilmeeseen.

– Tosi hyvä ja pirteä esitys oli tänään! Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pystyttiin pallollisesti ottamaan jopa isännän roolia. Toinen puoliaika meni sitten välillä aika syvälläkin puolustaessa, mutta puolustusmuoto pysyi kuitenkin hyvin eikä siinä ihan hirveää hätää ollut. Taistelutahto oli pojilla kova tänään ja Ykkösen joukkue on aina Ykkösen joukkue, joten tasuriin pitää olla tyytyväinen, etenkin kun MP:n maali taisi olla vähän sellainen vahinkomaali, Koski tiivistää.

JJK - MP 1-1 (1-1)

Maalit:

0-1 13' Arjan Goljahanpoor
1-1 26' Eeli Liukkonen

JJK:n avauskokoonpano: Aati Riihimäki, Jonne Porkka, Antti Åke (C), Tatu Hoffren, Roope Ervasti, Antoine Lemarié, Mikko Manninen (86'), Tuomas Koppelomäki (75'), Eeli Liukkonen, Niklas Kauppinen (46'), Altin Pllana (84')

Vaihdossa: Joni Heikkinen (MV), Joel Pasanen (46'), Vertti Lepo (75'), Lauri Paananen (86'), Jaakko Björn (84'), Tuomas Koivisto, Fabian Hanslian

Harjurokki - klikkaa tästä