MP vahvempi harjoitusottelussa

20.03.2021

JJK vieraili lauantaina Ykkösessä pelaavan MP:n vieraana Mikkelissä. Urpolan tekonurmella pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen selkeään 3-0-voittoon. Sinipaidassa kolmatta kauttaan pelaava JJK-kasvatti Aatu Manninen rokotti kasvattajaseuraansa kahdesti.

Kettupaidat kohtasivat sarjatasoa ylempänä pelaavat Mikkelin Palloilijat tänään vieraskentällä pienoisessa lumisateessa pelatussa harjoituspelissä. JJK oli liikkeellä melko siipirikkoisella miehistöllä, sillä ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat ja asepalvelustaan suorittavat pelaajat olivat poissa riveistä muutaman vaivojaan parantelevan lisäksi. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Jyväskylässä reilu vuosi sitten, jolloin MP oli vahvempi kolmen maalin erolla lukemin 4-1 ja saman verran eroa kertyi myös tänään.

Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä eikä kumpikaan joukkue päässyt kovin vaarallisille tekopaikoille MP:n paria kulmapotkua lukuun ottamatta. Ensimmäinen vaaranpaikka nähdään 11. minuutilla, kun nopean hyökkäyksen päätteeksi MP:n Antti Ulmanen pääsee laukomaan, mutta Jonne Porkka ehtii blokkaamaan vedon.

JJK:n ensimmäinen paikka syntyy puolestaan parin kymmenen minuutin kohdalla, kun Ville Kirvesoja ja Eeli Liukkonen pelaavat pallon linjan taakse juosseelle Tuomas Koppelomäelle, mutta Koppelomäki on ehtinyt juuri lipsahtaa paitsion puolelle.

Seuraavaksi mennäänkin toiseen päähän ja kotijoukkue pääsee iskemään ottelun ensimmäisen osuman. MP pääsee omalla alueellaan katkoon ja käynnistää nopean vastahyökkäyksen: FC Interistä lainasopimuksella Mikkelissä pelaavan nuoren keskikenttäpelaajan Roope Kantolan pitkä avaus löytää Ulmasen, joka tykittää pallon varmasti ohi Tatu Österlundin ja siirtää MP:n 1-0-johtoon.

Reilun puolen tunnin kohdalla JJK rakentelee peliään mukavasti: Jaakko Björn murtautuu yksin koko keskikentän läpi ja tarjoilee pallon vasenta laitaansa nousseelle Porkalle. Porkka syöttää takaviistoon Liukkoselle, joka joutuu laukomaan hankalasta asennosta ja pallo viuhuu vasemmalta ohi maalin.

36. minuutin kohdalla MP antaa jälleen yhtä lukuisista kulmapotkuistaan. Kulman jälkitilanteessa Kirvesoja pääsee riistoon, syöttää pallon Koppelomäelle, joka jatkaa saman tien pystyyn juosseelle Altin Pllanalle, mutta syöttö karkaa aavistuksen liian pitkäksi ja puolustus ehtii palloon ennen Pllanaa.

Myös toisessa päässä tapahtuu: Österlund tulee kauas rangaistusalueen ulkopuolelle ja katkoo päällään Topi Keskiselle tarkoitetun pitkän syöttöyrityksen, peruuttaa takaisin maalille juuri parahiksi torjumaan Aatu Mannisen maalintekoyrityksen.

Kettupaidat pääsevät kokeilemaan vielä kertaalleen ennen ensimmäisen jakson päättymistä, kun Koppelomäki ja Liukkonen juonivat yhdessä maalipaikan, josta Koppelomäki pääsee itse tykittämään, mutta pallo karkaa lopulta selvästi yli maalin.

Polvivammasta toipunut Niklas Kauppinen palasi tänään kentälle yli vuoden tauon jälkeen 

Vierasjoukkuetta valmentavan Juha Pasojan tauon aikainen ripitys lienee tuottanut tulosta ja MP lisää johtoaan heti toisen jakson alkuun. Sinipaidat prässäävät vahvasti Österlundia, joka ei pääse avaamaan vaan menettää pallon rangaistusalueella. MP-vuosinaan maalinteon makuun päässeelle Manniselle jää näin helppo työ siirtää pallo tyhjään maliin. 2-0.

