Lari Liukkonen jatkaa – Lasse Laakso Kettupaitaan

13.02.2024
Kuva: Jussi Reinilä

JJK vahvistaa keskikenttäänsä: Lari Liukkonen jatkaa Kettupaidassa ja uutena nimenä joukkueeseen liittyy Lasse Laakso

Keskikenttäpelaaja Lari Liukkonen palasi viime talvena Kettupaitaan kolmen kauden tauon jälkeen. 2002 syntynyt JJK-kasvatti pelasi B-juniori-ikäiseksi saakka JJK:ssa, jonka jälkeen ura jatkui Kakkosessa ensin parin kauden verran FCV:n miehistössä Sami Okkosen alaisuudessa. FCV:n peräsimestä JIPPO:a valmentamaan siirtynyt Okkonen kaappasi potentiaaliaan väläytelleen Liukkosen mukanaan sarjanousua Ykköseen tavoitelleen joensuulaisseuran miehistöön, jossa vastuuta kertyi isosti ja mies nousikin nopeasti avauksen vakiomieheksi. Niin Liukkosen kuin JIPPO:nkin kausi Kakkosen A-lohkossa oli vahva, vaikka sarjanousuhaaveet Ykköseen kariutuivatkin lopulta viimeisellä kierroksella.

JJK:n noustua Ykköseen Liukkonen palasi takaisin Jyväskylään ja pelejä kertyikin lopulta keskikenttäpelaajista kolmanneksi eniten. 21-vuotiaalle Liukkosella on nuoresta iästään huolimatta jo neljän kauden verran kokemusta Ykkösestä ja Kakkosesta. Taitava, luova ja hyvän peliälyn omaava Liukkonen omaa myös aivan timanttisen vasurin ja mies jäikin varmasti päättyneellä kaudella katsojien mieleen myös suoranaiseksi somehitiksi nousseesta ulkosyrjäkeskityksestään.

– Viime kausi oli tietysti pettymys, mutta lopulta tuollaisen kauden jälkeen noustaan vaan vahvempana takaisin ja kyllähän epäonnistumiset opettaa paljon. Tulevaan kauteen lähdenkin erittäin motivoituneena ja hyvillä mielin. Joukkueessa on hyvä meininki päällä ja uskon, että meillä on avaimet menestykseen, kunhan jatketaan hyvää työtä.

– Brian on tuonut hyvää fiilistä joukkueeseen ja tykkään hänen tyylistään valmentaa. Meillä on hyvin nuori ja nälkäinen joukkue, millä on paljon potentiaalia ja uskon, että voidaan pelata erittäin hyvä kausi, Liukkonen uskoo.

Kuva: Mikko Kalavainen / @fotomikko

JJK:n keskikentällä nähdään tulevalla kaudella myös uusia kasvoja, kun 23-vuotias Lasse Laakso liittyy viininpunaiseen miehistöön. Laakso aloitti jalkapallon aikanaan Muuramen Yrityksen nappulaliigassa, mistä nuori ja innokas pelaajan alku siirtyi FC Blackbirdin ikäkausijoukkueeseen. Saman joukkueen pohjalta perustettiin vuonna 2010 Jyväskylän Komeetat, missä Laakso ehti pelata joukkueensa kapteenina junioripolun läpi aina edustusjoukkueeseen asti, aina kauden 2022 loppuun.

Tunnollinen ja puolustava keskikenttäpelaaja rakentaa peliä hyvin sekä pystyy rauhoittamaan ja tasapainottamaan joukkueensa peliä. Mies itse on samoilla linjoilla.

– Kuvailisin itseäni monipuoliseksi keskikenttäpelaajaksi, joka viihtyy aika lailla joka puolella kenttää. Vahvuuteni löytyvät pelinrakentelusta ja pallon riistämisestä. Tykkään myös käyttää luovuutta pelihuumorin ollessa korkealla, Laakso kuvailee.

Kausi 2022 Kakkosessa oli Komeetoille historian ensimmäinen, vaikka päättyikin lopulta Kakkosesta putoamiseen. Kaudeksi 2023 Laakso vaihtoi Jyväskylän eksoottiseen Raumaan ja siirtyi Kakkosen B-lohkossa pelaavan Pallo-Iirojen riveihin. Nyt joukkue vaihtuu jälleen, mutta hieman kotoisampaan oman kylän seuraan, jota vastaan on pelattu monet tiukat paikallisväännöt.

– Raumalta käteen jäi lukuisten uusien kokemusten lisäksi kehittymistä oikeastaan ihan kaikessa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Olen tosiaan suhteellisen monesti pelannut JJK:ta vastaan Komeettojen väreissä, tästä huolimatta minut on otettu täällä tosi hyvin vastaan ja huippujätkiä löytyy paljon myös nykyisestä pukukopista.

– Tulevaa kautta odotan erittäin innokkain fiiliksin. Treenikentällä on ollut niin sanotusti hyvä pöhinä, jota ylläpitämällä pystytään toivottavasti myös menestymään joukkueena kesällä. Tavoitteet on vielä asettelematta tulevalle kaudelle, mutta olisihan se siistiä päästä pelaamaan syksyllä sarjanoususta. Olen ollut pikkupoikana Harjun päätykatsomossa todistamassa JJK:n nousua Veikkausliigaan. Näitä samoja fiiliksiä haluaisin vuorostaan tarjota nykyisille junnuille kentän puolelta, Laakso toivoo.