Kettulauma on saanut jälleen kapteenistonsa. Pelaajat valitsivat kapteenikseen tulevalle kaudelle maalivahti Janne Korhosen. 90-luvun lopulla tuolloin Kakkosta pelanneesta JJK:sta Veikkausliigaan lähtenyt oma kasvatti palasi kaudella 2010 takaisin kotikonnuilleen ja kuului kapteenistoon jo viime kaudella.

 

Muut kapteeniston jäsenet ovat Tuomas Latikka, Tamas Gruborovics sekä Jukka-Pekka Tuomanen.

 

Vastavalittu kippari oli kunniasta kiitollinen.

 

– On todella hieno kunnia saada toimia kotikaupungin joukkueen kapteenina, totesi vastavalittu kapteeni.

 

– Melko isot saappaathan tässä on täytettävänä – Hyyrysen Mikko oli kapteenina niin vahva persoona, että hänen vaikutuksestaan ammennetaan varmaan vielä tulevalla kaudellakin, sanoo Korhonen kahden edellisen kauden JJK-kapteenista.

 

32-vuotias Korhonen edustaa kolmellatoista liigakaudellaan ja 246 liigaottelullaan JJK:n pelaajiston kokeneempaa kaartia.

 

– Koen, että roolinani on erityisesti toimia esimerkkinä jokapäiväisessä tekemisessä ja siihen pyrin panostamaan. En ehkä ole pukukopissa se kaikkein puheliain – mutta toki puhun jos tarvitsee. Pyrin pitämään yllä sopivan rentoa tunnelmaa ja ennen kaikkea olemaan itse erimerkkinä ja pyrkiä auttamaan muita sen minkä pystyn, Korhonen sanoo.

 

Varakapteenit nyökyttelevät vieressä ja komppaavat Korhosta.

 

– Hieno kunnia tämä on meille kaikille, kuuluu yhteinen mielipide.

 

– Myös me pyrimme osaltamme toimimaan mahdollisimman paljon hyvänä esimerkkinä muille ja olemaan Jannen tukena. Luovimme siellä muiden pelaajien keskellä, Gruborovics kiteyttää.

 

 19-Janne nyrkkeilee

  Nykyinen JJK-kippari Janne Korhonen omissa korkeuksissaan entistä seuraansa Hakaa vastaan Harjulla.

 

 

TM