Toisen jakson edetessä joukkueiden välinen tasoero tämän päivän ottelussa käydä yhä selvemmäksi ja kotijoukkue hallitsee osittain vaihtoruletinkin myötä tapahtumia täysin. Etenkin nuoret maajoukkuemiehet Kantola ja Keskinen sekä JJK-kasvatti Manninen ovat JJK-puolustuksen kiusana läpi ottelun eivätkä Kettupaidat pääse toiselle jaksolla juurikaan hätyyttelemään mikkeliläisten maalia.

Kolmas osuma syntyy minuutilla 73., kun kotijoukkue MP antaa yhtä päivän lukuisista kulmapotkuistaan. Kantola tarjoilee ja Manninen pääsee ohjaamaan pallon verkkoihin.

Enempää tilanteita ei ottelussa enää nähdä ja kotijoukkue MP vie kamppailun ansaitusti selvin 3-0-lukemin.

Kettujen päävalmentaja Ari Koski harmitteli poissaolijoiden suurta määrää ja ilman varsinaista hyökkääjää pelaaminen näkyi selvästi pelissä.

– Pelin isoin anti oli varmaankin se, että saatiin informaatiota siitä mihin pystytään prässissä ja mihin ei. Varsinkin alakerta pääsi tutustumaan keskenään pelitilanteessa siihen miten kukakin pelaa. Pallollisena ei pystytty läheskään parhaimpaan, sillä syöttäminen oli sen verran heikkotasoista. Meillä ei ollut myöskään mukana juurikaan hyökkääjiä, joten ei päästy oikein uhkaamaan MP:tä puolustuslinjan taakse ja siitä syystä tehtiin peli vastustajalle aika helpoksi, Koski harmittelee.

JJK peluutti jälleen useita B-ikäisiä pelaajia, kun toisella jaksolla lisää kokemusta miesten peleistä pääsivät kerryttämään 2004 syntyneet Tuomas Koivisto ja Roope Salo sekä 2005 syntynyt hyökkääjä Arttu Leivonen.

– Tasoero oli tänään aika selkeä, vähän helppoja maaleja annettiin, mutta oli siinä meilläkin pari hyvää paikkaa. Ensimmäisellä puoliajalla yritettiin muutaman kerran murtautua hyvin, joten se oli positiivista ja siihen tullaankin jatkossa keskittymään kunhan saadaan hyökkäyspään pelaajia taas mukaan. Nyt kärsitään aika paljon siitä, että loukkaantumisia ja muita poissaoloja on sen verran, että se näkyy heti pelaamisessakin. B-junnut saivat kuitenkin taas hyvää kokemusta jatkoa ajatellen, Koski puntaroi.

JJK:n kannalta kamppailun positiivisinta antia oli pitkästä polvivammasta kuntoutuneen Niklas Kauppisen paluu kentälle yli vuoden tauon jälkeen. Kauppinen pääsi vaihdosta kehiin ottelun viimeiselle kymmenminuuttiselle.

– Kokonaisuutena meidän peli oli tänään vähän kaksijakoinen. Ajoittain oli hyviä hetkiä ja maalipaikkojakin, mutta aika paljon jouduttiin myös juoksemaan pallon perässä, kun ei oikein saatu pidempiä pallonhallintajaksoja. Tämä oli kuitenkin hyvä tasonmittari joukkueelle ja vielä on paljon hommia edessä, että pystytään kamppailemaan noususta. Oma pelini oli hieman vaikea, kun en oikein saanut palloa MP:n hallitessa selkeästi pelin lopussa. Vuoden pelitauon jälkeen on kuitenkin todella upea ja helpottunut fiilis päästä pelaamaan taas pitkästä aikaa! Kauppinen iloitsee.

MP - JJK 3-0 (1-0)

Maalit:

1-0 24' Antti Ulmanen

2-0 47' Aatu Manninen

3-0 73' Aatu Manninen

JJK:n avauskokoonpano: Tatu Österlund, Tatu Hoffren, Antti Åke, Fabian Hanslian (69'), Jonne Porkka, Roope Ervasti, Jaakko Björn, Ville Kirvesoja (59'), Tuomas Koppelomäki (79'), Altin Pllana (59'), Eeli Liukkonen (69')

Vaihdossa: Aati Riihimäki, Lauri Paananen (59'), Niklas Kauppinen (79'), Tuomas Koivisto (69'), Roope Salo (69'), Arttu Leivonen (59')